Maanantaina 24.4. satoi Kajaanin kaduille lähemmäs 30 cm lunta. Aiemmin kevään tulo oli jo näyttänyt varsin lupaavalta. Pyörätiet olivat sulat, ja lintujen kevätmuutto oli lennättänyt kymmenien joutsenten parvet Rantapuiston jokiuomaan. Edellisellä viikolla koin itseni onnekkaaksi, kun sain jonotettua kesärenkaiden vaihdon juurikin ko. maanantaille. Uusilla renkailla ylämäkeen sutiessani tajusin, ettei tässä harmittelu auta, vaan asialle on tehtävä jotakin. Junaliput varaukseen ja kesää etsimään (sattui kerrankin myös vapaapäivät kohdilleen). Suunta oli oikea, sillä Helsinkiin saapuessani mittarissa oli lukemat +16 astetta. Hiirenkorvat huojuivat leppoisasssa tuulenvireessä, ja yhdessä pihassa kirsikkapuiden "hanami" oli jo hyvällä alulla. Tosin kävi ilmi, että puu oli juuri istutettu, ja kukinta oli käynnistynyt taimitarhan optimaalisissa olosuhteissa. Mutta se tieto ei mitenkään sumentanut kirsikkapuun kesäistä sanomaa.

Junan ikkunasta olin nähnyt vilahdukselta valkoisena kukkivan puun. Arvelin sen kuitenkin olevan vain isohkon raitapajun, jonka viimekesäiset kukkanorkot olivat jääneet talven yli puuhun roikkumaan. Asia vaivasi sen verran, että päätin tehdä seuraavan päivän kävelyretken puistikkoon. Kilometrejä kertyi useampiakin, mutta perillä uteliaisuuteni palkittiin - magnolia siellä availi ensimmäisiä kukkiaan.

Magnolia on japanilaislähtöinen n.5 m korkea puu. Kukat ovat lähes 10 cm ja tuoksuvat. Tämän hämmästyttävän puun kasvattaminen Suomessa vaatii vähän perehtyneisyyttä, mutta tulos on näyttävyydessään vaivan arvoinen. 

Magnolian seurana kisailivat runsaat valkovuokkokasvustot.

Ensimmäiset krookukset kurottautuivat kevätaurinkoon.

Idän sinililja (skilla) lainehti järviaallokkona.

Kevättähti.

Narsissien main road.

Helmililjoja ja tasettinarsisseja.

Mitä kaupungissa on muutoin meneillään? Kas, Grease musikaali osuukin niin kevään ytimeen. Vauhdikasta iloittelua kellohelmojen hulmutessa. Hienojen lauluosuuksien lisäksi teos sisältää huikeita tanssisuorituksia. Ja ryhmän viritetty kunto kestää ja kestää!

Valosuunnittelu ansaitsee kiittävän erityismaininnan.

Hyväntuulinen näyttämötoteutus perustuu 70-luvun menestysmusikaaliin sekä John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämään elokuvaan. Tarina kuvastelee lukiolaisteinien maailmaa iloineen ja murheineen. Tämän päivän kontekstissa vastaavassa kasvuvaiheessa taitaisi olla huomattavasti nuorempi ikäryhmä, ehkä 13-15 vuotiaat, mutta tekemisen meininki lienee sama.  

Yksi musikaalin huikeista esiintyjistä on Annukka Niemelä, jonka monilahjakkuuden kehitystä olen päässyt seuraamaan pitkään. Pienestä tytöstä lähtien hän on ollut tanssikurssiemme ja -näytöstemme valovoimainen tähti. Hän on energiapakkaus, jolla riittää virtaa ja osaamista missä vain tekijää tarvitaan. Myöhemmin hän on hankkinut akateemisen pätevyyden unelma-ammattiinsa, mutta työ ei ole hidastanut häntä sukeltamasta täysillä myös vanhan rakkaan tanssiharrastuksen pyörteisiin.     

Valitettavasti Jorma Uotinen ei pystynyt sairastumisen vuoksi tekemään omaa rooliaan näytöksessä, mutta pitkän linjan osaaja ja rivakka Miitta Sorvali hoiti sijaistamisen mainiosti.

Musikaalin määrätietoinen rouva opettaja, alias Krisse Salminen, kävi väliajalla hauskuuttamassa yleisöä.

Grease musikaalia esitetään Helsingin Messukeskuksessa 13.5. saakka.

Helsinkiläisten kevät taisi alkaa, kun Ateneum avasi ovensa 14.4. pitkän remontin jälkeen. Nyt avoinna on perusnäyttely ja työstetty Kansalligallerian omista teoksista. Näyttelyn teema on Ajan kysymys, joka jakautuu Kansan kuviin, Luonnon aikaan, Taiteen valtaan ja Moderniin elämään. Siis monipuolinen kavalkadi taiteen maailmaan. Soitto ystävälle: "Liisa, ennätätkö lähtemään mukaan?" Ja Ateneumiin kun menee, niin ajantaju katoaa.

Näyttely koostuu pääosin suomalaisista taiteilijoista, mutta joukosta löytyy paljon myös kansainvälisiä taiteen merkkitekijöitä. Olen poiminut tähän vain muutamia otoksia. Kuvatessani kohteita en ole yrittänyt kopioida teosta sellaisenaan, sillä oikean katselukokemuksen voi kuitenkin saada vain tutustumalla henkilökohtaisesti näyttelyn taidetoksiin. (Muuten, 5.5. avautuu  Albert Edelfeltin tuotannosta mielenkiintoinen näyttely, jonka toivoisin myös pääseväni joskus katsomaan.)

Helene Schjerfbeckin oma kuva. 

Schjerfbeckin herkästä teoksesta,Toipilas, näkee usein kuvaversioita, mutta itse autenttinen maalaus todella vavahduttaa koskettavuudellaan. 

Tove Jansson on maaailmankuulu muumien mamma sarjakuvahahmojensa synnyttäjänä. Paljolti Muumilaakson varjoon on jäänyt hänen tuottelias taidemaalarin ja kirjailijan ura. Itse hän suhtautui sarjakuvahahmoihinsa vähän sivuharrastuksena, mutta maailma halusi juuri muumit.

Tuve Janssonin omakuva.   

Ilja Repinin tuotantoa.

Eemil Halosen haapapuusta veistetty tyttö vaikuttaa vähän hämmentyneeltä. Olisiko neitokainen kuitenkin halunnut pitää juuristojalkansa tiukasti maankamarassa kiinni.  

Japanilaisen Key Saton maalaus, Kivien syntymä.

Reidar Särestöniemestä ei voi erehtyä.

Paul Cézanne, Maantiesilta.

Näyttelyssä on useita von Wrightin veljesten realistisia lintu- ja kasvitutkielmia.

Nina Ternon mystisiä eläinhahmoja. Tässä Loppukiri.

Emil Wikströmin Äiti ja lapsi.

Olavi Lanun jännittävät Ruostuneet pajut. Aidon näköiset risukimput on toteutettu lasikuidusta. 

Lämpimän sään vähän viiletessä Havis Amanda haikaili jo kovin vappua ja ennen kaikkea ylioppilaslakkia päänsä lämmikkeeksi.

Minä puolestani astuin Kauppahallin lämpimiin sisätiloihin.

Rauhallista tunnelmaa ja tyylikkyyttä.

Herkullisia kattauksia.

Helsingin Tuomiokirkon edustalla on turisteille asetettu helpon kuvakulman kiintopiste. Automaationahan siihen tuli mentyä toteuttamaan vaadittu traditio. Olin kiitollinen lokille, joka keksi tuoda oman säväyksensä kuvaustapahtumaan.

Kirkon ympäriltä löytyy kyllä muitakin mielenkiintoisia kuvakulmia.

Kirkon portailta Senaatintori näytti pieneltä. Mikä ihmeellisintä, keskiviikon aamupäivän hetkellä pääkaupunkimme suurella aukiolla näytti olevan ihmisiä suurinpiirtein saman verran, kuin Kajaanissa Raatihuoneentorilla.

Oodi kirjastosta on todellakin muodostunut kaupunkilaisten olohuone.

Olohuoneeseen sopii mukavasti joukkoon myös ulkopaikkakuntalainen.

Töölönlahden rantamia seuraillen lähdin etsimään puistikkoa, jossa olin nähnyt alussa mainitsemani mahdollisen valkokukkaisen puun. Ensimmäinen pysähdyspaikka osui Ooperatalon vastaisella rantatörmällä sijaitsevaan hauskaan kahvioon.

Komeissa maisemissa nautittavana kahvit ja makoisan näköinen porkkanaleivos.

Vainun valinnoistani saivat myös lähiseudun tirskuttavat varpuset. Höyhenpallot lähestyivät vaativalla asenteella leivostani. No, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tässä tapauksessa "ilo" alkoi olla lähes kymmenkertainenkin, kun uutta murun jahtaajaa alkoi ilmestyiä pöytäseuraksi.

Täydellä vatsalla on mukava köllähtää auringonpaisteeseen pikkuruiseen hiekkakuoppaan.

Viereisen kahvilan pihasta löytyi mökki kuin karkki.

Linnanmäki valmistautui avaamaan ovensa vapuksi.

Reippaan kivenheiton päästä tästä sain todeta, ettei kävelylenkki ollut turha, vaan pääsin virittämään kamerani magnoliataajuuksille.

Miran porukan rakennusprojektit ovat valmiit ja tälle päivälle sattunut lopputarkastus meni heittämällä läpi.

Rakennushommista huolimatta Miran lasiartesaaniopinnot edistyvät myös vauhdilla. Ensimmäinen taidenäyttely avautuu kesäkuussa Porvooseen. 

Nyttemmin on Sallin intresseihin ujuttautunut piirtely ja värien käyttö. Tässäpä on vähäksi aikaa kokeilumateriaalia.

Merin kanssa ennätettiin rauhassa jutustelemaan ja vielä reippaalle koiralenkillekin.

Olipa yöunet jääneet kuinka lyhyeksi tahaansa voi aamupalapöydässä kokea aina olevansa virkeämpi kuin laiskiainen teekupin reunassa (teesihti).  ;)

Paluumatkalla huomasin, että kanssamatkustajani olivat saapuneet vähitellen pääteasemilleen ja matkustin vanussani ylhäisessä yksinäisyydessä välin Kuopio-Kajaani. Yksityisessä junanvanussa, ratakiskojen tasaisessa hyrinässä, totesin  reissun olleen erityisen antoisa. Vaikka en saanut pakkattua kesää tuliaiskassiini, niin hienon keväisen mielialan olin onnistunut löytämään. Sitä paitsi, maanataina Kajaanissa satanut lumi oli tällä välin sulanut tyystin :) 

Aiemmin huhtikuulla kiertelimme ystäväni kanssa Kaukametsän opistolaisten taidenäyttelyssä Kajaanissa. Kaunista jälkeä oli taas saatukin aikaiseksi.

Japanilaisia vaikutteita.

Kyseessä on whippettejä suurempi vinttikoira, mutta tämän virtaviivaisen koirarodun olemus on hienosti saatu työssä esille.

Kertakaikkisen sympaattinen lohikäärmekannu. Tekijä itse kertoi lähteneensä tavoittelemaan skandinaavisen pelkistettyä selkeälinjaista vesikannua. Mutta tämä veikeä pikku otus oli päättänyt putkahtaa maailmaan juuri nyt, eikähän siihen sitten ollut vastaansanomista.

Mielessä kettumaisia ajatuksia.

Innokas kalamies.

Näyttäviä kudontatöitä.

Laulujoutsenten paluu maalis-huhtikuun vaihteessa antaa aina vahvan signaalin kevään saapumisesta.

Herra Sorsa katseli kummatellen rouvansa hulvatonta sukellusnäytöstä. Joka pyrähdyksellä vesi roiskui kohtuuttomiin korkeuksiin. Ehkä meneillään olikin rouvan vesijumppa.

Tässä vielä näkymä 24.4. päivästä, kun oli määrä vaihtaa kesärenkaat autoon. Edellisenä päivänä piha oli lähes lumeton ja ajotiet asfaltilla.

Huhtikuun alussa oli Vimpelinlammen tuntumassa näkyvissä jo selvät kevään enteet.

Keväisiä herkkuhetkiä.

Näillä kymmenillä syntymäpäivät vaativat aina perinteikkään kermavaahtokakun, ilman konstailuja.

Vapun tunnusmerkit.

Pekka Heikkisen leipomossa ollaan taas kerran ajan hermolla. Euroviisut lähestyy ja Cha Cha Cha -kuume nousee. Käypä sitten laulukisassa (mahdollisessa suomi-ruotsi maaottelussa) kuinka vain, niin kinuskisydäminen leivos ansaitsee täydet kaksitoista pistettä, twelve points, tolv poäng, douze points...

Komea pihavaris oli hankkiutunut niin makoisaan nykytaiteelliseen asetelmaan, että kuvahan siitä piti ottaa. Tämä luomakunnan kruunu viihtyi mainiosti taidemallin roolissaan ja hyväksyi empimättä tilanteen ikuistamispyrkimykseni. Lopputuloksena ei suinkaan ole "Poika ja varis" -mukaelma vaan, hampurilaisroskista päätellen, "Paikalta jo poistunut poika ja varis" -teos. 

Voi hyvinkin olla, että varis itse samaistui mielessään johonkin lukuisista kuvataiteen piknik -aiheisista taidemaalauksista.

Makuuhuoneen ikkunaan avautuu usein koko päivää piristäviä näkymiä. Toki on myös sateisia aamuja, mutta ilman harmaita päiviä eivät vaikka nämä auringon kultaamat kuurapuut vaikuttaisi kovinkaan ihmeellisiltä.   

Kauniista auringonnousuista saa kummasti lisävirtaa.

Tänä talvena on auringon pinnalla esiintynyt erityistä aktiivisuutta. Eteläisintä suomea myöten on ollut nähtävissä hienoja revontulia. Itse en ole osunnut juurikaan niitä havainnoimaan, mutta häivähdys repolaisista on joskus vilahtanut makkarin ikkunassa.

Aurinkoisen kauniina talvipäivänä Rantapuiston panoraamanäkymä toimii mainiosti ihan taide-elämyksenä.

Kajaanin taidemuseossa on esillä Anna Alapuron ja Ilkka Väätin Matkalla -kuvataidenäyttely.

Taiteilijapariskunnan näyttely kuljettaa katsojan heidän yhteiselle matkalle, jonka ensiaskeleet toteutuivat jo 1970-luvulla Lahden taidekouluaikoina. Vuosikymmenten myötä ovat eri taidesuunnat vaikuttaneet heidän töihinsä. Myös taiteen toteutusmenetelmät ovat aika-ajoin vaihtuneet, mutta vahvat värit ovat säilyneet kautta linjan heidän töissään. Paljon vaikutteita on kertynyt heidän eri puolille maailmaa suuntautuneilta matkoilta.

Tässä Anna Ahlapuron 1990-luvulla saatuja japanilaisvaikutteita. 

Ilkka Väätin voimakkaat akryylivärit.

Kiva hoksaus on ollut ripustaa oranssin värinen ilta-aurinko omalle paikalleen yläilmoihin. 

Kun taitoa on, voi omat matkamuistonsa suunnitella itse ja toteuttaa ne juuri sellaisena, kuin itse haluaisi matkamuistonsa olevan.

Kajaanin taidemuseon portaikko tarjoaa paitsi oivallisen tilan läpikulkuun kerrosten välillä myös mahdollisuuden ihastella arkkitehti Paavo Pitkäsen eleettömän hienosti toteutettua portaikkonäkymää - taideteos jo sinällään.

Kajaanin taidemuseon edellisen taidenäyttelyn toteuttaja oli taiteilija Tuija Teiska. Nyttemmin saimme kuulla hänen lahjoittaneen museolle yhden teoksistaan, Isä anna minulle anteeksi -installaation. Teos on vahvasti sidoksissa Kainuuseen, joten Teiska on halunnut sen jäävän nimenomaan Kajaaniin. Isän kalastuskilpailuista saamat lukuisat pokaalit on virkattu kalastuslangan peittoon. Teos kertoo kunnioituksesta isää kohtaan ja toisaalta susrusta sanomatta jääneistä asioista. 

Mielestäni tämä teos oli näyttelyn yksi mieleenpainuvimmista näkymistä upeana installaationa ja juuri tämän juhlavan portaikon ikkunasyvennyksessä taustanaan historiallisesti arvokas Raatihuone. Toivoisinpa näkeväni teoksen tällä paikalla jatkossakin.

Kainuun museossa on parhaillaan esillä lastenkirjailija Camilla Mickwitsin ihanan värikylläinen näyttely. Samalla reissulla on mahdollista tehdä pieni pikakatsaus Hyrynsalmella sijaitsevan Kaunislehdon talomuseon tarjontaan.

Camilla Michwitzin huippu suosittuja lastenkirjoja ovat mm. Jason -sarja ja Saariston prinsessa -tarinat. Lastenkirjoja on vuosien varrella ilmestynyt yli kaksikymmentä ja lähes saman verran animaatioelokuvia. Hän on työskennellyt paljon Yleisradion lastenohjelmien parissa ja esim. Pikku Kakkosen tunnusanimaatio on hänen käsialaansa. Mickwitz on saanut ottaa vastaan useita elokuva- ja lastenkirjapalkintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. 

Kuvitus on hersyvää väri-iloittelua, ja tarinoiden hahmot ovat lempeän pyöreitä.

Koululaisryhmä oli saapunut tutustumiskäynnille museoon. Innokkaasti oppilaat etsivät suosikkihamojaan taulujen kuvituksista. Vihaisen Viivin suljettu ovi herätti loputonta kiinnostusta. Onneksi jokaisella oppilaala oli mahdollisuus kirjoittaa Viiville oma tervehdyksensä (ehkä joku lohdun sanakin) ja sujauttaa se oven alta äksylle piileskelijälle. 

Kotoa löysin aiemmin väkertämäni kiviriipukset sopivasti toivottelemaan hyvää ystävänpäivää. Olisikohan tässä nyt kysymys  jonkinlaisesta taidekäsityöstä.

Kädentaidot ovat jääneet viime aikoina vähälle harjoitukselle, mutta ovikranssi sentään on syntynyt.

Tässä ovikranssi alkutekijöissään. Miran vanha lampunvarjostin oli vähällä joutua jätekeräykseen. Tytär hoksasi viime hetkellä tarkistaa vielä äidin näkemyksen höyhenten loppusijoituspaikasta. Siis, toisen roska voi olla toisen aarre, vai miten se menikään... 

Taiteenlajeista musiikki on tavalla tai toisella läsnä jokseenkin joka päivä, mutta yksi erityisen hieno kokemus oli olla  Kajaanin Mieslaulajien 100-vuotis juhlakonsertissa. Ohjelmisto sisälsi aina yhtä komeaa mieskuorolaulantaa, mutta lopuksi kajautettu Finlandia hymni sai estradin hetkeksi sumenemaan näkökentästä. 

Mielenkiintoinen tilaisuus oli myös, kun marjastuskaverini ja sukulaismies, Pekka Jaakola, kertoi Kaukametsän Kouta -salissa pitkästä ja monipuolisesta urheilutaustastaan. Hiihtokilometreissä hän oli juuri saavuttanut 100 000 km:n etapin. Vuosien varrella urheilulajeja on kertynyt reilun pari sataa. Sotilasuran vuoksi monet lajit liittyvät erilaisiin ampumakilpailuihin. Muut lajit käsittävät hiihdon ja suunnistuksen lisäksi yleisurheilulajeista uintiin, ja onpa joku runokilpailun mitallikin saavutettuna. Palkintoja ja pokaaleita löytyy tietysti kunnioitettavat määrät. Osaaminen ja kertynyt kokemus on valjastettu myös muiden hyödynnettäväksi mm. Pekan toimiessa valmennustehtävissä. Esimerkiksi Jari Puikkonen on ponnistanut niillä opeilla hyvinkin pitkälle. 

Tätä kaikkea en onneksi tiennyt Pekan taustoista silloin, kun lähdin hänelle marjastus- ja sienestyskaveriksi. Kynnys olisi ollut aivan liian korkea. Onneksi Pekka on luonteeltaan herrasmies, joka kohteliaasti odotaa, kun minä ylitän metsäojat pohjamutia tutkien ;)  

Nuori mies urheilu-uransa alussa.

Tässä keskitalven verkkaan vierivien kuukausien aikana olen tavoittanut itseni monenlaisten kulttuuriharrastusten parista. Mielestäni kirjat ovat tähän aikaan vuodesta erityisen viihtyisää seuraa. Pitäisi vain ottaa käyttöön joku äänikirjapalvelu, kun kirjan lukeminen on ajankäytön kannalta niin harmillisen sitovaa puuhaa. Nykyisin myös podcastit tarjoavat loputtomasti vaivatonta virikkeistöä vapaa-ajan huviksi. Nautin suunnattomasti, kun joskus onnistun pääsemään pitemmälle juna- tai bussimatkalle, jolloin voi keskittyä täysin audiovisuaalisiin viihdykkeisiin. Taidenäyttelyissä käyn mielelläni ihmettelemässä lahjakkaiden ja osaavien ihmisten aikaansaannoksia. Arvostan, kun taiteentekijöillä riittää mielettömän hienoja ajatuksia pääkopassaan, ja kun he kaiken lisäksi pystyvät tuottamaan ideansa sujuvasti muiden ihmisten ihailtavaksi. Toki minäkin voin joskus saada jonkun "huippu ahaa-elämyksen", mutta yritäpä tuottaa se vaikka paperille - ei löydy minkäänlaista valokuitukaapelia aivojen ja kädenmotoriikan välille. 

Viime päivien aikana jouduin (lue: pääsin) suoranaisen kulttuuritsunamin pyörteisiin, kun piipahdin Helsingissä. Taide-elämystä toisensa perään. Ensinnäkin, vierailin ystäväni kanssa Suomenlinnassa tutustumassa monia taiteenaloja ja tiedettäkin yhdistävään tanssispektaakkeliin. Samalla koimme hienoista historian havinaa pelkästään kulkemalla tämän nostalgiaa tihkuvan upean saaren läpi. Lisäksi tutkimme perusteellisesti Akseli Gallen Kallelan näyttelyn Kansallismuseossa. Meri -tyttären kanssa hämmästelimme tennisliikunnan akrobatiaa Davis Cup -otteluiden puitteissa. Miran tyttären, Sallin, kanssa toteutimme pienet askartelusessiot. Uutena harrastuksenaan hän oli aloittanut pianonsoiton, joten konsertin paikkahan siihen sukeutui. Merin kanssa käytiin pitkiä, maailman uusiksi rakentavia, keskusteluja aina aamuyön tunneille saakka. Helsingin visiitti tarjosi myös monenlaisia kulinaarisia nautintoja, ja tulihan ne pitkät junamatkatkin tehokkaasti hyödynnettyä.

Kaiken tuon jälkeen koin hyvinvointini ja tyytyväisyyteni kohentuneen aivan eksponentiaalisesti. Ystävän kanssa museokierroksella muistelimme lukeneemme useita arvioita kulttuurin tuottamista terveysvaikutuksista. Ajattelinkin kotona selata hieman tutkimusfaktaa meidän oman kokemusasiantuntijuutemme tueksi.

Tieteellistä aineistoa kulttuurin vaikutuksesta hyvinvointiin löytyy runsain mitoin. Niissä kaikissa on kiistatta osoitettu selkeä positiivinen yhteys näiden kahden asian välillä. Tutkimustulosten konkreettiset vaikutukset näkyvät arkisen elinympäristömme nykyisissä kehittämistrendeissä. Taide eri muodoissaan on läsnä lähes kaikkialla missä liikummekin. Esimerkiksi, meille kainuulaisille on avautunut vakuuttava näyttö taiteen valjastamisesta terveyden tukipilariksi uudessa upeassa keskussairaalassamme. Alueella liikkuessa on jatkuvasti mahdollisuus kiinnittää katseensa vaihteleviin taideteoksiin ja onnistua ehkä hetkeksi iroittaa ajatuksensa omista ongelmista.  

Tiedekatsauksessani törmäsin jopa aivan yksityiskohtaisiin analyyseihin eri taiteenlajien vaikuttavuudesta ihmisen terveydentilaan. Odotettavissa olevaan elinikään vaikuttaisivat positiivisesti muun muassa musiikki-, kirjallisuus- ja elokuvaharrastukset. Kuvataiteen on todettu puolestaan parantavan koettua terveyttä, sosiaalisia toimintoja ja elinvoimaisuutta. Umeån yliopiston väitöskirjatutkimuksen mukaan kulttuuritoimintaan osallistumattomilla oli 57 prosenttia suurempi todennäköisyys sairastua kuin niillä, jotka olivat osallistuneet. Kuolleisuuden suhteen näytti olevan tilastollisesti merkitystä myös sillä, miten aktiivisesti henkilöt olivat osallistuneet kulttuuritapahtumiin. Olisikohan peräti niin, että taiteentekijät olisi nykyisellään syytä luokitella terveydenhuollon ammattikuntaan kuuluviksi!

Helsingin vierailuni alkoi perinteikkäältä Suomenlinnan saarelta. Historian patinoima, jylhän kaunis, Tenalji von Fersenin sali oli valjastettu monia kulttuurin eri muotoja kokoavan tanssiesityksen näyttämöksi. Lasitaiteen voimakaksikko, Sini Majuri ja Marja Hepo-aho, oli kutsunut koolle joukon vahvoja taiteen ja tieteen ammattilaisia. Näin syntyi teos, jossa pitkän balettiuran Suomen kansallisbaletin näyttämöllä tehnyt, Mira Ollila, tanssi huiman dueton Aalto-yliopiston robottikoiran kannssa. Koreografia oli Mira Ollilan ja Heidi Lehtorannan käsialaa. Musiikin teokseen olivat säveltäneet Petri Pulkkinen ja Janne Jääskö. Craneworksin hologrammitehosteet lisäsivät osaltaan teoksen moniulotteisuutta. Lasitaide liittyi kokonaisuuteen niin Miran ylleen pukemassa lasikruunussa ja kyynärsauvojen liekkiveistoksissa kuin salin taidenäyttelyesineistössä. Tenalji von Fersenin salissa koettiin ennennäkemätön taiteen ja tieteen kohtaaminen jännittävän kihelmöivässä tunnelmassa. Muistijälki esityksestä porautui syvälle aivojen kovalevystöön. 

Tanssiteoksessa kohtasi kaksi toisilleen täysin outoa hahmoa, kyborgi ja robottikoira. Tutustumisen tunnelma oli intensiivisen uteliasta mutta toisaalta äärimmäisen jännitteistä, pelottavaa ja  ahdistavaakin. Katsoja eli mukana joka solullaan. Esityksen lopussa kiitollinen yleisö tunsi kokeneensa ainutlaatuisen elämyksen.

Robottikoiran ohjelmoinnissa oli hienosti onnistuttu tavoittamaan myös baletillisia elementtejä.

Lasiveistosten kanssa liikkuminen vaatii erityistä tarkkuutta askelkuvioissa. Pieni väärä liike olisi tuonut teokseen aivan uuden ulottuvuuden sirpaleina ja lasinhelinänä.

Tenalji von Fersenin sali itsessään on jo näkemisen arvoinen paikka.

Kruunu on valmistettu mittatilaustyönä 3D -sovelluksena.

Osa näyttelyesineistöstä on viime syksyn Italian lasiviikoilta peräisin.

Yllättävä kontrasti - lasinen miekka.

Tuotantotiimin ympärillä pyöri dokumentointiryhmä kameroineen. 

Italiasta oli tullut arvovaltaisia vieraita katsomaan Robobaletin toteutusta. Kaksi kuraattoria Italian lasiviikoilta ja Berengo-studion johtaja, Adriano Berengo, saapuivat hyisen talviseen Suomeen. Mutta, lämminhekisten lasitaiteilijoidemme seurassa tuntee eteläeurooppalainenkin vieras pian olonsa kotoisaksi.

Suomenlinna on vain vartin laivamatkan päässä Helsingin kauppatorin rannasta, mutta saarelle astuessasi tunnet yllättäin olevasi ulkomailla. Rakennustyyli on jämerää tiiliseinää ja pitkiä kivimuureja, kuten linnoitussaarella kuuluukin olla.

Eikä muurin paksuudesta ole tingitty.

Sykähdyttävän kauniita yksityiskohtia.

Tykit kertovat omaa historiaansa.

Yksinkertaisen kaunis kirkko.

Myös omaleimaista puurakentamista.

Huolellisesti tehtyä, silmää hivelevää, mukulakiveystä.

Mielenkiintoisia ravintoloita ja kahviloita löytyy runsaasti. Tänne on kyllä tultava kesällä uudestaan!

Suomenlinnan lautalla pääset hetkessä "ulkomaille"

Seuraavaksi Suomen kansallismuseoon.

Museossa oli esillä Akseli Gallen Kallelan elämäntyöstä kertova laaja näyttely. Ystävän kanssa vierähti reilu parituntinen tutkiessamme taiteilijan todella monipuolista tuotantoa.

Museon Keskihallin katossa on toisintoja hänen freskoista, joita oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.

Pronssiin valettu veistos Gallen Kallelasta on hänen oppilaansa, Alpo Sailon tekemä.

Freskossa, nimeltään "Ilmarinen kyntää kyisen pellon", tulee esille erikoisia yksityiskohtia, kun maalausta katsoo eri kulmasta.

Mm. helavyö puukkoineen ja jopa hevosen kaviot saavat kultaisen hohteen.

Freskojen kuva-aiheissa on ääriviivoja pitkin tehty reijitys. jonka läpi on kattoon saatu paineltua maalimerkinnät, mikä on helpottanut  toteutusta hankalissa työvaiheissa.

Gallen Kallelan freskomaalauksiin olen tutustunut 15 vuotiaana tyttösenä Porin Juseliuksen mausoleumissa. Vaikuttavat kuvat piirtyivät lähtemättömästi nuoren tytön mieleen ja palasivat toisinaan uniinkin. 

Meille kaikille suomalaisille tuttuja maalauksia, kuten "Poika ja varis".

"Kullervon kirous".

"Triptyyki Aino-taru".

Mary Gallen Kallela tuki miestään taiteilijana jättäen jopa oman muusikonuransa sivuun. Akseli piti koko perheensä lähellään. Vaimo ja lapset matkustivat paljon hänen työmatkoillaan ja toimivat hyvin usein taiteilijan malleina. 

Taulun massiiviset kehykset sopivat täydellisesti kokonaisuuteen.

Gallen Kallelan suunnittelema lasimaalaus heidän ateljeekotiinsa Tarvaspäähän. Maiseman ylle näyttää auringon sijasta nousevan Vakoisen Ruusun kunniamerkkien ruusukuvio. Metsämaiseman voisi tulkita myös kotkan kynsiksi, jolloin taulusta olisi luettavissa paljonkin symboliikkaa.

Näkymä Pohjoisrannasta. Keskellä näkyy Tervasaari. Tällaiset taulunkehykset ovat tuttuja lapsuudenkotini seiniltä.

Gallen Kallela ystäviensä kanssa viettämässä iltaa ravintola Kämpissä. Pöydän ääressä Jean Sibelius, Robert Kajanus, Oskar Merikanto ja taiteilija itse. Onko Kajanuksen kanssa ollut pienoista erimielisyyttä, kun taiteilija on halunnut maalata ystävälleen varsin irvokkaan ilmeen?

Tämän, kuin ihmeen kaupalla pelastuneen, pullon kerrotaan olevan juuri sen samaisen, kuin tauluun on ikuistettu.

Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 oli Suomen osalta Gallen Kallela merkittävässä roolissa. Suomen paviljonki on ollut näyttävän näköinen rakennus. On todella harmi, että rakennus jouduttiin purkamaan näyttelyn jälkeen. Onneksi siitä on pystytty tekemään 3D-rekonstruktio, josta käy ilmi tilan ainutlaatuisuus.

Gallen Kallela matkusteli paljon Euroopassa, mutta myös muualla maailmassa. Tässä taulut ovat saaneet vaikutteensa Kenian vahvasta värimaailmasta.

New Mexicon vuoristoseudulta on myös kertynyt runsaasti kankaalle ikuistettua kuvastoa. 

Liekki ryijy muutti suomalaisen ryijyperinteen enemmän sisustuselementtseen suuntaan.

Gallen Kallela toteutti Pariisin maailmannäyttelyyn freskojen lisäksi Iris huoneen. Arvokkaasta ja tiukasta visakoivusta syntyivät huoneen kalusteet. Kuvassa Iris tuoli.

Taiteilijan monipuolisuudesta on osoituksena myös kiinnostus kunniamerkkien suunnitteluun.

Hänen käsialaansa ovat komeat Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkit. Edesmenneen isäni jäämistöstä löytyy myös tällainen kunniakas mitalli kultaristein.

Akselin nuoruuden kuvahahmotelmia Tallinnan linnoituksista.

Poikasena oli luettu Kalevalan lisäksi Robinson Crusoet. Piirrokset ovat täynnä pienen pieniä yksityiskohtia. 

Näyttelyn asettelu oli kokonaisuudessaan huolella toteutettu ja toi laajuudessaan uutta näkökulmaa Akseli Gallen Kallelan uskomattoman monipuoliseen persoonaan. Häneltä luontui tekstiilit, huonekalut, arkkitehtuuri, mainoskgrafiikka, mitallit, kuvataiteesta nyt puhumattakaan.

Sitten urheilukulttuurin pariin Davis Cup ottelun myötä. Kyseessä oli Suomi - Argentiina turnaus, jonka panoksena oli Suomen pääsy ensimmäistä kertaa 16 parhaan maan joukkoon. Minun aikatauluuni mahtuivat vain lauantain ottelut. Mutta huh, mitä pelejä! Grillissä olivat suomalaisittain Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen. Ruusuvuori on tehnyt viime aikoina huiman tuloksekasta työtä, ja pelin voittoa osasi häneltä odottaakin. Virtanen oli rankinglistalla 150 pistettä vastustajaansa alempana, mutta hän teki pelistä huippu jännittävän häviten vain niukasti. Otto Virtasta saavat tulevat vastustajat vielä varoa. Merin kanssa kannustimme pelaajia äänemme käheiksi, joten otamme osan koko turnauksen voitosta myös omiin nimiimme ;) Sunnuntain peleissä oli Ruusuvuori vienyt kaikki kolme otteluaan suvereenisti voittoon. Nelinpeliissä Ruusuvuoren parina pelannut, Harri Heliövaara, oli osaltaan hoitanut Suomen historialliseen Davis Cupin lopputurnaukseen.

Vip-ruokailu pelin tuoksinassa oli todellakin tarpeeseen.

Makuhermoja hellittiin muutoinkin reissun aikana. Tässä vuorossa bliniherkku Suomenlinnan illassa.

Tutustuminen nepalilaisen keittiön saloihin. Kyllä maistui!

Terveyspainotteisia kahvihetkiä.

Pientä iltapalaa.

Ihania värejä.

Kotosalla Kajaanissa uunirisotto paprikoista.

Pekka Heikkisen laskiaispullat osaavat pitää hauskaa keskenäänkin.

Runebergin tortut koemaistossa.

Ystävän tuomat kauniit lohenpunaiset ruusut ovat kestäneet maljakossa jo toista viikkoa.

Merin porukan suloinen perhepotretti. Kiitos kaikille Helsingin reissun osapuolille ihanasta viikonlopusta ja mitä parhaimmasta seurasta!

Joulun alla ilmestyivät katukuvaan hauskat pimeyden hätistäjät. Nämä valopalloset ilahduttavat tavallista kaduntallaajaa, vaikka kaamosmasennus ei lukeutuisi omaan ongelmakartastoon. Hetken voi koko maailma vaikuttaa hiukkasen valoisammalta. Eihän kausivaloilla pyyhitä maailman murheita pois, mutta arvostan kyllä, että kaupunki on valmis uhraamaan pienen ledvalosatsauksen ihmismielen keventämisksi. Hienoa, kun on vielä arvoja, joita ei mitata pelkästään euromääräisesti. Kansalaisten henkiseen hyvinvointiin kannattaa satsata.   

Kaupungilta löytyy valaistusta moneen makuun. Kauppakadun näkymä on toteutettu äänestyksen pohjalta.

Muillakin katuosuuksilla voi nähdä jouluista valoviritystä.

Kauniita kuusia pääsee bongailemaan eri puolilta kaupunkia.

Lumiset havupukit vartioivat raatihuoneentorin valaistusta.

Joulutapahtumien yhteydessä piipahdin historiaa huokuvalla raatihuoneella. C. L. Engelin suunnittelema raatihuone on vuonna 1831 valmistunut ja vanhin keskustassa säilynyt rakennus. Empiretyylisessä rakennuksessa toimi parin sadan vuoden ajan raati ja raastuvanoikeus jaellen tuomioita asukkaiden lainrikkomuksista. Huvitilaisuuksia järjestettiin 1800-luvulla useinkin, ja tiedetään mm. lääninlääkäri ja kirjailija Elias Lönnrotin viihtyneen juhlissa mainiosti.

Saleissa on tyylikästä vanhanajan glamouria.

Vitriini luo katsauksen kansallisasujen hienouksiin.

Enpä tiedä milloin lattialankkuja on korjattu tai hiottu, mutta hauskasti on ajan patina näkyvissä  

Raatihuoneen vierestä löytyi myös tunnelmallinen joulutori. Generaattorin tilat toimivat kautta vuoden esittävän taiteen estradina, ja tila on siis vuokrattavissa erilaisten tapahtumien näyttämöksi. 

Kajaanihalli oli myös buukattu jouluiseksi markkinapaikaksi.

Varsinaiselta torialueelta, Kajaaninjoen rannassa, löytyi tietenkin myös joulunpunaista tunnelmaa (toki paljon muutakin, kuin ensimmäiseksi huomioni varastanut metrilakun myyntikoju ;).

Nappi-Amalia on oikea näprtelijän aarreaitta.

Tällaiset paikat viehättävät minua kovin.

Inspiroivaa tavaraa riittää lattiatasosta katonrajaan saakka.

Vaati vahvaa itsekuria päästä lähtemään kaupasta vain kolmen pussukan ostokset mukanaan. Makramee-, sukka- ja virkkauslanka selvisivät kisasta.

Kajaanin Taidemuseossa on esillä 1.12.2022 - 5.2.2023 Tuija Teiskan näyttely Musta tuntuu (rakkaus). Teiska on kajaanilaislähtöinen nykytaiteilija, joka hyödyntää teoksissaan monipuolisesti eri materiaaleja ja menetelmiä. Tunteet ovat keskiössä hänen töissään. Taiteessaan hänellä on naisnäkökulma vahvasti esillä. 

Tämä ikkunanäkymä puhutteli - tilateoksena, asettelullaan, taustanäkymällään, ristiriitaisuudellaan. Sain myöhemmin kuulla, että pokaalit ovat taiteilijan edesmenneen isän saamia palkintoja kalastuskilpailuista. Teiska on kertonut virkanneensa pokaalit piiloon mustalla kalastajanlangalla. Teos sisältää kunnioitusta isää kohtaan ja samalla ristiriitaisiakin tunteita läheistä ihmistä kohtaan. 

Videoteoksessa taiteilija maalaa omat sukkansa.

Valmiit sukat.

Naisen elämää.

Kenkien kertomaa.

Tunteet voivat olla rakkautta ja vihaa yhtäaikaa tai vuorotellen.

Näköjään mikä tahaansa materiaali voi tulla kysymykseen.

Hautakivet. Kunnes kuolema meidät erottaa. Vai, ikuinen rakkaus yhdistää?

Darralasit.

Näyttely kuljetti katsojansa monenlaisiin tunnelmiin. Oli helposti samaistuttavia keveitä juonteita, mutta myös synkkiä vesiä, joista oli hetkittäin vaikea irrottautua. Teiska halunnee kertoa miten vaativa (kamppailu)laji on elää naisena ympäristön odotusten ja paineiden sekä omien toiveiden ja pettymysten ristiaallokossa. Näyttelyn jälkeen minulle päällimmäiseksi tunteeksi nousi kuitenkin näkemys naiselle ominaisesta vahvuudesta selvitä eteenpäin toisinaan hurtin huumorin keinoin ja toisinaan vain tiukan periksiantamattomuuden voimalla.

Näyttelyyn liittyy taiteilijatapaamisia. Tuija Teiska kertoo työskentelystään taiteilijana 4.1.2023. Keskustelu näyttelyn naisnäkökulmasta ajoittuu 8.1.päivälle, ja  5.2. on mahdollisuus mennä taidemuseolle maalaamaan omia sukkia taiteilijan opastuksessa.

Kaupungin kirjaston taidekujalla on ollut marraskuun ajan esillä Kerttu Haatajan mielenkiinoisia maalauksia maalaismaisemista ja kukkatutkielmista.

Iki-ihana Emma Salokoski vieraili Kajaanin Kaukametsän salissa Ilmiliekki quartettinsa kanssa. Emman jatsiin ja bluesiin taipuva pehmeä ääni korotti välittömästi tunnelman joulutaajuuksille. 

Pukinkonttiin sujahti nimmareilla varustettua laatumusiikkia.

6.12.2022

Omiin pikkujouluihin korkattiin Venetsian reissun tuliaiscappuccinot.

Meidän kotijouluumme ei sisältynyt tällä kertaa havun tuoksuista joulupuuta, vaan perinne tiivistyi 15 senttiseen väriä vaihtavaan lasikuuseen. 

No, sentään ovelle syntyi tyylitelty joulukuusi.

Lopulta sisälle pyrki vielä  jäkälän ja naavan ryydittämä pieni joulukarahka.

Ovelle ripustui lasten tekemiä lastupalloja menneiltä ajoilta.

Joulukortteihin lähti vähän makrameepunosta mukaan.

Kaunis valkoinen ruusu tuntui tällä kertaa aivan täydelliseltä joulukukalta.

Ruusukimppu sai seurakseen valkoisen timanttiananaksen.

Yhdeksän vuotiaana tyttösenä olen antanut tämän kynttilän isälleni joululahjaksi. Hän ei raskinut sitä koskaan poltaa. Samainen kynttilä on nyt yksi tärkeimmistä joulukoristeistamme.

Laulujoutsenten parvi on pysähtynyt syysmuutolla taukopaikalleen Kajaaninjoelle. Paikalliset sorsat olivat jo tienneet odotella syksyistä tapaamista. Samoin me ihmiset ilahdumme näiden komeiden lintujen paluusta. Kynskin sillalla jutustellessamme kuulee usein kommentin miten paljon ahkerammin tulee lähdettyä ulkoilemaan. kun voi päivittää lintutilanteen kävelyreitin varrella. Toivottavasti ei vuodenvaihteen rakettipaukkeella häädetä lintuja pois. Joskus on kuulemma sattunut pahojakin havereita, kun linnut ovat säikähtäneinä sännänneet karkuun. Muutoinkin ilotulituksesta tuntuu näinä aikoina sammuneen yhdyssanan alkuosan merkitys. Toivoisi, että voisimme luopua raketeista tyystin, ja lahjoittaa niistä säästyvät varat esim. ukrainalaisten tukemiseen. 

Muuttomatkalaisten joukossa on paljon nuoria yksilöitä.

Satuinkohan paikalle lintujen kylpyaikaan, kun vedessä räiskittiin erityisellä innolla, Osa näytti pesevän selkänsäkin kääntämällä räpylät kohti taivasta räpiköiden siinä asennossa. Ensiksi ihmettelin, että ovatko mahdollisesti lintukirput nyt tavallista suurempana riesana. 

Mutta, kun joukon johtaja töräytti poistumiskäskyn aamupesulta, jättivät joutsenet kylpyrituaalit samantien ja nousivat jäätikön reunalle tepastelemaan tyytyväisen oloisina.

Ballet Finland tarjosi huikean, rohkeasti päivitetyn tanssiversion vanhasta rakkaasta Joutsenlampi -baletista. Koskettavaa, viihdyttävää, huippu taitavaa! Jo pelkästä koreografikaartista oli pääteltävissä, että jotakin mielenkiintoista on tekeillä. Minna Tervamäki, Sami Saikkonen, Emrecan Tanis ja Jouko Valkama koostivat reippaasti tähän päivään kytkeytyvän mutta hienolla tavalla vanhaan joutsenlampiperinteeseen resonoivan tanssiteoksen. Tanssijat ovat kovatasoisia baletin ammattilaisia, joilla on vahvat kytkökset Suomen kansallisoopperan balettiin. Helsingin Aleksanterin teatterissa on esitetty kolmena iltana raikuviin ablodeihin päättyneet näytökset. Näyttämö on sama, missä suomalainen Joutsenlammen ensi-ilta nähtiin 100 vuotta sitten. Yksi Lampi Joutsenten -teos on saanut valtavasti kiitosta toteutuksesta, ja niinpä esitykselle on ollut raivattava tilaa lisänäytöksille. Tällä haavaa esityksiä on luvassa ainakin 31.3. ja 1.4.2023. Liput Aleksanterin teatterin näytöksiin on varattavissa Lippu.fi:stä

Aleksanterin teatteri on komeapuitteinen kulttuurin kehto.

Kiinnostava painetun sanan kulttuuritapahtuma kutsui yleisön kuulemaan, katsomaan ja lukemaan Sotkamon kirjamessuille. Itselläni oli mahdollisuus osallistua messuille vain sunnuntain osalta.

Ranskassa pitkään asunut ja myös EU:n sisäpiirikuvioihin prehtynyt toimittaja ja tietokirjailija, Helena Peäistö, raotti uusimman kirjansa, "Gallian kukko", ranskalaisen politiikan saloja. 

Oululainen filosofian tohtori, toimittaja ja tietokirjailija Petri Laukka on tutkinut Suomen ensimmäisen presidenttin, K. J. Ståhlbergin elämänvaiheita. Kirjassaan, "K.J. Ståhlbergin armoton matka", Laukka käsitelee Suomen raskaita veljesvihan aikoja presidentin näkökulmasta 1930-luvun taitteessa. Valtiomiehen aatemaailma on selvästi ollut aikaansa edellä. Ei siis ihmekään, että vastusta ilmeni. Esimerkiksi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on hänen käsialaansa. Tähän kirjaan on syytä perehtyä tarkemmin.

Petri Laukka on toiminut mm. sanomalehti Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkönä, miltä ajoilta olen edelleenkin kiitollinen balettinäytöstemme saamasta myönteisestä huomiosta Kalevan kulttuurisivuilla. 

Politiikan toimittaja ja tietokirjailija, Jari Korkki, avasi teoksiaan "Manserock jäi soimaan" ja "Kyösti Kakkosen tie huipulle". Puheen ammattilainen vaikuttaa hallitsevan myös "kynänkäytön".

Italialaislähtöinen Giulia Santelli on ihastunut Suomeen ja suomalaiseen kirjallisuuteen. Veikko Huovinen on lähellä hänen sydäntään, ja hän on tehnyt yliopisto-opintojensa gradun Huovisen Puukansan tarinasta. Hän toimii tällä hetkellä Kuhmon kulttuurikeskus Juminkeossa. Kirjallisuuden käänöstyön oheessa hän bloggaa italialaisille seuraajilleen arvostamastaan suomalaisesta elämänmenosta. 

Sotkamon kulttuurituottaja Marko Karvonen, haastatteli ohjaaja Hannu Kahakorpea. Kahakorvella on pitkä työura näyttelijänä, dramaturgina, tuottajana ja käsikirjoittajana. Nyt työn on alla dokumenttielokuva Ilmari Kiannosta.

Ilmari Kiannon tytär, Raija-Liisa Kianto, kertoili lapsuuden jouluista Turjanlinnassa. Sana tuntui olevan hallussa tyttärelläkin.

"Amanda Sofia Nikitin" jututtamassa messuvieraita. Amanda Sofia on Aila Flöjtin tämänkertainen roolihahmo Sotkamon historian henkilögalleriasta.

Messuilla oli tarjolla "Yli sinisten vaarojen -maistelumenu". 

Kaisa oli loihtinut messuvieraille kainuulaisten makujen herkkupöydän. Monipuolisen "tapastarjoilun" esillepano sisälsi myös tarkkaan harkittua ja tyyliin sopivaa puuelementtien käyttöä tarjoiluvadeista lähtien. 

Makuelämys koostui juurevasta kainuulaisesta perinteestä.

Ruokasalin ikkunoista avautuva maisema loi makunautinnolle upeat puitteet.

Illan hämärtyessä maisema sai uusia vivahteita.

Pienen hetken saimme nauttia jopa auringonlaskun väri-iloittelusta.

Naapurivaaran huvikekus toimi erinomaisesti Sotkamon kirjamessujen toteutusympäristönä.

Kotimatkalla kävimme Vuokatinvaaralta ihastelemassa Sotkamon taajaman iltavalaistusta.

Kajaanilaisessa satokauden päätösjuhlassa roihuisi oljista tehty kekripukki, kuten asiaan kuuluu.

Tällä kertaa juhlayleisölle esiintyi myös kajaanilaisten koululaisten yhdessä henkiin puhaltama Valomies.

Kalkkisillan laiturissa oli Kouta -laiva pukeutunut juhlavalaistukseen.

Hieno kulttuuriteko on ollut remontoida vähän jo kulahtaneesta Sissilinnasta uutuuttaan hohtava Lasten Sissilinna. Tila tulee olemaan kaupunginteatterin ja yhteistyötahojen lahja lastenkulttuurille.

Teatteritalolla on pitkät perinteet menneissä vuosikymmenissä.

Sissilinnan jälkeen on remonttivuoroon tullut kaupunginteatterin päänäyttämö. Ulkoverhoiluun on jo osin mallailtu uutta väriskaalaa. Ehdottomasti jatkoon tämä uusi ryhdikäs beessiversio. 

Helsingissä käydessäni ennätin katsastaa Merin ja Jonin uuden kodin. Eipä jäänyt epäselväksi miksi he olivat kerrassaan ihastuneet tähän asuntoon muutaman vuoden asuntoetsiskelyjen jälkeen. Kolmen perheen rivitalo on rakennettu jämerästä hirrestä.

Valoisasta olohuoneesta aukeaa näkymä pieneen metsikköön ja mukavaan ulkoilualueeseen.

Korotettu olohuone-keittö yhdistelmä tuo avaran tilantunnun.

Makuuhuoneen ultramukavavaan sänkyyn mahtuu mukaan talon valvontajärjestelmä. Tässä vain osa järjestelmää. 

Yläkerran portaikko toimii myös sisustuselementtinä tyylikkään rakenteensa ansiosta.

Saunaosasto takaa kotoisen viihtyisyyden.

Lähdin 3.11. Kajaanista etelään, mutta näköjään päädyin Joulumaahan.

Tämä kiinalainen ravintola Helsingissä vetää vastustamattomasti puoleensa

Siis, Zhong Hua Restaurant Mikonkadulla.

Syntymäpäiväkukkasia marraskuisilta 90-votispäiviltä.

Miran taiteilema ruusukranssi sai valot.

Välillä isänpäiväjuhlallisuuksia.

Parvekkeella kesän viettäneiden tomaatien viimeiset yksilöt pääsivät sisälle kypsymään.

Kiitokset Eilalle, luomutomaatteja syötiin koko kesä. 

Parvekkeelta sisätiloihin muutti myös valtavaksi venähtänyt purppurajuoru.

Jokohan voisi pian aukaista joulukalenterin ensimmäisen luukun. Näitä Ferreron suklaapallosia ei malttaisi millään odotella pidempään.