Vuodenkierrossa on päädytty taas hetkeen, kun aika tuntuu pysähtyvän, ja kaamoksen läpitunkematon harmaus laskeutuu yllemme. Jos kuitenkin tutkittaisiin tätä harmautta vähän tarkemmin, niin voitaisiin hyvinkin havaita yhtäläisyyttä isoäidin aikoinaan kutomaan villashaaliin. Mummon kudelma oli tehty itsekehrätystä villalangasta, siitä värjäämättömästä harmaasta langasta. joka oli keritty kesälaitumella iloisesti kirmanneitten lampaiden pörröisistä turkeista. Tällaiseen pehmoiseen hartiahuiviin on ihana käärityä rauhoittumaan, hidastamaan tahtia hetkeksi. Kesän jälkeen tasainen harmaus voi tuntua tylsältä, kenties lopulliselta tuomioltakin. Mutta eipä oikeasti mitään sellaista. Tämä on Universumin tarkkaan harkittu suunnitelma tarjota kiihkeätempoisen kesän jälkeen lempeä latausmahdollisuus tiukan talven varalle ja tehokas rokote tulevan kevätauringon aiheuttamiin innovatiivisiin ylikierroksiin.

Ja eihän nyt edes ole pilkkopimeää.  

Harmaan eri sävyt ovat kauniita ja rauhoittavia.

Superkuun aikaan 14. marraskuuta.

Upeita revontulia öisellä taivaalla.

Ensilumien leikkisyyttä.

Auringon nousuja...

ja hetken päästä upeita laskuja.

Hopeakuusen talvivärejä.

Perheemme sai myös kristallinhohtoisen uutisen Miran valmistumisesta lasiartesaaniksi. Sehän oli Juhlan paikka! Onnittelut kotiväeltä! Kolmen vuoden uurastus on nyt paketissa!

Yksi Miran taidokkaista lasiteoksista.

Sotkamon reissullamme Aila Flöjd esitteli kaunista kuntakeskusta. Ravintola Messin ruoka oli makoisaa. Kuva ravintolan nettisivuilta.

Kävimme moikkaamassa Sallia Vuokatin hiihtoleirillä. Sen jälkeen ennätimme piipahtaa Hotel Aateli Hillsidessä ihailemassa uniikkia hotellimiljöötä.

Sotkamon Galleria Missiossa nähtiin tunteita herättävä näyttely Hologaustin tapahtumista. Mira silmäilee samalla mahdollisia näyttelytiloja tuleville lasitöilleen. Galleria Aatos on nyt remontissa, joten siihen tutustuminen jää seuraavaan kertaan.

Talossamme tiedotettiin kaapeliasennuksista johtuvasta sähkökatkoksesta. Kaivoin esille retkitermarin varusteineen. Näin toteutui kotoinen pieni kaamospiknik.

Kajaanin perinteinen marraskuun Kekrijuhla loi taas kerran upean valoshwnsa pimenevään syysiltaan.

Ennätimme Sallin kanssa Oopperan kummituksen viimeisimpiin näytöksiin Suomen kansallisoopperan näyttämöllä. Kautta aikojen maailmalla suosituimpiin musikaaleihin lukeutunut teos on ollut myös Suomessa toteutettuna versiona varsinainen kassamenestys. Esitykset loppuvat valitettavasti jo 23.10. Teos on upea elämys tietysti musiikillisellta anniltaan mutta myös kotimaisin voimin tehtyinä laulusuorituksina. Myös lavasteet ja valosuunnittelu yltävät paikka paikoin aivan huikeisiin näkymiin. Fantomin roolissa esiintyi Kewin Greenlaw ja Christinenä Emma Kajander.

Seuraavat pari kuvaa ovat käsiohjelman satoa. 

Esityksen lopussa yleisö puhkesi valtaisiin suosionosoituksiin.

Mira on balettiuransa jälkeen ollut toisinaan mukana tanssillisissa tehtävissä oopperan puolella. Backstagella tulimme ikuistetuiksi kolmen sukupolven perhepotrettiin.

Väliajalla tavattiin tuttuja oopperan herkkujen äärellä.

Kiitoskukkasia kotiinviemisinä.

Miran kotiovella on jo merkkejä uudesta aluevaltauksesta.

.

Toinen toistaan sykähdyttävämpiä teoksia on syntynyt vauhdilla. Virallisesti juhlat Miran lasiartesaaniksi valmistumisesta ovat odotettavissa vuodenvaihteen tietämillä. 

Sallin pikku koira on kasvanut jo isoksi, vaikka rodultaan onkin pieni amerikan paimenkoira!

Merin ja Jonin koirilla avautuu kotiovelta mahtavat ulkoilualueet.

Muuten, tuoreimmat uutiset Kreikasta 20.10. kertovat, että Merin päävalmennuksessa oleva Aida ryhmä Tapanilan Erän joukkuevoimistelijoista on voittanut kultaa omassa sarjassaan. Isot Onnittelut heille! Melkeimpä olisi torilla tapaamisen paikka! ;)

Tilaisuuden tullen Väiski kömpii aina yöksi mummin kainaloon.

Meri taikoi terveeliset aamupalat, ja "barista" Joni treenasi varhaiseen aamuun lähes täydelliset cappuccino kuviot.

Kajaaniin sain mieluisan vieraan, Soili siskoni, jonka kanssa käytiin hämmästelemässä Oneviolin taiturimaista viulumusisointia. Lontoon Royal College of Musicista valmistunut Pekka Niemi esiintyi yksin näyttämöllä viulunsa kanssa, mutta hän oli etukäteen rakentanut taustamusiikiin jopa tuhatkin raitaa säestämään itseään. Videokuvista saattoi seurata "orkesterin" eri soittosuorituksia.

Tämä kuva on Oneviolinin mainossivuilta.

Viulumusiikin innoittama kahvihetki.

Sokerina pohjalla, tai jos käännetään sanonta hevosten maailmaan, niin porkkanana pohjalla oli reissu Sallin kanssa Tallinnaan seuraamaan kansainvälistä Horse showta, suurta hevosurheilun tapahtumaa.

Mukana oli myös suomalaisia ratsastajia. Tiukalla kannustuksella ja vahvalla myötäelämisellä saatiin Petra Heikkinen Hurby hevosellaan oman sarjansa ykköseksi. No, ratsukko taisi kuitenkin tehdä ihan kaksistaan päätyön tähän suoritukseen.

Suomalainen voittajakaksikko.

Kisaranneketta ei heti poisteta.

Unibet -areena hevosnäyttämönä.

Hotellissa ei juurikaan ennätetty loikoilla.

Uutta ja vanhaa Tallinnaa ikkunanäkymänä.

Hotellin kuntosali kyllä testattiin. 

Komeat näkymät kerroksesta 26 kannustivat meitäkin hyviin suorituksiin.

Tallinnalainen lokki saatteli meitä laivamatkalla kotisataman suuntaan.

Tässä lähestytään jo Suomen rannikkoa.

Ystävän valtavista auringonkukista riitti kohennusta myös meidän kodinsisustukseen.

Yöpuulle mennessään aurinko kokeili iltaruskon sävyiksi vastaväriparia, oranssia ja sinistä. Kovin oli onnistunut valinta tämä!

Kajaani on kaunis kaupunki, ja kun maisemaan lisätään valikoidusti muutama ripaus syksyisestä väripaletista, niin...

Minun suosikkirauduskoivuni syysväreissä.

Helsingin reissulla sain nimipäivälajaksi ihanan kasveilla värjätyn silkkihuivin. Kaunis lahja vei ajatukset syksyisen karpalosuon rahkamättäille. Oli ilo myös tutustua huivin tekijään, Reetta Tornensikseen. Hän on saamelainen nuori monilahjakkuus. Hän on valmistunut maisteriksi Oulun yliopistosta ja on ennättänyt pitää useita taidenäyttelyitä modernien saamenkäsitöidensä pohjalta sekä kotimaassa että ulkomailla. Reetta on mukana saamelaisneuvoston toiminnassa ja hänet on juuri valittu uusiin työtehtäviin Inarin saamelaismuseo Siidaan. On todella mielenkiintoista seurata hänen tulevaisuuden polkujaan ja visioita saamelaiskulttuurin saralla.

Kajaanin Kaupunginteatteri ja Toisissa tiloissa -kollektiivi Helsingistä tarjosivat 1.9. mielikuvitusta kirvoittavan tutkimusmatkan porotokan sielunmaisemaan. Viisituntinen ohjelma käynnistyi teatterin tiloissa tiiviillä oppimäärällä porotietoutta ja opastuksella puolivillin laumaeläimen vaistonvaraisiin mielenliikkeisiin. Meistä safarille osallistujista koostui kuudentoista "poron" tokka, jota paimensi järjestäjätahon kuuden lauhkean "porokoiran" valppaat silmät. 

Ohjeistukseksi saimme, että porotokan luontainen rytmi koostuu pääpiirteissään kahdesta toiminnan lajista, vaelluksesta ja laiduntamisesta. Kun lauman jäsenistä joku kokee tarvetta lepovaiheeseen, koko tokka pysähtyy laiduntamaan, siis lepäilemään ja aterioimaan - meidän tapauksessa mussuttamaan lähdössä saamiamme eväitä, myslejä ja pähkinöitä. Ihmispuhetta emme voineet käyttää koko kolmen tunnin luonto-osuudella.

Meillä oli lupa käyskennellä hieman erillämmekin toisistamme, ja varsinkin laidunmailla sai etsiä itselleen sopivan lepopaikan. Arvelen, että osaltaan tämä etäänpänä olo auttoi meitä ihmisporoja löytämään laumaantumisen tunnetta, sillä jouduimmehan sivusilmällä hieman tarkkailemaan toistemme olotilaa. Kun joku poroista nousi laitumella ylös osoittaen kiinnostusta vaeltamaan, koko tokka valpastui. Hätäilemättä nousimme ja kuulostelimme kenellä olisi tällä kertaa vetohaluja. Useat meistä halusivatkin kokeilla lähteekö todella koko tokka seuraamaan, jos lähden tästä päättäväisesti eteenpäin omiin "vaistoihini" luottaen. Eihän meillä tietenkään ollut yhteyttä poron ikiaikaisiin vaistoihin, mutta meitä oli opastettu poron etsivän aina helppokulkuisimmat, mielellään pehmeäpohjaiset kangasmaastot. Osasimme toki johdatella tokkamme mukavasti pois asfalttiteiltä ja kävimmepä jopa pienen kierroksen Pöllyvaaran "tunturimaisemissa".  

Kun palasimme "sivilisaation pariin" Rantapuistoon, levittäydyimme mukavasti lämpimään auringonpaisteeseen pitkin nurmikkoa mutustelemaan taas eväitämme. Märehtiminen ei sentään meiltä luontunut toisin kuin oikeilla poroilla, joiden anatomiaan kuuluu myös pötsimaha. Rantapuistoon olimme vaeltaneet seikkailumme loppupuolella, ja täytyy myöntää, että laumautumista meillä oli selvästi tapahtunut. Tavallisia sunnuntaipäivän viettäjiä kulki lapsineen ja koirineen puistossa ja jopa tokkamme keskuudessa. Jonkinlainen laumahenki tai yhteisöllisyyden tunne erotti meidät satunnaisista kulkijoista. Hahmotin helposti tokkamme jäsenten sijainnin samoin kuin paimenkoiriemme olinpaikat, vaikka en varsinaisesti tarkkaillut laumaa. 

Meille oli kerrottu, että vaaratilanteessa porotokka ryhtyy kiertämään vauhdikkaasti ympyrää ja näin vaikeuttaa esim. petoeläimen hyökkäystä yksittäisen poron kimppuun. No, hankalaan tilanteeseenhan me poropoloiset jouduimme vielä ennen kuin pääsimme turvallisesti takaisin teatterille. Ihmishahmoon palattuamme ja kahvikupposen ääressä analysoimme yhdessä huippu hienoa kokemusta päivästämme porona.  

Pienenä täsmennyksenä lienee syytä lisätä, että performanssisa ei ollut kysymys tämän hetken muoti-ilmiöistä enempää therianista kuin turristakaan, joissa pyritään esittämään jotakin eläintä tai peräti samaistumaan tietyn eläimen identiteettiin. Tässä tapahtumassa tutustuttiin poron elämään yleisellä tasolla ja samalla haettiin tuntumaa varsinaisen laumaeläimen käyttäytymismallista mahdollisia yhtymäkohtia laumaeläimeen nimeltä ihminen.

Pari kuvakaappausta Toisissa tiloissa -kollektiivin kuvagalleriasta.

Vaelluksella.

Laiduntamisvaiheessa lepotauolla.

Iltahämärissä  pyrähti monikymmenpäinen naakkaparvi pihakoivuihimme tuumailemaan tulevaa yöpymispaikkaansa.

IIllan pimetessä nämä aavemaisen hiljaa lentävät mustat linnut herättivät pientä hitchcockväristystä.

Valkoposkihanhet ovat valloittaneet Paltaniemen  parasta hiekkarantaa.

Laiskanpulskeat hanhet eivät herätä kauhuelokuvan tunnelmia, mutta pitävät revireistään huolta röyhkeydellään ja isoon kokoonsa luottaen.

Muurahaiskeon pihassa kukoistaa hyvin hoidettu puutarha.

"Kainuun meri" Paltaniemen rannasta nähtynä.

Eila ystäväni puutarha kukoistaa edelleen.

Nyt gladiolukset kukkivat pihan varjoisammalla puolella.

Ja pihan herkkuja.

Täytetyt kesäkurpitsat ovat ihan parasta ruokaa tähän aikaan vuodesta.

Ensilän viljelypalstojen uskomattoman upeita liljoja.

Jalokärhö.

Malvikin runsautta.

Kaunista.

Komea tyrni.

Luvassa vielä yhdet täytetyt kesäkurpitsat, nyt Ensilässä kasvaneita.

Pääkirjaston komeita nauhuksia.

Pientareella valkoinen kissankello.

Parvekkeen purppurajuoru kukkii taas.

Perhepotretti.

Onkohan ihan ennätyspitkät riipat tässä koivussa.

Auringonnousuja.

Ärjän paratiisisaarella, Oulujärven Havaijiksikin mainitulla, voi kohdata Suomen kesän koko ihanuudessaan. Lämpimänä päivänä voit upottaa varpaasi kuumaan hienojakoiseen hiekkaan ja pulahtaa sitten Oulujärven virkistäviin aaltoihin. Tasaista hiekkarantaa riittää auringonpalvojille, mutta saari tarjoaa myös mielenkiintoisia patikkapolkuja n. 5 km pitkällä ja leveimmillään kilometrisellä mantereellaan. Rannan tuntumassa on jokunen pieni mökki, mutta muutoin voit nauttia tämän asumattoman saaren erikoisesta luontoelämyksestä. Itse asiassa, käyskenteletkin omilla maillasi, sillä Ärjä on siirtynyt vuonna 2017 valtion omistukseen, ja nykyisin siis Metsähallitus hallinnoi tätä luonnonsuojelu- ja virkistysaluetta. 

Paikoitellen maisemaa elävöittää korkeat rantatörmät, joita kevyt lentohiekka muovaa jatkuvasti.

Maisema lentohiekan siivittämänä

Kirkkaassa rantavedessä pyrähtelee pikkukalojen parvia.

Laivamatka Kajaanin Kalkkisillan laiturista Ärjänsaareen on jo sinällään mielenkiintoinen kokemus vanhan höyrylaivan nostalgisissa tunnelmissa.

Höyrylaiva Kouta on valmistunut 1921. Aluksi se liikennöi Kajaanin ja Sotkamon välilliä, mutta siirtyi myöhemmin Uittoyhdistyksen hinaaja-alukseksi. Muutamien telakkavuosien jälkeen se on kunnostettu matkustajaliikenteen käyttöön 1986. Reittiliikenteessä Kouta toimii kesäisin heinäkuun ajan. Muina aikoina se on varatavissa tilauskäyttöön.

Laivamatkan aikana on tilaisuus ihailla upeita joki- ja järvimaisemia.

Mieleenpainuva retkikohde oli myös Kuhmon Kuusamonkylällä kesäisin toimiva Taidekahvila Vanha Pihlaja. Urho Kähkönen on arvostettu ja tuottelias kuvataiteilija, toiselta ammatiltaan puutarhuri. Vaikuuttava kädenjälki näkyy niin kahvilan seinillä kuin pihapiirissä.

Kuvaamishetkellä Urho Kähkönen kertoili taideuransa vaiheista ja asettumisestaan lapsuutensa kotitilalle. 

Olin nähnyt aiemmin Kähkösen maalauksia Ristijärven näyttelyssä. Silloin jo hämmästelin hänen taitoaan yhdistää utuinen valonhohde mystiseen värimaailmaansa. Hän kertoi lintujen merkityksestä elämässään, ja niinpä teoksista voi usein bongailla näitä vapauden airuita.

Hän on toteuttanut runsain määrin taidenäyttelyitä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nyt hän kertoi aivan uudesta aluevaltauksesta. Hän oli saanut kutsun työstämään Oulun pääkirjaston edustalle valtavan, tuhansista kasveista koostuvan taideteoksen. Hanke on aivan ainutlaatuinen lajissaan, ja se tulee kokonaisuudessaan istutettavaksi ensi kesänä. Syyskesästä teos on valmis, mutta se kehittyy vielä lopulliseen muotoonsa seuraavien kahden vuoden aikana, kun kasvit saavuttavat lopullisen loistonsa. Mielenkiintoista! 

Taidokkaasti verhoillut vanhat huonekalut tuovat viihtyisyyttä kahvilan huoneisiin. Herkulliset kakut ja muut oman kotileipomon tuotteet kruunaavat tunnelman.

Tarjolleasettelun esteettisyys on mietitty kahvikuppeja myöten.

Puutarhan poluilla on ilo kävellä. Tänä keänä kahvila oli avoinna viikonloppuisin elokuun alkuun saakka. Ensi kesänä voi Oulun projekti viedä niin paljon aikaa, että kahvila ei liene vierailijoille auki ainakaan totuttuun tapaan.

Kasvihuoneessa kypsyy viinirypälesato.

Remontoitu kotitalo.

Yllätykseksemme piharakennuksista paljastui vielä antiikkiesineiden kirppari.

Kajaanin kaupunginkirjaston elokuun taidenäyttelyssä esittäytyy taiteilija Tuuli Vatula. Värikylläisten kukkataulujen tekstityksestä oli hauskaa herätellä henkiin vähäistä latinankielenosaamistaan.

Kajaanin keskustaan on avattu kesän aikaan pari uutta ravintolaa. Kesäkuussa aloitti vanhan kirjastotalon tiloissa, Brahenkatu 3:ssa, japanilainen ravintola Wu Kong. Tilat ovat hulppeat, ja ulkona on mahdollisuus syödä Rantapuiston tuntumassa näkymänä komea jokimaisema. Noutopöydän runsaasta tarjonnasta löytyy jokaiselle mieluisa wokkimenu, jota voi täydentää monipuolisesta sushivalikoimasta.

Heinäkuussa aloitti toimintansa Pioppo Eatery & Taproom Koivukoskenkatu 17:ssä. Ravintolan sisustus on hyväntuulisen tyylikästä. Silmä lepää näissä väreissä. Hyvän ruoan lisäksi ravintola tarjoaa runsaat valikoimat pienpanimotuotteita. Sotkamon Haapalan panimon lisäksi voi tutustua oluisiin mm. Oulusta ja Hailuodosta. 

Itsehän en lukeudu oluen ystäviin, mutta kotiinviemiseksi lähti salmiakilla terästetty olut. Juomanlaskijana minulla ei ollut tekniikka hallussa, vaan nähtiinpä sentään ainutkertainen olutvaahto lasissa. No, juoma oli ihan ok, ja ainakin siitä jäi kiva salmiakin jälkimaku makunystyröihin.

Kajaanin runoviikkoa vietettiin 3.-7.7. aikana, jolloin olin pois kotikaupungistani. Harmikseni jouduin jättämään tapahtuman väliin, mutta yritin hiukan korjata tilannetta suuntaamalla pyöräretken Rantapuiston Eino Leinon patsaalta (veistänyt Alpo Sailo) Paltaniemeen Leinon kotitalolle Hövelöön.

Eino Leino -talon pihassa sijaitsevan muistomerkin on valanut pronssiin kuvataiteilija Sofia Saari, joka on tänä kesänä pitänyt yhteisnäyttelyitä mm. tyttäremme Miran kanssa.

Yritin saada Einon innostumaan mukaan selfiekuvaan, mutta hän vaikutti kovin syventyneen omiin runollisiin mietteisiinsä. Toki kuitenkin lähetimme Sofialle kuvatervehdyksemme Paltaniemestä. 

.

Samalla reissulla käväisin, taas kerran, Paltaniemen kauniissa kuvakirkossa.

Olen viime aikoina tutustunut erityisesti Suomen kultakauden taiteilijoihin ja huomasinkin hautausmaalla, että Toivo Tuhkanen lukeutui tähän samaiseen taiteilijasukupolveen. Hän vietti viimeiset vuotensa Paltaniemellä maalaten ja opettaen. Asuipa hän osan ajasta Hövelössä harjoittaen tilalla maataloutta. Useissa suomalaisissa kirkoissa on nähtävissä Tuhkasen maalaamia alttaritauluja, kuten esimerkiksi Kajaanissa, Kalajoella, Kuhmossa, Paltamossa jne.

Tietysti retket lähi metsiin ja vaarojen rinteille ovat aina innostavia.

Tämä hopeakylkinen kelo uhmaa Oulujärven vihurituulia Paltaniemen uimarannan tuntumassa.

Huolella kudottu hämähäkinseitti kimalteli aamuauringon säteissä. Valitettavasti kimallukset jäivät väreilemään kudelmalle, kamera tyytyi arkisempaan otokseen.

Näissä portaissa on joskus kuljettu ahkerasti - hyvin kauan sitten.

Marjareissut ovat luku sinäänsä.

Kaupunkipuistoissakin on kaunista.

Ystävän upeita gladijoluksia. 

Oman parvekkeen ilmatilan herruus on luovutettu tomaatille.

Söpöjä nämä pikku tomaatit.

Kaikenlaista pientä inisijää ja pörisijää on tullut ulkoillessa vastaan, mutta onneksi tämä jäärä jäi ainoaksi lajissaan tälle kesälle.

Kymmenkunta sitruunaperhosta tutki innokkaasti keltakukkaista, ehkä maitiaisten sukuun kuuluvaa kasvia.

Lokkiperheellä on ilmeisesti ollut pesä kerrostalon katolla keskellä kaupunkia. Nyt pitäisi lokinpojan opetella elämää katuliikenteessä.

Näinä nykyisinä levottomina aikoina on lohdullista tavata rauhankyyhky työssään kotikaupungin asfalttiviidakossa. 

Yksinhän ei tässä maailmassa taida saada paljoakaan aikaiseksi, joten on haettava yhteistyökumppaneita. Kaverin sulkapeitteen värillä ei silloin ole väliä.

Auringonnousussa on positiivista energiaa.

Kesäkaupunki Naantali tarjoaa herkullisia hetkiä kaikille aisteille. Keskeisellä paikalla Naantalin vanhaa kaupunkia sijaitsee Galleria Taidehuone. Ovi avautuu suoraan neljän taiteilijan loihtimaan ihmeen ihanaan Salaiseen puutarhaan.

Sisään astuessa eteen avautuu satumainen näky värimaailmaltaan täydellisesti toisiinsa sointuvista Sofia Saaren öljyvärimaalauksesta ja Marja Hepo-ahon suupuhalletuista lasilinnuista. Lintuja lähemmin tarkasteltaessa paljastuu salaisuus, että ne toimivat myös kukkopilleinä, tässä tapauksessa tietenkin satulintupilleinä. Siis Marja on yhdistänyt lasitöihinsä myös keramiikkaa.

Mira Ollilan sirot, metallilangasta roikkuvat, yhden kukkasen suupuhalletut maljakot.

Sofian ja Miran töiden vuoropuhelua.

Suvi Pulkkisen kauniita maljakoita.

Marjan huikean hauskoja sieniä.

Ballerinojen tanssiaiset ruusumetsässä.

Marja muotoili lampputyönä söpön pöllön avajaisyleisön iloksi. Taiteilijat lupasivat työstää helmiä ja eläinhahmoja edelleen näyttelyn yhteydessä.

Saimme kuulla Sini Koskelaisen taiturimaista äänenkäyttöä lintukonsertossaan. Hänen luomansa äänimaisema täydensi upeasti Salaisen puutarhanäyttelyn avajaisillan tunnelman.

Taiteilijat vasemmalta: Suvi Pulkkinen, Sofia Saari, Mira Ollila ja Marja Hepo-aho. Edessä museonjohtaja Anne Sjöström, joka avaussanoissaan kertoi olevansa hyvin otettu tästä näyttelykoknaisuudesta.

Mieleenpainuvat avajaisseremoniat päättyivät illan tullen, mutta jääpalaruusut kukoistivat myöhäiseen iltaan. Teokset toki ovat edelleen ihailtavissa 21.7. saakka.

"Tyttö ja lokki" Naantalin illassa (ikäänkuin teema ja muunnelmia aiheesta "Poika ja varis"  Akseli Gallen-Kallelan tuotanntoa mukaillen).

Salli on innokas luontokuvaaja, ja näinpä tuli upea lokkiotos ikuistettua Sallin kuvagalleriaan.

Naantali on aivan ihastuttava kesäkaupunki.

Hattaraiset ruusunkukat paistattelevat päivää kirkon seinustalla.

Ravintola 450 astetta on valittu maailman 16. parhaaksi pizzeriaksi.

Herkullisen näköistä ja hyvää!

Cafe Antoniuksessa tapasimme nuoruudenystäväni kanssa yli viidenkymmenen vuoden jälkeen. Jutut jatkuivat siitä mihin viimeeksi olimme jääneet. Ihanaa huomata, että ystävyys voi säilyä entisillään vuosikymmenten läpi.

Oikea runsauden sarvi on tämä kahvila, joka esittelee oopperalaulaja Aatos Tapalan (s.5.5.1940) uraa ja hänen rinnallaan kolme vuosikymmentä kulkeneen Lilja Ahtiaisen yhteisten muistojen kokoelmaa.   

Galleriakierros jatkui Helsinkiin osoitteeseen Storenkatu 42-44. 

Miran teos, Luottamus, on esillä Lumo -näyttelyssä 29 muun taiteilijan töiden rinnalla.

Yllättäviä taiteilijatapaamisia. Mira kollegansa, Sirpa Heikkisen seurassa.

Entiset oululaiset koolla isommastikin.

Täälläkin oli väkeä tungokseen asti. Ulkona odotteli väkeä vähintään saman verran.

Ateneumissa on esillä kattava Eero Järnefeltin töiden näyttely. Olen viime aikoina tutustunut muutamien ns. Suomen kultakauden (1880 - 1910) taidemaalareiden suuriin näyttelyihin. Katsaus on sisältänyt Eero Järnefeltin lisäksi Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin tuotantoja. Tuolloin aikaa leimasi toisaalta sortokaudet ja toisaalta vahva kansallinen herääminen. Tuon ajan taiteessa ovat esillä kotimaa, sen ihmiset, luonto ja historia. On ollut mielenkiintoista huomata eri taiteilijoiden teemojen samankaltaisuuden lisäksi myös yhteneväisyyttä kädenjäljessä, kumpuavathan heidän vaikutteensa usein samoista taideopinnoista, kuten pariisilaisista ja pietarilaisista opinahjoista. Kuitenkin jokaisella heistä on oma vahva taiteilijaidentiteettinsä.  

Taiteilijan poika, Heikki Järnefelt.

Kolin kansallismaisema on innoittanut useita tuon ajan taiteilijoita.

Teos "Raatajat rahanalaiset" on kuvaus kaskenpoltosta.

Vesileinikki.

Larin Paraske oli monille tuon aikakauden taiteentekijöille tuttu inkeriläinen runonlaulaja.

Järnefeltin teoksissa on usein kuvattuna suomalaisia merkkihenkkilöitä, kuten tässä Mannerheim.

Jean Sibelius.

Tähän HUS:n professorin, Ali Krogiuksen (1864 - 1939), muotokuvaan liittyy sympaattinen tarina. Näin kerrotaan, että kuvassa poikaa hoivaavan hoitajattaren mallina on toiminut nykyisen Suomen arkkiatrin arvonimeä kantavan, professori Risto Pelkosen, sairaanhoitaja äiti. 

Herkkääkin herkempää kevätvehreyttä.

Ja sitten siirrytäänkin jo nykyiseen kotikaupunkiini, Kajaaniin. Taidemuseossa on esillä pitkän taiteilijauran tehneen Pauno Pohjolaisen töitä.

Teokset koostuvat usein rouhealla otteella työstetystä massiivisesta puusta ja pysäyttävistä värikontrasteista.

Teoksille on ominaista kolmiuloitteinen veistoksellisuus. Osien yhdistely puutapeilla antaa töihin jännittävän lisämausteen.

Pohjolainen ei säästele väreissä.

Tämä teos on todennäköisesti veistetty yhdestä puusta. Joihinkin kohtiin on kylläkin käytetty "paikkamateriaalia", kun puun muoto ja taiteilijan näkemys eivät ole aina kohdanneet. Teoksen nimi on Veden peili. Kuvajaisen väreily on hyvin aistittavissa puuveistoksesta.

Merille ja Jonille vielä erityis extra kiitokset, kun saatiin asustella teidän viiden tähden all inclusive majoituksessa.

Ukosta on kehittynyt tyylikäs whippetnuorukainen.

Pihan mahtavaa pensasmustikasatoa kypsyttelimme aina kun ennätimme ;) 

Kotiin tultuamme yllätyin toteamaan, että neljän päivän lomareissulta oli kertynyt 1828 ajokilometriä. Mutta mikäpä on ajellessa Suomen suvessa, varsinkin kun säätkin sattuivat olemaan kovin suosiolliset.