Ateneumin Albert Edelfeltin taidenäyttely on avoinna vielä 17.9. saakka. Ennätin sopivasti mukaan eikä vierailijoiden ruuhka enää ollut häiritsevää. Näyttely on harkitusti jaettu teemoihin, jolloin eri saleissa pääsee tutustumaan Edelfeltin tuotantoon yhtenäisin kokonaisuuksin. Mahtavaa, kun sain seurakseni taas Liisa -ystäväni, jonka seurassa omakin silmä löytää uusia ulottuvuuksia, ja aina myös oppii jotakin uutta. Tällä kertaa löysin mm. pastellivärien kiehtovan maailman. Tajusin miten herkkää ja tarkkaa jälkeä voi pastelleilla saada aikaan.

Näyttelyn yksi valovoimaisista teoksista on maalaus taiteilijan sisaresta Berta Edelfeltistä.

Samainen tyttö esiintyy Ateneumin julkisivun banderolissa.

Pronssiveistoksen taiteilijasta on tehnyt hänen hyvä ystävänsä Ville Valgren, tuttu esim. Manta patsaastaan torin rannassa.

Usein julistekuvistakin esiintyvä teos "Leikkiviä poikia rannalla". 

Samaan aihepiiriin kuuluu myös tämä teos.

Kuningatar Blanka.

Varsinaisen kansainvälisen läpimurron Edelfelt pääsi toteuttamaan Louis Pasteurin muotokuvalla. Kuva kuuluu olevan nykyisinkin vakiomateriaalia ranskalaisissa oppikirjoissa.

Edelfeltin kerrotaan olleen kovin ihastunut tähän ranskalaiseen malliinsa. Taulun tunnelmasta on havaittavissa selvä molemminpuolinen kiintymys.

Ruotsissa 1800 luvun lopulla asuneen suomalaistaustaisen kirjailijan, Elsa Lindberg-Dovletten, muotokuvaan liittyy kiinnostava tarina. Tukholmaan matkatessaan oli Lindberg onnistunut toimittamaan Edelfeltin hänestä maalaaman muotokuvan kuljetettavaksi persialaisen prinssin matkatavaroissa välttääkseen näin teoksen vaurioitumisen Ruotsin tullitarkastuksessa. Kun prinssi myöhemmin palautti taulun Lindbergille kävikin niin, että he rakastuivat ja pian juhlittiin häitä. Siis, Suomeakin sivuava oikea prinsessasatu.

Tässä taulussa näkyy hienosti pastellivärien teho valon ja tunnelman luojana (valitettavasti kuvassa on mukana hieman taulun lasin aiheuttamia heijasteita).

Edelfelt toteutti muotokuvan Lindbergistä myös öljyväreillä. Tunnelma on toisenlainen.

Itkuvirsien taitaja Larin Paraske.

Espanjalaismies on saanut ympärilleen kerrassaan näyttävät kehykset.

Tuttu maalaus Porvoosta. Keltainen talo on edelleen olemassa n. 200 vuotta myöhemmin. Miran ja Suvin ensimmäinen lasinäyttely toteutui tuossa historiallisissa rakennuksessa.

Ateneumin portaikko käy itsessään taideteoksesta.

Gallerie Forsblomissa oli myös kokoelma vaikuttavia teoksia. Pääsimme jututtamaan itse galleristi Forsblomia. Hänen kattavaa taideasiantuntijuuttaan ja mielenkiintoisia tarinoita olisi ollut mukava kuunnella pitempäänkin.

Italialainen Gioele Amaro.

Kim Simonsson.

Viljami Heinonen.

Tässä kohtaa nousi mielleyhtymä Reidar Särestöniemeen. Voisiko taiteilijoilla olla värien käsittelyssä jonkinlaista sielujen sympatiaa. 

Marjaterttu Willman oli ryhmänsä kanssa toteuttanut upean tanssiteoksen Suomenlinnan Kiväärigalleriaan. Jykevät kiviseinämät tarjosivat vakuuttavat puitteet "Äijän" voimaa ja tunnetta uhkuvalle tarinalle. Mira Ollilan ja Suvi Pulkkisen valotehosteinen lasitaide resonoi hienosti tanssiesityksen tunnelmaa.

Viihdyn mainiosti näiden jylhien kivimuurien vanhoissa tarinoissa. Suomenlinnan alue on arvokas Unescon maailmanperintökohde. Linnoituksen rakennustyöt aloitettiin 1748. Sen jälkeen Suomenlinna on toiminut puolustustehtävissä milloin Ruotsin, Venäjän tai Suomen sotilastukikohtana.

Raskasta kalustoa.

Kadunvarren ikkunanäkymää.

Tyytyväinen kalamies kunnon ahvenvonkaleensa kanssa.

Suokin laiva.

Paluumatka auringonlaskunaikaan.

Esplanadinpuisto näyttäytyy Helsingin vehreänä keitaana.

Merenneitopatsaan mallina on toiminut kuvanveistäjä Viktor Janssonin tytär Tuve Jansson, myöhemmin muumeistaan tunnettu.

Kylläpä siinä kelpaa patsastella.

Olin juuri kuunnellut podcastina tarinan Annelen korupajan voitokkaasta matkasta kansainvälisille markkinoille. Ja siinähän se sitten oli, pieni kaunis putiikki, kuin koru, laadustaan tunnettu.

Kadun vastapuolella ryöppysi Ravintola Teatterin runsas ovikoristelu.

Merin ja Jonin kotipihassa on myös uutta vihreää. Sydänkivi keskellä on muisto vuosien takaisesta Luosto -sinfoniatapahtumasta. 

Helsigin vierailuni yksi ilonaiheista oli myös päästä koiranrapsutustehtäviin muutamaksi päiväksi vapauttaessani Merin ja Jonin Espanjaan musiikkifestareille. Barcelonassa oli ollut +42 astetta, joten Helsingin +26 astetta olisi tuntunut vähän viileältä ilman nuotiota ja "hot doggeja". 

Nyt oli terassin kaunis kiikkutuolikin koottu valmiiksi.

Aina valppaana!

Hei, minun piti myös mahtua siihen! 

Aamuauringon säteissä alkoi erottua erinäinen määrä koiran käpäliä lähituntumassa. Yö oli mennyt hienosti. Hyvin sovittiin, ja koirankuonojen tuhinassa oli turvallista nukkua.

Nepalilaisessa ravintolassa ateriointia...

ja thaimaalaisessa.

Välillä muutakin herkuttelua.

Välillä suht terveellistä iltapalaa...

välillä ei niinkään.

Junan ikkunaan oli joku piirtänyt sydämen - no, kyllä minäkin rakastan matkustamista.

Kajaanin keskuasairaalassa on aulatilaa, jossa kuukausittain vaihtuu taideteosten näytteilleasettaja. Tällä kertaa vuorossa oli Maaria Leinonen.

KAKSin lähi alueelle on rakennettu terveysmetsä. Ajatuksena on mahdollistaa nauttiminen metsän tarjoamista terveysvaikutuksista. Alueella on osittain laudoitettu esteetön kulku. Reitillä voi myös tulistella laavun suojissa. 

Mukava ulkoilualue löytyy myös vähän kauempaa, Vimpelinlammen ympäristöstä.

Joku lapsi oli jättänyt tuulihyrränsä lammenrannan väripilkuksi.

Kaupunkilaislampaita.

Syksyn merkkejä.

Mittaamattomat ulkoilu- ja liikuntamaastot avautuvat tietenkin Sotkamon Vuokatin maisemissa. Tämän kertainen Sotkamossa käyntimme tarkoitus oli lähinnä marjastusreissu, mutta pysähdyimme toki ruokailemassa maittavan aterian Vuokatti Sportissa.

Marjastuskohteenamme oli Matti Korhosen maatila Saijanlahdessa. Hyvänlaatuista herukkaa ja vadelmaa sai itse poimia edulliseen hintaan.

Syksyisiä herkkuja ilmestyy jo metsiin.

Hyvällä onnella olimme ennättäneet tapaamaan myös Miran porukoiden kanssa heidän kiireidensä keskellä. Kotiinviemisiksi kertyikin monenmoista ihanaa taidetta.

Eipä aikaakaan, kun tämä kesä alkaa olla vain muistoja mielen sopukoissa. Hieno kesä on toki ollutkin. Näin jälkeenpäin  voi todeta, että meitä kainuulaisia ovat säätkin suosineet. Mitään äärimmäisiä sääilmiöitä ei täällä ole näkynyt, toisin kuin muualla Suomessa, puhumattakaan muusta maailmasta. Aikani on kulunut paljolti kotoilun merkeissä ja isomummimme avustustehtävissä. Monta ilahduttavaa sukulaisvierailua on myös mahtunut tähän kesään, ja tärkeitä ovat olleet pikku pyrähdyksiet muita ystäviä tapaamaan.

Useita taidenäyttelyitä on tullut tutkittua. Sykähdyttävin niistä on tietenkin ollut Miran ensimmäinen lasinäyttely Porvoossa. Siitä kerroinkin jo edellisessä postauksessani. Mieleenpainuva hetki oli myös nähdä Ristijärven Katvelan museotilassa esillä olevat kuvataiteilija Urho Kähkösen työt. Maalausten mystinen tunnelma ja koskettava värimaisema kolahtivat tiukasti tajuntaan. Näyttely on päättynyt 6.8., mutta hänen taiteeseen voi tutustua esim. Instagrammissa art_urho_kahkonen.

Toinen upea värimaalima avautuu Kajaanin kaupunginkirjaston yläkerran valokuvanäyttelyssä. Esillä on valokuvaaja Sami Säilyn kokoelma paltaniemeläistä maisemaa viiden vuoden ajalta. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Kuvia voi näköjään tilata myös Woodland Graphigsin verkkokaupasta vaikka kotiseinää koristamaan.

Kirjastokäynnillä kannattaa pysähtyä myös ala-aulan vitriinien äärelle.

Kainuun museossa voi tutustua vessahuumoriin ja samalla oikeinkin asialliseen ulkohuussitietouteen. Suomeen on vesiclosetti rantautunut 1800-luvulla. Sitä ennen, ja nykyisin vielä maaseudulla, varsinkin mökkiolosuhteissa, on pieni huone, sydämen muotoisella ikkunalla varustettuna, nauttinut suurta arvostusta pihapiirissä. Huussi ei suinkaan ole tällä hetkelläkään mikään maailmanlaajuinen ilmiö. Ja missä maailmalla näitä mökkejä onkin, niin kotoisen sydämen tilalla nähdään usein esim. puolikuu.  

Perinteisesti suomalaiseen WC:iin ja puuceehen on kuulunut kaikenlaista lukemistoa Aku Ankasta lähtien ja tietysti mietiskely ajankuluksi. Minkähänlainen kirjallisten ideoiden lähde ja ajatushautomo on aikoinaan ollut tämä kirjailija Ilmari Kiannon Turjanlinnan käymälä.  

Nyttemmin puucee pääsee uuteen maailmanvalloitukseen, kun tämän vuoden Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen osastolle on rakennettu ehta "hotelli helpotus". Syy tämän pikku rakennuksen pystyttämiseen on hyvinkin vakava. Näinä ilmastonmuutoksen aikoina huoli puhtaan veden riittävyydestä ja vesistöjen likaantumisesta alkaa näyttäytyä yhä suurempana ongelmana. Esim. kehittyneiden maiden talousvesistä 30% vedetään vesiclosettien viemäriverkostoon. Siis puhdasta juomavettä! Ja maailman jäteveistä 80% joutuu käsittelemättömänä ympäristöön.  Esimerkiksi  Venetsiassa jätevedet johdetaan juuri niihin turistienkin haikailemiin iki-ihaaniin kanaaleihin. Suomalaisperinteinen käymäläkulttuuri toisi järkevän kilpailijan nykyiselle luonnonvaroja tuhlaavalle keinolannotetuotannolle. Huussihan sisältää oivallisen innovaation kompostituotannosta. No, kaupungeissa ratkaisu ei ihan helposti toteudu, mutta maaseutuakin maailmasta vielä löytyy.

Ystävän kanssa suuntasimme kulkumme Ristijärvelle Veisuu Vestivaalille, olihan kyseessä tapahtuman 20-vuotisjuhla. Ristijärvellä veisuu sanalla on huomattavasti laajempi merkitys, kuin ehkä yleensä on totuttu. Tapahtuma voi hyvinkin siältää kirkkomusiikillista antia, mutta yhtä hyvin mitä tahaansa musiikillista genreä. Tänäkin viikonloppuna esiintyjäkaartista löytyi mm. Club For Five, Joel  Hallikainen, Milana Misic jne. 

Lauantaina Ristijärven kirkossa esiintyi PaReMPi kvartetti. Mielenkiintoinen tuttavuus! Kanttoreista koostuva nelikko, jolla löytyy osaamista muusiikin lajissa kuin lajissa. Levyn tekoa heille voisi suositella.

Anna-Kaisa Korpinen on Seinäjoen tangoseniori -kilpailun voittaja vuodelta 2022

Hannu Väyrynen esitti leppoisaan tapaansa Konsta Pylkkäsen lennokkaita ajatuksia.

Sanavalmiilta taikuri Elias Kvistiltä löytyi yllättäviä käänteitä hokkuspokkustemppuihinsa.

Ristijärvelle lähdön yhtenä houkuttimena oli myös Juustoleipä -messut. 

Paloauton esittely lienee messujen kuin messujen vakiorekvisiitta. Nyt oli paikalla myös aidon näköinen miniversio tällaisesta palokalustosta. Auton esittelijä kertoi idean olevan suomussalmelaisen miehen, joka on omin käsin nikkaroinut lasten unelma-ajokin.

Parit rivit kudottiin messuyleisön yhteiseen kudelmaan.

Välillä thaimaalaista katukeittiötä. Yllättävän aidon makuista. 

Museossa oli nähtävillä katsaus Ristijärven Suojeluskunnan toiminasta. Jotenkin tällaiset pienten paikkakuntien kotiseutumuseot tuovat historian tapahtumat lähelle ja konkreettisiksi.

"Sentraali Sandra"

Ristijärven kirkko toimi useiden vestivaalitapahtumien akustisena pääestradina.

Kirkon tuntumassa kaunista risuaitaa.

Sateinen kesä suo Kajaaniin pienen muistuman Ämmänkosken aikoinaan vuolaana virtaavista kuohuista.

Kajaaninjokea alavirtaan.

Pienoisen lummelammen rauhaa.

Maitohorsma ja koiranputki suorittavat maisemointitehtävää omalla vuorollaan.

Ensimmäiset railakkaan keltaiset kanttarellit saavat nuutuneenkin metsäsamoilijan aistit hereille.

Vanhahko herkkutatti ei houkuttele syömään, mutta näkymä on kokonaisuudessaan karun kaunis nuoren metsikön katveessa.

Outo "korvalehdykkäsieni" ei myöskään herätä ruokahalua.

Puhumattakaan näistä "hattivateista".

Haperoita lötyi syötäväksi asti.

Heinäkuussa Ensilän palstaviljelmät ovat täydessä loistossaan. 

Varjoliljan herkkää kauneutta.

Jalokärhö.

Kiva päivänkakkaraketo.

Myös ystävän pihassa kukitaan kilpaa.

Isomummin ysikymppisiä juhlitaan pitkän kaavan mukaan.

Mummolan punakukkainen marketta viihtyy hyvin vanhassa muuripadassa.

Leikkokukista tulee aina otettua kuvat, niin iloa riittää pitemmäksi aikaa.

Saintpaulioita ikkunalla.

Tomaatteja pääsee jo maistelemaan.

Lakkasuoltakin löytyi poimittavaa.

Onneksi olin osannut ajoittaa kuntohuippuni juuri marjastuskaudelle, joten pysyin kohtuullisesti taas Pekan vanavedessä vaikeakulkuisissa maastoissa. Koen itseni todella etuoikeutetuksi, kun "marjaoppaallani" on hyvän saalisvainun lisäksi sisäsyntyinen kartta- ja kompassijärjestelmä päässään. Metsäreissuilla ei juuri sääskiä näkynyt, mutta muutama paarmaa tuli kyllä ruokituksi.

Tämä puolukkamätäs olisi kiva nähdä, kunhan marjat ovat valmistuneet.

Salli oli haaveillut, että kunpa voisi kerrankin viettää Itävallassa hieman pidemmän loman. Olisiko tämän kiireisen perheen arjesta mitenkään löydettävissä jokin luova ratkaisu? Neuvonpidon pohjalta viettivät Salli ja isä aluksi Itävalta -lomaansa. Sitten perillä läpsystä vaihto, ja niin ennätti näyttelykiireiltään äitikin alppimaisemiin. Kuva kertoo ratkaisun onnistuneisuudesta.

Iltapuhteilla Mira äidin kynät heräsivät eloon.

Sallilla oli tietysti myös omat työskentelyvälineet mukana.

Eilen, 9.8., iltanäkymää rannassamme.

​

Porvoo on oikea unelmien kesäkaupunki. Kun mittarissa hohtelee kuumat +26 astetta, ja turistioppaat paimentavat mukulakivillä vellovia turistiryhmiään, niin tunnelmaa ei tarvitse lähteä etsimään sen enempää Firenzestä kuin Barcelonastakaan. Juuri nyt tuntuivat Vanhaa kaupunkia ihastelevan ainakin kiinaa, ranskaa, viroa ja suomea puhuvat opastettavat. Leppeän historiatuulahduksen lisäksi kaupunki tarjoaa monipuolisia ruokailu- ja kahvittelunautintoja jokaiseen makuun. Taide-elämyksten runsaus saa kesäisen mielialan entisestään hullaantumaan.

Tänä kesänä, kaiken muun porvoolaisen ohjelman lomassa, on pysähdyttävä Jokikatu 20 kohdalla, Galleria Colmioon. Pitkälle lasiartesaaniopinnoissaan edenneet taiteilijat, Mira Ollila ja Suvi Pulkkinen, ovat avanneet puhuttelevassa vanhassa rakennuksessa oman "Valon aika" näyttelynsä. Valoa ja lasin hehkua sykkivillä teoksillaan sympaattiset taiteilijat haluavat muistuttaa katsojaa onnen hetkien merkityksestä ja siitä miten omat onnen hetket voisi saada valaisemaan myös kanssakulkijoiden polkuja.  

Mira on ennättänyt tehdä ammattiuransa Suomen kansallisbaletin tanssijana, ja se identiteetti on luonnollisesti osa Miraa edelleen. Aika-ajoin teoksiin pyrähtää mukaan tanssivia ballerinoja.  

Aivan ihana ajatus sisältyy tähän  "Äidinrakkaus" -teokseen. Lasimaljakon pohjalta äidinsydän tarjoaa turvaa ja lämpöä kasvaville lapsilleen. Kun perheeseen syntyy lisää lapsia, hankitaan maljakkoon uusia sydänkukkasia. 

Sinertävät tunturigraalit heijastelevat revontulten välkettä. Pienet puufiguurit taas muistuttavat ihmistä omien juuriensa merkityksestä.

Miran Lumilyhty -teos on saanut kunniamaininnan kanainvälisessä Kioskedia Design Awards -kilpailussa.

Suvi on työstänyt näyttelyyn esille myös muutamia maalauksia.

Etualalla Mira siskonsa Merin seurassa.

Suvi huoltamassa kutsuvieraita.

Maailman estradeja paljon kiertelevä yhtye, Slack Bird, viihdyttämässä avajaisyleisöä. 

Näyttelytilan omistaja, Päivi Mikola, on myöskin taiteilija ja tunnettu mm. Colmiotuoleistaan.

Näyttelyrakennus itsessään on historiallisen arvokas, yli 200 vuotta vanha puutalo.

Rakennus on ikuistettuna Albert Edelfeltin maalaukseen vuodelta 1886.

Vuonna 1898 Edelfelt on työstänyt maalauksiinsa joenrannan makasiinirakennuksia.

Myös tästä katuosuudesta on olemassa Edelfeltin tauluksi toteutettu näkemys.

Porvoon vanhakaupunki henkii historiaa.

Turisteilla riittää kuvauskohteita.

Tarjoilua "Porvoon mitalla".

Porvoon tuomiokirkko edustaa 1400 luvun myöhäisgotiikkaa. 

Entinen raatihuone toimii nykyisin museona.

Linnamäen valtavat siirtolohkareet.

Seuraavaksi jatkui taiteen tutkiminen Kouvolassa.

Kas, Miran ja Suvin opettajan kädenjälkeä. Teos edustaa Marja Hepo-ahon hienoa oivallusta saattaa lasi ja luonnonkivi takaisin toistensa yhteyteen.

Kouvolassa sijaitsee suuri Pentikin myymälä, jossa miellyttävällä tavalla kohtaavat taide ja käytännöllisyys.

Välillä pysähdyttiin nauttimaan täydellisestä luontoidyllistä Merin ja Jonin mökille. Hetkeä aikaisemmin tästä oli pyyhkäissyt eteläistä Suomea piinanneet kaatosateet. Sääsket eivät olleet vielä siitä toipuneet, josko niitä ihmeemmin olisi ollutkaan. Samalla tuli minulle tilaisuus karistaa tukahduttava talviturkki harteilta.

Isäntäväki oli nikkaroinut saunarantaan uuden huoltoyksikön. Kyllä nyt kelpaa viritellä "rantaravintolan" tarjoiluja.

Ensimmäiseksi menivät kokeiluun kouvolalaiset lakugrillerit. Enpä olisi ihan heti uskonut, että lakritsijuuren lisääminen grillimakkaraan voisi toimia noin makoisasti!

Mökkinaapureita on tullut lisää.

Myös kaupunkiasunnon terassille oli rakenneltu uudet kalusteet.

Netistä tilattu espanjalaistyylinen kiikkustuoli on viimeistelyä vaille valmis.

Seuraavaksi Kajaanin kulttuurikaupunkiin. Taidemuseossa pääsee silmäilemään sympaattista Kaija-Riitta Iivosen näyttelyä, Koko elämä. Esillä on hänen teoksiaan vuosikymmenten varrelta. Väriskaala on maanläheistä ja hahmojen käsittely lempeää, myötäelävää.

No mutta, Porvoon kirkon profiili osuu heti ensiksi silmään. Hauskan saumattomasti katunäkymä muuttuu lintuasumusten taajamaksi.

Huumori kulkee mukana teoksissa.

Kajaanissa vietettiin 5.-9.7. vuosittaista juhlatapahtumaa, Kajaanin Runoviikkoa. Yksi viikon vetonauloista oli Vilma Jään konsertti. Nuoresta iästään huolimatta Vilma on jo tuttu kansainvälisiltä oopperalavoilta Kaija Saariahon ja Sofi Oksasen menestyksekkäästä Innocentence -oopperasta. Kansanmusiikki on kuitenkin lähinnä hänen sydäntään. Vilma on valmistunut Sibelius-Akatemiasta vuonna 2021. Konsertissa saimme kuulla Vilman äänen taipuvan vahvasti kantaaottavista etno popin riimeistä erityistä äänitekniikkaa vaativiin lehmänkutsuloitsuihin. Siihen tekniikkaan oli pitänyt hakea oppeja myös Ruotsista.

Upeaa saamelaista laulu- ja joikuperinnettä pääsimme kuulemaan Ulla Pirttijärven ja tyttärensa Hilda Länsmannin sekä Solju -yhtyeen myötä.

Kaija Anttonen ja Kati Outinen avasivat mielenkiintoiset näkymät saamelaiskulttuurin alkujuurille referoiden runoteosta Maa meissä.

Suomalaisessa teatteri- ja kulttuuriviidakossa yksi suosikkihenkilöistäni on kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme. Mielelläni kuvaisin häntä sanaparilla hulvaton älykkö. Arvostan hänen verbaalista ja älyllistä lahjakkuuttaan, mutta myös hänen rohkeuttaan kulkea tarvittaessa vastavirtaan, kunniasta ja maineesta piittaamatta. Hän saattaa ärhäkästi kyseenalaistaa totuttuja normeja, mutta yhtä hyvin pystyy hymähtämään myös omille näkemyksilleen. Tällä kertaa analyysissä oli Eino Leinon tuntemattomampaa tuotantoa, 1900 luvun alussa kirjoitettuja näytelmäversioita. Leinon aikalaiset eivät aina lämmenneet aiheiden käsittelystä, ja niinpä käsikirjoitukset usein katosivat arkistojen pölyihin tai päätyivät peräti kakluuniuunien sytöksi. Tänä päivänä niille hengentuotteille voisi hyvinkin olla kysyntää.   

Uutiskuvastot ovat käyneet entistä ahdistavammaksi. Sodan kasvot synkkenevät päivä päivältä. Haluaisi kääntää katseensa pois kaikesta tuosta järjettömyydestä, mutta mielikuvat seuraavat arkipäivään. On vaikea käsittää mikä tekee ihmisestä hirviön, joka voi tuskaa tuntematta tuhota lajitovereitaan. Miten vallan huipulle voi nousta henkilö, joka tuhoaa vähitellen myös omien kannattajiensa mielen ja ymmärryskyvyn? Mikä saa aikaaan joukkohysterian, jossa pahuus vetää mukaansa aina vain kasvavat tukijoukot? Ajaako vallantavoittelijassa jo valmiiksi piilevä pahuuden siemen hänet hankkiutumaan diktaattorin asemaan, vai tekeekö kasvava vallantunne ihmisestä vähitellen sokean? 

Sodan kauhukuvilla on myös laajemmalle suunnattu propagandamerkitys. Tuhon kylvämisellä on tarkoitus levittää pelkoa ja lamaannusta myös sotatoimialueiden ulkopuoliseen maailmaan. Vaatii tarkkaavaisuutta ja tahdon lujuutta välttyä sellaiselta manipuloinnilta. On löydettävä keinoja irrottautua noista mielikuvista. Ja miksi me emme siihen pystyisi, kun siihen on pystyttävä ihmisten, jotka nousevat aina uudestaan ja uudestaan pommisuojistaan ilmahälyytysten jälkeen - ja pahimmillaan raunioista. Elämä jatkuu, ja arki on vain saatava toimimaan. 

Omalla kohdallani luonto on osoittanutunut uusiutuvaksi voimavarakseni. Esimerkiksi jokakeväinen kasvukauden käynnistyminen antaa uskoa elämän jatkuvuuteen. Mielihyvällä seuraan miten talven tainnuttamat kasvit nostavat versonsa uuteen kukoistukseen.

Viimeiset bellikset kukkivat syksyllä vielä ensilumien sataessa. Nyt keväällä hauskat pikku auringot hämmästyttävät varhaisella kukkarunsaudellaan.  

Tuskin ystävän pihasta ennättivät lumet sulaa, kun torvinarsissien soittokunta julisti kevään alkaneeksi.  

Kevättähtiä.

Mustikan kukinta on nyt erityisen runsasta.

"Kaunis niinkuin kukkiva kuusi".

Mummolan pihassa olen päässyt itsekin multahommiin. Kartanopioni on juurtunut hyvin ja kukkii jo kauniisti

Särkynyt sydän.

Marketta sopi hyvin muuripadan koristeeksi. 

Pelargonian toivon kestävän paahteisella paikalla.

Sain hetkeksi luottamustehtävän tomaattiviljelmän hoitajana. 

Palkkioksi siirtyi jokunen taimi omalle parvekkeelle. Nuput ovat jo pitkällä.

Oululaisen ystävän pihapiirissä loisti aivan häikäisevän keltainen kasvi.

Kuva ei tee oikeutta tälle harvinaisen upealle orvokkikasvustolle.

Tässä neuvotellaan tulevan kodin paikasta.

Naapurissa ollaan jo astetta pitemmällä.

Pupupariskunta näyttää haaveilevan myös omista pikku palleroista.

Kodin ikkunalaudalla heräilevät saintpauliat.

Upea hortensia päätyi meidän parvekkeelle.

Herttainen tertturuusu.

Pitkävartisen tulilatvan luvattiin säilyvän maljakossa kolme viikkoa. Reilun kuukauden jälkeenkin kukka oli vielä kohtuullisen siistin näköinen.

Ilta- ja aamuruskoja.

Mukavaa maisemakuvaa kirjaston toukokuun näyttelyssä.

Autonpesupaikalla "yksityisnäyttely" tuulilasissa.

Entistä kotirantaa ihailemassa Oulussa.

Oulu -cityn katunäkymää.

Oho, tyylikkäältä voi näyttää vaikka olisi pukeutunut pelkkiin risuihin!.

Lastenmme alakoulumiljöötä.

Oululaisia ystävyyssuhteita ei ole aika haalistanutt. Pannukakkupaikassa tavattiin vuosikymmenten takaisen ystävän kanssa. Kylläpä löytyikin mukavia muistoja!

Tämän pöydän ääressä on usein pohdittu maailman menoa.

 Ja mikä herkku! Vanilja- raparperikakku vei kielen mennessään.

Uunissa paistettua vihannes- ja juuresvuokaa pitää ehdottomasti kokeiolla myös kotona.

Otto Karhin puiston, tuttavallisemmin Letkun puiston, kahvila Makiassa aika lennähti siivillä, kun herkistyttiin lasten ja lastenlasten maailmoihin.

Yksi ystävistä oli löytänyt ensimmäiset kotimaiset mansikat. Arvostan todella närpiöläistä kasvihuoneviljelijää, joka on ottanut tehtäväkseen haastaa espanjalaiset tuontimansikat!

Ja sitten jo siskon kanssa antoisa juttutuokio Vuokatin Wanhalla Asemalla.

Kotosalla on ruusuja kertynyt kuivakukka-asetelman verran.

Makrameryijyynkin riitti kukkasia.

Aiemmin olen maalannut viinilaatikoita askartelutarvikkeiden säilöiksi. Nyt kasasin laatikoista pienen kirjahyllyn.

Muovipurkki peittyi omenankukkasiin.

Ajelen pyörällä joka päivä neljä kilometriä, satoi tai paistoi. Esitin kampaajalleni toivomuksen, että nyt tarvitaan sellainen tukka, joka kestää moisessa menossa. Helena ymmärsi tilanteen, ja nyt ovat hiukset kuosissa, jota sade vain virkistää.

Minun pyöräilykilometrit ovat surkeaa tasoa verrattuna tyttärentyttären vastaaviin lukemiin. Salli, 11 v. lähti isänsä kanssa polkupyöräretkelle Kajaanista Rovaniemelle. Kaikkiaan kilometrejä karttui 337, ja matka taittui viiden yöpymisen taktiikalla. Salli on kyllä tottunut pyöräilijä, sillä koko perhe on aina nauttinut pitkistä yhteisistä fillarifiilistelyistä.  

Mira äiti kekittyy tällä hetkellä lasiteosten valmistamiseen heinä- elokuista näyttelyä varten. Esimerkiksi tässä, äidin rakkaudesta kertovassa maljakossa, on mielestäni ihana idea lisätä pikku sydämiä sitä mukaa, kun perheeseen syntyy lapsia. Äidin sydän maljakon pohjalla symboloi tukea ja turvaa lasten kasvulle.

Ja kas, kutsu Porvoon näyttelyyn tipahtikin jo postilaatikkoon.

Maanantaina 24.4. satoi Kajaanin kaduille lähemmäs 30 cm lunta. Aiemmin kevään tulo oli jo näyttänyt varsin lupaavalta. Pyörätiet olivat sulat, ja lintujen kevätmuutto oli lennättänyt kymmenien joutsenten parvet Rantapuiston jokiuomaan. Edellisellä viikolla koin itseni onnekkaaksi, kun sain jonotettua kesärenkaiden vaihdon juurikin ko. maanantaille. Uusilla renkailla ylämäkeen sutiessani tajusin, ettei tässä harmittelu auta, vaan asialle on tehtävä jotakin. Junaliput varaukseen ja kesää etsimään (sattui kerrankin myös vapaapäivät kohdilleen). Suunta oli oikea, sillä Helsinkiin saapuessani mittarissa oli lukemat +16 astetta. Hiirenkorvat huojuivat leppoisasssa tuulenvireessä, ja yhdessä pihassa kirsikkapuiden "hanami" oli jo hyvällä alulla. Tosin kävi ilmi, että puu oli juuri istutettu, ja kukinta oli käynnistynyt taimitarhan optimaalisissa olosuhteissa. Mutta se tieto ei mitenkään sumentanut kirsikkapuun kesäistä sanomaa.

Junan ikkunasta olin nähnyt vilahdukselta valkoisena kukkivan puun. Arvelin sen kuitenkin olevan vain isohkon raitapajun, jonka viimekesäiset kukkanorkot olivat jääneet talven yli puuhun roikkumaan. Asia vaivasi sen verran, että päätin tehdä seuraavan päivän kävelyretken puistikkoon. Kilometrejä kertyi useampiakin, mutta perillä uteliaisuuteni palkittiin - magnolia siellä availi ensimmäisiä kukkiaan.

Magnolia on japanilaislähtöinen n.5 m korkea puu. Kukat ovat lähes 10 cm ja tuoksuvat. Tämän hämmästyttävän puun kasvattaminen Suomessa vaatii vähän perehtyneisyyttä, mutta tulos on näyttävyydessään vaivan arvoinen. 

Magnolian seurana kisailivat runsaat valkovuokkokasvustot.

Ensimmäiset krookukset kurottautuivat kevätaurinkoon.

Idän sinililja (skilla) lainehti järviaallokkona.

Kevättähti.

Narsissien main road.

Helmililjoja ja tasettinarsisseja.

Mitä kaupungissa on muutoin meneillään? Kas, Grease musikaali osuukin niin kevään ytimeen. Vauhdikasta iloittelua kellohelmojen hulmutessa. Hienojen lauluosuuksien lisäksi teos sisältää huikeita tanssisuorituksia. Ja ryhmän viritetty kunto kestää ja kestää!

Valosuunnittelu ansaitsee kiittävän erityismaininnan.

Hyväntuulinen näyttämötoteutus perustuu 70-luvun menestysmusikaaliin sekä John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämään elokuvaan. Tarina kuvastelee lukiolaisteinien maailmaa iloineen ja murheineen. Tämän päivän kontekstissa vastaavassa kasvuvaiheessa taitaisi olla huomattavasti nuorempi ikäryhmä, ehkä 13-15 vuotiaat, mutta tekemisen meininki lienee sama.  

Yksi musikaalin huikeista esiintyjistä on Annukka Niemelä, jonka monilahjakkuuden kehitystä olen päässyt seuraamaan pitkään. Pienestä tytöstä lähtien hän on ollut tanssikurssiemme ja -näytöstemme valovoimainen tähti. Hän on energiapakkaus, jolla riittää virtaa ja osaamista missä vain tekijää tarvitaan. Myöhemmin hän on hankkinut akateemisen pätevyyden unelma-ammattiinsa, mutta työ ei ole hidastanut häntä sukeltamasta täysillä myös vanhan rakkaan tanssiharrastuksen pyörteisiin.     

Valitettavasti Jorma Uotinen ei pystynyt sairastumisen vuoksi tekemään omaa rooliaan näytöksessä, mutta pitkän linjan osaaja ja rivakka Miitta Sorvali hoiti sijaistamisen mainiosti.

Musikaalin määrätietoinen rouva opettaja, alias Krisse Salminen, kävi väliajalla hauskuuttamassa yleisöä.

Grease musikaalia esitetään Helsingin Messukeskuksessa 13.5. saakka.

Helsinkiläisten kevät taisi alkaa, kun Ateneum avasi ovensa 14.4. pitkän remontin jälkeen. Nyt avoinna on perusnäyttely ja työstetty Kansalligallerian omista teoksista. Näyttelyn teema on Ajan kysymys, joka jakautuu Kansan kuviin, Luonnon aikaan, Taiteen valtaan ja Moderniin elämään. Siis monipuolinen kavalkadi taiteen maailmaan. Soitto ystävälle: "Liisa, ennätätkö lähtemään mukaan?" Ja Ateneumiin kun menee, niin ajantaju katoaa.

Näyttely koostuu pääosin suomalaisista taiteilijoista, mutta joukosta löytyy paljon myös kansainvälisiä taiteen merkkitekijöitä. Olen poiminut tähän vain muutamia otoksia. Kuvatessani kohteita en ole yrittänyt kopioida teosta sellaisenaan, sillä oikean katselukokemuksen voi kuitenkin saada vain tutustumalla henkilökohtaisesti näyttelyn taidetoksiin. (Muuten, 5.5. avautuu  Albert Edelfeltin tuotannosta mielenkiintoinen näyttely, jonka toivoisin myös pääseväni joskus katsomaan.)

Helene Schjerfbeckin oma kuva. 

Schjerfbeckin herkästä teoksesta,Toipilas, näkee usein kuvaversioita, mutta itse autenttinen maalaus todella vavahduttaa koskettavuudellaan. 

Tove Jansson on maaailmankuulu muumien mamma sarjakuvahahmojensa synnyttäjänä. Paljolti Muumilaakson varjoon on jäänyt hänen tuottelias taidemaalarin ja kirjailijan ura. Itse hän suhtautui sarjakuvahahmoihinsa vähän sivuharrastuksena, mutta maailma halusi juuri muumit.

Tuve Janssonin omakuva.   

Ilja Repinin tuotantoa.

Eemil Halosen haapapuusta veistetty tyttö vaikuttaa vähän hämmentyneeltä. Olisiko neitokainen kuitenkin halunnut pitää juuristojalkansa tiukasti maankamarassa kiinni.  

Japanilaisen Key Saton maalaus, Kivien syntymä.

Reidar Särestöniemestä ei voi erehtyä.

Paul Cézanne, Maantiesilta.

Näyttelyssä on useita von Wrightin veljesten realistisia lintu- ja kasvitutkielmia.

Nina Ternon mystisiä eläinhahmoja. Tässä Loppukiri.

Emil Wikströmin Äiti ja lapsi.

Olavi Lanun jännittävät Ruostuneet pajut. Aidon näköiset risukimput on toteutettu lasikuidusta. 

Lämpimän sään vähän viiletessä Havis Amanda haikaili jo kovin vappua ja ennen kaikkea ylioppilaslakkia päänsä lämmikkeeksi.

Minä puolestani astuin Kauppahallin lämpimiin sisätiloihin.

Rauhallista tunnelmaa ja tyylikkyyttä.

Herkullisia kattauksia.

Helsingin Tuomiokirkon edustalla on turisteille asetettu helpon kuvakulman kiintopiste. Automaationahan siihen tuli mentyä toteuttamaan vaadittu traditio. Olin kiitollinen lokille, joka keksi tuoda oman säväyksensä kuvaustapahtumaan.

Kirkon ympäriltä löytyy kyllä muitakin mielenkiintoisia kuvakulmia.

Kirkon portailta Senaatintori näytti pieneltä. Mikä ihmeellisintä, keskiviikon aamupäivän hetkellä pääkaupunkimme suurella aukiolla näytti olevan ihmisiä suurinpiirtein saman verran, kuin Kajaanissa Raatihuoneentorilla.

Oodi kirjastosta on todellakin muodostunut kaupunkilaisten olohuone.

Olohuoneeseen sopii mukavasti joukkoon myös ulkopaikkakuntalainen.

Töölönlahden rantamia seuraillen lähdin etsimään puistikkoa, jossa olin nähnyt alussa mainitsemani mahdollisen valkokukkaisen puun. Ensimmäinen pysähdyspaikka osui Ooperatalon vastaisella rantatörmällä sijaitsevaan hauskaan kahvioon.

Komeissa maisemissa nautittavana kahvit ja makoisan näköinen porkkanaleivos.

Vainun valinnoistani saivat myös lähiseudun tirskuttavat varpuset. Höyhenpallot lähestyivät vaativalla asenteella leivostani. No, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tässä tapauksessa "ilo" alkoi olla lähes kymmenkertainenkin, kun uutta murun jahtaajaa alkoi ilmestyiä pöytäseuraksi.

Täydellä vatsalla on mukava köllähtää auringonpaisteeseen pikkuruiseen hiekkakuoppaan.

Viereisen kahvilan pihasta löytyi mökki kuin karkki.

Linnanmäki valmistautui avaamaan ovensa vapuksi.

Reippaan kivenheiton päästä tästä sain todeta, ettei kävelylenkki ollut turha, vaan pääsin virittämään kamerani magnoliataajuuksille.

Miran porukan rakennusprojektit ovat valmiit ja tälle päivälle sattunut lopputarkastus meni heittämällä läpi.

Rakennushommista huolimatta Miran lasiartesaaniopinnot edistyvät myös vauhdilla. Ensimmäinen taidenäyttely avautuu kesäkuussa Porvooseen. 

Nyttemmin on Sallin intresseihin ujuttautunut piirtely ja värien käyttö. Tässäpä on vähäksi aikaa kokeilumateriaalia.

Merin kanssa ennätettiin rauhassa jutustelemaan ja vielä reippaalle koiralenkillekin.

Olipa yöunet jääneet kuinka lyhyeksi tahaansa voi aamupalapöydässä kokea aina olevansa virkeämpi kuin laiskiainen teekupin reunassa (teesihti).  ;)

Paluumatkalla huomasin, että kanssamatkustajani olivat saapuneet vähitellen pääteasemilleen ja matkustin vanussani ylhäisessä yksinäisyydessä välin Kuopio-Kajaani. Yksityisessä junanvanussa, ratakiskojen tasaisessa hyrinässä, totesin  reissun olleen erityisen antoisa. Vaikka en saanut pakkattua kesää tuliaiskassiini, niin hienon keväisen mielialan olin onnistunut löytämään. Sitä paitsi, maanataina Kajaanissa satanut lumi oli tällä välin sulanut tyystin :) 

Aiemmin huhtikuulla kiertelimme ystäväni kanssa Kaukametsän opistolaisten taidenäyttelyssä Kajaanissa. Kaunista jälkeä oli taas saatukin aikaiseksi.

Japanilaisia vaikutteita.

Kyseessä on whippettejä suurempi vinttikoira, mutta tämän virtaviivaisen koirarodun olemus on hienosti saatu työssä esille.

Kertakaikkisen sympaattinen lohikäärmekannu. Tekijä itse kertoi lähteneensä tavoittelemaan skandinaavisen pelkistettyä selkeälinjaista vesikannua. Mutta tämä veikeä pikku otus oli päättänyt putkahtaa maailmaan juuri nyt, eikähän siihen sitten ollut vastaansanomista.

Mielessä kettumaisia ajatuksia.

Innokas kalamies.

Näyttäviä kudontatöitä.

Laulujoutsenten paluu maalis-huhtikuun vaihteessa antaa aina vahvan signaalin kevään saapumisesta.

Herra Sorsa katseli kummatellen rouvansa hulvatonta sukellusnäytöstä. Joka pyrähdyksellä vesi roiskui kohtuuttomiin korkeuksiin. Ehkä meneillään olikin rouvan vesijumppa.

Tässä vielä näkymä 24.4. päivästä, kun oli määrä vaihtaa kesärenkaat autoon. Edellisenä päivänä piha oli lähes lumeton ja ajotiet asfaltilla.

Huhtikuun alussa oli Vimpelinlammen tuntumassa näkyvissä jo selvät kevään enteet.

Keväisiä herkkuhetkiä.

Näillä kymmenillä syntymäpäivät vaativat aina perinteikkään kermavaahtokakun, ilman konstailuja.

Vapun tunnusmerkit.

Pekka Heikkisen leipomossa ollaan taas kerran ajan hermolla. Euroviisut lähestyy ja Cha Cha Cha -kuume nousee. Käypä sitten laulukisassa (mahdollisessa suomi-ruotsi maaottelussa) kuinka vain, niin kinuskisydäminen leivos ansaitsee täydet kaksitoista pistettä, twelve points, tolv poäng, douze points...