Poronelämää ja muuta kesäkevennystä

Kajaanin Kaupunginteatteri ja Toisissa tiloissa -kollektiivi Helsingistä tarjosivat 1.9. mielikuvitusta kirvoittavan tutkimusmatkan porotokan sielunmaisemaan. Viisituntinen ohjelma käynnistyi teatterin tiloissa tiiviillä oppimäärällä porotietoutta ja opastuksella puolivillin laumaeläimen vaistonvaraisiin mielenliikkeisiin. Meistä safarille osallistujista koostui kuudentoista "poron" tokka, jota paimensi järjestäjätahon kuuden lauhkean "porokoiran" valppaat silmät.

Ohjeistukseksi saimme, että porotokan luontainen rytmi koostuu pääpiirteissään kahdesta toiminnan lajista, vaelluksesta ja laiduntamisesta. Kun lauman jäsenistä joku kokee tarvetta lepovaiheeseen, koko tokka pysähtyy laiduntamaan, siis lepäilemään ja aterioimaan - meidän tapauksessa mussuttamaan lähdössä saamiamme eväitä, myslejä ja pähkinöitä. Ihmispuhetta emme voineet käyttää koko kolmen tunnin luonto-osuudella.

Meillä oli lupa käyskennellä hieman erillämmekin toisistamme, ja varsinkin laidunmailla sai etsiä itselleen sopivan lepopaikan. Arvelen, että osaltaan tämä etäänpänä olo auttoi meitä ihmisporoja löytämään laumaantumisen tunnetta, sillä jouduimmehan sivusilmällä hieman tarkkailemaan toistemme olotilaa. Kun joku poroista nousi laitumella ylös osoittaen kiinnostusta vaeltamaan, koko tokka valpastui. Hätäilemättä nousimme ja kuulostelimme kenellä olisi tällä kertaa vetohaluja. Useat meistä halusivatkin kokeilla lähteekö todella koko tokka seuraamaan, jos lähden tästä päättäväisesti eteenpäin omiin "vaistoihini" luottaen. Eihän meillä tietenkään ollut yhteyttä poron ikiaikaisiin vaistoihin, mutta meitä oli opastettu poron etsivän aina helppokulkuisimmat, mielellään pehmeäpohjaiset kangasmaastot. Osasimme toki johdatella tokkamme mukavasti pois asfalttiteiltä ja kävimmepä jopa pienen kierroksen Pöllyvaaran "tunturimaisemissa".

Kun palasimme "sivilisaation pariin" Rantapuistoon, levittäydyimme mukavasti lämpimään auringonpaisteeseen pitkin nurmikkoa mutustelemaan taas eväitämme. Märehtiminen ei sentään meiltä luontunut toisin kuin oikeilla poroilla, joiden anatomiaan kuuluu myös pötsimaha. Rantapuistoon olimme vaeltaneet seikkailumme loppupuolella, ja täytyy myöntää, että laumautumista meillä oli selvästi tapahtunut. Tavallisia sunnuntaipäivän viettäjiä kulki lapsineen ja koirineen puistossa ja jopa tokkamme keskuudessa. Jonkinlainen laumahenki tai yhteisöllisyyden tunne erotti meidät satunnaisista kulkijoista. Hahmotin helposti tokkamme jäsenten sijainnin samoin kuin paimenkoiriemme olinpaikat, vaikka en varsinaisesti tarkkaillut laumaa.

Meille oli kerrottu, että vaaratilanteessa porotokka ryhtyy kiertämään vauhdikkaasti ympyrää ja näin vaikeuttaa esim. petoeläimen hyökkäystä yksittäisen poron kimppuun. No, hankalaan tilanteeseenhan me poropoloiset jouduimme vielä ennen kuin pääsimme turvallisesti takaisin teatterille. Ihmishahmoon palattuamme ja kahvikupposen ääressä analysoimme yhdessä huippu hienoa kokemusta päivästämme porona.

Pienenä täsmennyksenä lienee syytä lisätä, että performanssisa ei ollut kysymys tämän hetken muoti-ilmiöistä enempää therianista kuin turristakaan, joissa pyritään esittämään jotakin eläintä tai peräti samaistumaan tietyn eläimen identiteettiin. Tässä tapahtumassa tutustuttiin poron elämään yleisellä tasolla ja samalla haettiin tuntumaa varsinaisen laumaeläimen käyttäytymismallista mahdollisia yhtymäkohtia laumaeläimeen nimeltä ihminen.