Eipä ole mikään lääkefirma onnistunut kehittämään rokotetta joulutartuntaa vastaan. Ei auta käsidesi, inkiväärijuoma eikä kirurginen hengityssuojainkaan. Yhtäkkiä tajuat altistuneesi maailmanlaajuiselle pandemialle. Yritin olla tänä vuonna tarkempana esimerkiksi välttelemällä ruuhkaisia kauppakeskuksia. Keskityin hartaudella päivittäisten ruokaostosten tekoon niin, etten kuulisi kaikkia kilisee, kilisee ja helisee -joulumusiikkia, joka kylläkin tunkee pienimmänkin ruokakaupan ämyreistä. Ensimmäisen Wham -duon esittämän Last christmas -biisin kuulin jo marraskuun puolella, mikä sinällään auttoi naurahtamaan kyynisesti jouluun liittyvälle hömpötykselle. 

Mutta mitä sitten tapahtui? Siinähän sitä auotaan vakavana joulukalenterin luukkuja. No, suklaata kulkeutuu kyllä muutenkin kotiin kauppareissulta, mutta miksi juuri joulukalenterisuklaata! Ja kuka se piipahti joulumyyjäisiin - muka vain vilkaisemaan uusia askarteluideoita? Mitä ovat ne pienet lahjapaketit, jotka poimit mukaasi? Ai, ei mitään "lahja"paketteja. Mihin kategoriaan kuuluvat kotosalla esitetyt kysymyksesi joulukinkun suuruudesta ja suolattavaksi suunnitellun lohifileen painosta ja kokeiltaisiinko tänä jouluna bataattilaatikkoa? Nuo kysymykset - ja jo nyt, kun jouluun on vaikka kuinka paljon aikaa???

Myönnetään, en onnistunut välttämään tartuntaa. Miten edes olisin voinut välttyä? Onhan tämä juhla pitänyt pintansa yli kaksituhatta vuotta. Jotakin ihmeellistä taikavoimaa tuossa perinteessä on. Tavalla tai toisella se koskettaa meitä kaikkia. Yksi syy joulujuhlan ikuiselle suosiolle lieneekin, ettei sen vietolle ole määritelty mitään lakia tai asetusta, ei edes eu-direktiiviä. Jokainen voi tehdä oman näköisensä joulun. On täysin mahdollista vetäytyä yksikseen omaan rauhaan nauttimaan hiljaisuudesta, pois kaikesta hälinästä. Tai joulu antaa hyvän syyn tavata ystäviä ja sukulaisia näinä aikoina, kun yhteydenpidot tuntuvat luisuvan yhä enenevässä määrin digipainotteiseksi. Myös laajemmalle kollektiiviselle yhdessäolonkokemukselle avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi perinteisen joulukirkon merkeissä. "Kauneimpien joululaulujen" -musiikkitilaisuudet ovat myös oiva tapa nostaa yhteisöllistä juhlatunnelmaa. Siis, vietetään nyt joulua kukin näkemyksensä mukaisesti, mutta nautitaan siitä hyvillä mielin, onhan käsillä vuoden yksi hienoimpia ja perinteikkäimpiä juhlahetkiä.  

Hauskoja joulukalentereita löytyy vähän jokaiseen makuun. Tässä kaakaokalenteri ja koirille omat herkut.

Helsinki oli marraskuun lopulla pukeutunut juhla-asuun.

Hiukan shmpanjan poreita.

Stockmannin näyteikkunan satumaa.

Merin ja Jonin pihavalaistusta.

Puistossakin joulutunnelma.

Katuvarsien aurausmerkit tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Sisällä aivan ihania kynttilälyhtyjä.

Jekku ja Väiski suorittamassa liikennelaskentaa.

Väiskin lempiharrastus on juoksuradalla vieheen pyydystäminen. Podiumillekin on jo lajissa päästy.

Sallin ottamia kuvia ihanasta Cilla -koirastaan

Varsinainen syy tämän kertaiseen Helsinki -visiittiini oli olla pienenä mutta merkittävänä osana siivittämässä Suomen tennisjoukkuetta mahdollisimman hyviin tuloksiin Madridissa Davis Cupin loppuotteluissa (vastaa MM -kisaotteluita). Suomi oli selvittänyt itsensä ennenkuulumattoman menestyksekkäästi kahdeksan parhaan maan joukkoon. Madridissa sijoitus nousi vielä neljän parhaan joukkoon. Kun kolmannesta sijasta ei pelattu, voitanee ajatella Suomen sijoittuneen jaetulle pronssille. Minä siis olin hoitamassa Jekkua ja Väiskiä niin laadukkaasti, että isäntäväki sai keskittyä täysin peleihin, Joni huoltamaan joukkuetta ja Meri kannustamaan pelaajia parhaaseen mahdolliseen iskuun.

Jarkko Nieminen, menneiden vuosien kirkkain tennistähtemme, on nostanut pitkäjänteisellä ja ansiokkaalla valmennustyöllä meidän nykyisen tennissukupolven maailman huippu ammattilaisten joukkoon.

Madridin menestyksekkään joukkueemme muodostivat Emil Ruusuvuori, Harri Heliövaara, Otto Virtanen, Patrik Niklas-Salminen Patrik Kaukovalta kapteeninaan Jarkko Nieminen ja apuvalmentajana Henri Kontinen. Fysioterapeutteina toimivat Joni Honkaniemi ja Mikko Pehkonen. 

Liisa ystäväni kanssa piipahdimme Suomen valokuvataiteen museossa tutustumassa Pentti Sammallahden sympaattiseen näyttelyyn, "Me kaksi". Kuviin on tavoitettu hienoja tunnelmia kahden olennon hetkittäisistä kohtaamisista. 

Julistekuvan kameralaukaisu näyttää uskomattomalta onnenkantamoiselta. 

Sammallahti kertoo, että eläinkuvat vaativat pitkähermoista asennetta, mutta joskus tilannetta voi hiukan avittaakin, Tässä kuvassa kaverukset ovat pienen herkun avulla tulleet täydentämään luonnon muovaamaa asetelmaa.

Kyyhkyläiset.

Taitavaa valonkäsittelyä.

Sama tahti on askelten.

Sammallahti, vaatimattomana persoonana, sanoo että valokuvia ei oteta, ne saadaan.

Marraskuussa poikkesimme ystäväporukan kanssa komeaan Kuhmo-taloon tutustumaan Kainuun kirjamessuihin.

Mielenkiintoisten kirjailijavieraiden joukosta oli ehdottomasti poimittava Oulun yliopiston saamenkulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola. Hän taustoitti hyvin tämän hetkistä saamelaisasioiden runsasta mediahuomiota. Saamelaisten historiaan liittyy paljon ahdistavia aikoja heidän vetäytyessä hiljalleen uudisasukkaiden tieltä yhä syvemmälle pohjoiseen suomeen. Aiemmin olin juuri nähnyt Katja Gauriloffin ohjaaman elokuvan, Je'vida. Se on surullinen tarina kolttasaamelaisesta tytöstä, joka tempautui ainoastaan saamenkieltä taitavana lapsena suomalaisen koululaitoksen pyörteisiin. Koulua käydessään ja asuntolassa asuessaan hän ei saanut enää käyttää äidinkieltään. Myös muusta kodin henkisestä perinnöstä hänen oli luovuttava. Arvatenkin, tuollaisesta tilanteesta kertyy raskas taakka pienen ihmisen harteille, usein elinikäisestikin kannettavaksi. Tuon saman kohtalon ovat monet saamelaiset joutuneet elämässään kohtaamaan. Onneksi ajat nykyisin ovat muuttuneet, mutta ainakin vielä 1960 luvulla oli nähtävissä vastaavanlaisia kohtaloita.

Veli-Pekka Lehtolan monet saamelaiskulttuuria ja lappilaista historiaa käsittelevät teokset valottavat ansiokkaasti tämän ainoan eurooppalaisen alkuperäiskansan vaiheita.

Jarkko Martikainen oli kertomassa omasta kirjallisesta tuotannostaan. Hänet tunetaan myös muusikon urasta mm. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen sekä YUP kokoonpanon riveissä.

Ismo Porma esitteli Asterix sarjan kokoelmaa, joka on toteutettu eri suomalais-ugrilaisilla kielillä.

Muita vieraita olivat Tuomo Heikkinen, Elo Viiding, Tommi Parkko ja Kirsi Pehkonen. Kaksipäiväisten messujen sunnuntain ohjelmistosta jäi kuulematta useita mielenkiintoisia kertojia. Varsinkin vuoden 2017 Finlandia-voittajaa, Juha Hurmetta, olisi ollut mukava kuunnella. Mutta kaikkea ei voi saada...

Kajaanin joen kauniissa rantamaisemissa lepäilee parikymmentä laulujoutsenta muuttomatkansa välietapissa. 

Miran lasitaidetta syntyy tasaiseen tahtiin. Arvostustakin työlle on tullut, kun Mira pokkasi kunniamaininnan kansainvälisessä Kioskedia Design Awards -kilpailussa, nyt jo ammattilaissarjassa. Yksi Miran lasiteoksista on lähi aikoina valmis paljastettavaksi lappilaisessa hotelissa.

On ollut mielenkiintoista seurata Miran ideavirtaa taiteensa parissa. Selvästi on mielen sopukoissa ollut jotakin kuplimassa jo pitkään, mutta sitä ei ole voinut päästää pintaan tanssiuran aikana. Balettitanssijan työ on niin kokonaisvaltaista antautumista alalle, että muut haaveet ja intohimot on jotunut työntämään syrjään. Nyt sitä runsaudensarvea voi jo vähän kerrallaan raottaa.

Viime päivinä on näyttävästi uutisoitu lasitaiteen merkittävästä saavutuksesta. Vuosituhansien periteenä käsin tehty lasi on hyväksytty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Muunmuassa lasinpuhaltajien ammattikunta on ollut huolestuttavasti katoamaan päin. Toivottavasti Unescon julkistama tunnustus siivittää omalta osaltaan alaa eteenpäin. 

Risku -teos saa vielä pintaansa metallinhohteen, ja sitten se on valmis ripustettavaksi seinälle.

Aurinko lähetti meille sydämelliset itsenäisyyspäivän onnittelut 6.12.2023.