Syyskuun lopulla taisi säätila koostua kautta Suomen toisaalta yllättävän lämpimistä seesteisistä auringonpaisteista, kuin myös syksyisen sumuisista päivistä kosteusprosenttilla 100. Niissä merkeissä suuntasimme kulkumme Hailuodon saarelle. Hailuoto on kaunis, Perämeren maininkien ympäröimä maaseutukunta lauttamatkan takana, Oulun tuntumassa. Saaren elinkeinorakenne perustuu pitkälti kalastukseen ja maatalouteen. Hailuoto on nimetty yhdeksi Suomen kansallismaisemista hyvin säilyneen talonpoikaisen rakentamisen ja monipuolisen luontokokonaisuuden vuoksi. Hailuoto on kuuluisa mm. pitkistä hiekkarannoistaan ja harvinaisista hiekkadyynimuodostelmistaan. 

Näin tyyni näkymä ei ole aivan jokapäiväinen ilmiö  avomerelle suuntautuvassa Marjaniemen rantamaisemassa.

Vesi oli varsin matalalla pitkään jatkuneiden pohjoisten ilmavirtausten vuoksi.

Aivan yllättäin, lämpimän päivän päätteeksi, maisema kietoutui  tiheään sumuvaippaan 

Kauniin harmaita värisävyjä täplittivät vain muutamat punavivahteiset yksityiskohdat.

Aurinko naamioitui kuuksi harmauden ylle.

Sadan prosentin ilmankosteudessa puihin tiivistyi alas maahan satavia vesipisaroita, ja hämähäkinverkot roikkuivat raskaina vesipatjoina.

Myös männynoksilla kasvavasta naavasta pisaroi kastehelmiä.

Syksyn merkkejä lukevat joutsenet kokoontuivat pelloille ja rannoille suunnittelemaan tulevaa etelänmatkaansa.

Välillä parvi lehahti, kuin yhdestä käskystä, verryttelemään siipiä, kunnes laskeutui takaisin keskustelemaan ja vähän väittelemäänkin - kait tulevista lentoreiteistä (näin ulkopuoliselle ei ihan auennut keskustelun sisältö). Mukava töräytysten sävyttämä puheen-/kaakatuksensorina jatkui pitkälle illan hämärään ja alkoi taas aikaisin aamulla.

Itse yövyimme laadukkaissa Hailuodon loma-asunnoissa. Lomailualueeseen kuului kaksi hirsrakenteista paritaloyhteisöä. Meille valikoitui Rysä-niminen siipi, josta löytyy hulppeat tilat varustettuna kolmella makuuhuoneella, keittiöllä, olohuoneella ja saunalla. 

Tässä paritalo julkisivun puolelta...

ja tämä on sisäpihaa merenrannasta katsottuna.

Loma-asunnot sijaitsevat Hailuodon Pöllän-kylässä hiekkarantaan rajoittuvan merenlahden äärellä.

Kahdessa suuremmassa huoneistossa on neliöitä 85 ja pienemmissä 80. Olohuone-tupakeittiö on valoisa ja lisää tilantuntua tuo olohuoneen toiseen kerrokseen korotettu katto. 

Sisustus asunnossa on tarkkaan mietittyä, ja vuolukivitakka jakaa lämpöä mukavasti kaikkialle huoneisiin. Kiitos innostuneen takkatulistelun eipä juuri muuta lämmitystä olisi tarvittukaan. No, saunaa nyt tietenkin! Peruslämpönä asunnoissa toimii ympäristöystävällinen maalämpö.

Keittiö on varustettu kaikilla mahdollisilla mukavuuksilla, joten lomaa olisi voinut jatkaa vaikka loputtomiin.

Myös sauna on viihtyisä, ja pesutiloista löytyy vaellus- tai talvisille hiihtovaatetukselle pesukone ja kuivausrumpu.

Alakerran makuuhuoneen hyvä sänky tarjosi runsaan ulkoilun uuvuttamille matkalaisille mainiot unet.

Yläkerran parvi toimii oleskelutilana...

ja ylhäällä on myös kaksi pienempää makuuhuonetta.

Salaattikimaralla ryyditetty aurajuustoinen lohiateria tuli valmistettua takassa, vaikka rannassa näytti olevan hyvät puitteet grillikota-ateriallekin.

Iltahämärässä käytiin kävelemässä pitkin hiekkarantaa. Muutoin autiolla rannalla kasvoi yksinäinen puu, josta pimeässä ei saanut selvää mikä se oli.

Salamavalo selvitti puun olevan marjaisan pihlajan, ja samalla kävi ilmi, että sumu väreilli maisemassa edelleen.

Sumun jälkeen kosteankiiltäviä ruskanvärejä. 

Pihlaja valmistautuu talven tuloon.

Tämä puronvarsi löytyy Yli-Iihin vievän tien laitamilta.

Heinäkasvit heijastavat hunajan väriskaalaa.

Keltaista valovoimaa.

Riippakoivun norjaa kauneutta.

Nyt tienvarret ovat koristautuneet harvinaisen kauniiseen syysväriin.

Meidän seuduilla sienet jäivät vähiin tänä syksynä. Herkkutattirihmastot näyttivät keskittäneen voimavaransa yhden kunnollisen itiöemän rakentamiseen. En ole aiemmin nähnyt näin valtavaa herkkutattia, mutta syöntiin tämä vanttera, kanttiinsa n. 30-senttinen sieni ei enää ollut kelvollinen. No mutta, tuosta itiömäärästä riittää uusia tattisukupolvia pitkälle tulevaisuuteen.  

Tämä Yli-Iin yksisarvinen pikku poro kiinnostui kovasti kuvausyrityksistäni ja palasi aina uudestaan kurkistamaan touhujani. Saattoipa se harmitella, ettei sillä itsellään ollut kameraa taltioida kuvaa tästä oudosta ihmiseksi nimetystä eläinlajista.

Metsässä törmää jatkuvasti mitä hienoimpiin asetelmakokonaisuuksiin.

Kirpsakat tyrnit ovat valmiita poimittavaksi.

Syyskuun lopulla on tämän joutsenperheen pienimmillä jo kiire kasvattaa massaa ja voimistaa siipilihaksia. Onneksi on luvassa pitkä ja lämmin syksy, niin ehtivät nämäkin kolme sisarusta vahvistua muuttomatkaa varten. 

Pörheä, parisenttinen karvamato lekotteli rantalepikön auringonpaisteessa.

Omassa pihassa lenteli pieni perhonen, josta tajusin vasta kuvaa katsoessani miten hieno sinipilkullinen yksilö oli kyseessä.

Perhonen oli valinnut poseerauskasvikseen syvänsinisen alppikatkeron.

Alppikatkero on pihan myöhäisimpiä kukkijoita, mutta aina ennättää hoitaa kukintansa ennen syyspakkasia.

Viime talvena kuolleen lamoruusun tilalle istutin europeana-ruusun. Ainakin ensimmäisenä kesänään se kukkii mukavasti.

Samettiruusu on helppohoitoinen kesäkukka.

Valkeakuulas tuotti taas valtavan sadon. 

Toin sisälle kuivumaan muutamia jaloangervon kukkatöyhtöjä.

Osmankäämeihin suhautin vähän hiuslakkaa, ettei siemenpallerot poksahtaisi maljakossa auki.

Runsasta vadelmasatoa tuli hyödynnettyä useammankin kakun muodossa. Näihin palataan taven mittaan.

Käsityörintamalla kerroinkin jo aikaisemmin silkki-mohairlangan takkiprojektista. Jämälangasta syntyi vielä kolmiohuivi ja...

pehmoinen pääpanta.

Askartelupuolella piti tarttua tämän hetkiseen yleiseen näpertelyvillitykseen, pullovaloihin. Verkkokohonmuotoinen pullo sai ledvalotehosteet. 

Joitakin kiviä on tullut  maalattua, vaikkakin säästelen varsinaisia maalausinspiraatioita tuleviin pitkiin talvi-iltoihin.