Maanantaina 24.4. satoi Kajaanin kaduille lähemmäs 30 cm lunta. Aiemmin kevään tulo oli jo näyttänyt varsin lupaavalta. Pyörätiet olivat sulat, ja lintujen kevätmuutto oli lennättänyt kymmenien joutsenten parvet Rantapuiston jokiuomaan. Edellisellä viikolla koin itseni onnekkaaksi, kun sain jonotettua kesärenkaiden vaihdon juurikin ko. maanantaille. Uusilla renkailla ylämäkeen sutiessani tajusin, ettei tässä harmittelu auta, vaan asialle on tehtävä jotakin. Junaliput varaukseen ja kesää etsimään (sattui kerrankin myös vapaapäivät kohdilleen). Suunta oli oikea, sillä Helsinkiin saapuessani mittarissa oli lukemat +16 astetta. Hiirenkorvat huojuivat leppoisasssa tuulenvireessä, ja yhdessä pihassa kirsikkapuiden "hanami" oli jo hyvällä alulla. Tosin kävi ilmi, että puu oli juuri istutettu, ja kukinta oli käynnistynyt taimitarhan optimaalisissa olosuhteissa. Mutta se tieto ei mitenkään sumentanut kirsikkapuun kesäistä sanomaa.
Junan ikkunasta olin nähnyt vilahdukselta valkoisena kukkivan puun. Arvelin sen kuitenkin olevan vain isohkon raitapajun, jonka viimekesäiset kukkanorkot olivat jääneet talven yli puuhun roikkumaan. Asia vaivasi sen verran, että päätin tehdä seuraavan päivän kävelyretken puistikkoon. Kilometrejä kertyi useampiakin, mutta perillä uteliaisuuteni palkittiin - magnolia siellä availi ensimmäisiä kukkiaan.
Magnolia on japanilaislähtöinen n.5 m korkea puu. Kukat ovat lähes 10 cm ja tuoksuvat. Tämän hämmästyttävän puun kasvattaminen Suomessa vaatii vähän perehtyneisyyttä, mutta tulos on näyttävyydessään vaivan arvoinen.
Magnolian seurana kisailivat runsaat valkovuokkokasvustot.
Ensimmäiset krookukset kurottautuivat kevätaurinkoon.
Idän sinililja (skilla) lainehti järviaallokkona.
Kevättähti.
Narsissien main road.
Helmililjoja ja tasettinarsisseja.
Mitä kaupungissa on muutoin meneillään? Kas, Grease musikaali osuukin niin kevään ytimeen. Vauhdikasta iloittelua kellohelmojen hulmutessa. Hienojen lauluosuuksien lisäksi teos sisältää huikeita tanssisuorituksia. Ja ryhmän viritetty kunto kestää ja kestää!
Valosuunnittelu ansaitsee kiittävän erityismaininnan.
Hyväntuulinen näyttämötoteutus perustuu 70-luvun menestysmusikaaliin sekä John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämään elokuvaan. Tarina kuvastelee lukiolaisteinien maailmaa iloineen ja murheineen. Tämän päivän kontekstissa vastaavassa kasvuvaiheessa taitaisi olla huomattavasti nuorempi ikäryhmä, ehkä 13-15 vuotiaat, mutta tekemisen meininki lienee sama.
Yksi musikaalin huikeista esiintyjistä on Annukka Niemelä, jonka monilahjakkuuden kehitystä olen päässyt seuraamaan pitkään. Pienestä tytöstä lähtien hän on ollut tanssikurssiemme ja -näytöstemme valovoimainen tähti. Hän on energiapakkaus, jolla riittää virtaa ja osaamista missä vain tekijää tarvitaan. Myöhemmin hän on hankkinut akateemisen pätevyyden unelma-ammattiinsa, mutta työ ei ole hidastanut häntä sukeltamasta täysillä myös vanhan rakkaan tanssiharrastuksen pyörteisiin.
Valitettavasti Jorma Uotinen ei pystynyt sairastumisen vuoksi tekemään omaa rooliaan näytöksessä, mutta pitkän linjan osaaja ja rivakka Miitta Sorvali hoiti sijaistamisen mainiosti.
Musikaalin määrätietoinen rouva opettaja, alias Krisse Salminen, kävi väliajalla hauskuuttamassa yleisöä.
Grease musikaalia esitetään Helsingin Messukeskuksessa 13.5. saakka.
Helsinkiläisten kevät taisi alkaa, kun Ateneum avasi ovensa 14.4. pitkän remontin jälkeen. Nyt avoinna on perusnäyttely ja työstetty Kansalligallerian omista teoksista. Näyttelyn teema on Ajan kysymys, joka jakautuu Kansan kuviin, Luonnon aikaan, Taiteen valtaan ja Moderniin elämään. Siis monipuolinen kavalkadi taiteen maailmaan. Soitto ystävälle: "Liisa, ennätätkö lähtemään mukaan?" Ja Ateneumiin kun menee, niin ajantaju katoaa.
Näyttely koostuu pääosin suomalaisista taiteilijoista, mutta joukosta löytyy paljon myös kansainvälisiä taiteen merkkitekijöitä. Olen poiminut tähän vain muutamia otoksia. Kuvatessani kohteita en ole yrittänyt kopioida teosta sellaisenaan, sillä oikean katselukokemuksen voi kuitenkin saada vain tutustumalla henkilökohtaisesti näyttelyn taidetoksiin. (Muuten, 5.5. avautuu Albert Edelfeltin tuotannosta mielenkiintoinen näyttely, jonka toivoisin myös pääseväni joskus katsomaan.)
Helene Schjerfbeckin oma kuva.
Schjerfbeckin herkästä teoksesta,Toipilas, näkee usein kuvaversioita, mutta itse autenttinen maalaus todella vavahduttaa koskettavuudellaan.
Tove Jansson on maaailmankuulu muumien mamma sarjakuvahahmojensa synnyttäjänä. Paljolti Muumilaakson varjoon on jäänyt hänen tuottelias taidemaalarin ja kirjailijan ura. Itse hän suhtautui sarjakuvahahmoihinsa vähän sivuharrastuksena, mutta maailma halusi juuri muumit.
Tuve Janssonin omakuva.
Ilja Repinin tuotantoa.
Eemil Halosen haapapuusta veistetty tyttö vaikuttaa vähän hämmentyneeltä. Olisiko neitokainen kuitenkin halunnut pitää juuristojalkansa tiukasti maankamarassa kiinni.
Japanilaisen Key Saton maalaus, Kivien syntymä.
Reidar Särestöniemestä ei voi erehtyä.
Paul Cézanne, Maantiesilta.
Näyttelyssä on useita von Wrightin veljesten realistisia lintu- ja kasvitutkielmia.
Nina Ternon mystisiä eläinhahmoja. Tässä Loppukiri.
Emil Wikströmin Äiti ja lapsi.
Olavi Lanun jännittävät Ruostuneet pajut. Aidon näköiset risukimput on toteutettu lasikuidusta.
Lämpimän sään vähän viiletessä Havis Amanda haikaili jo kovin vappua ja ennen kaikkea ylioppilaslakkia päänsä lämmikkeeksi.
Minä puolestani astuin Kauppahallin lämpimiin sisätiloihin.
Rauhallista tunnelmaa ja tyylikkyyttä.
Herkullisia kattauksia.
Helsingin Tuomiokirkon edustalla on turisteille asetettu helpon kuvakulman kiintopiste. Automaationahan siihen tuli mentyä toteuttamaan vaadittu traditio. Olin kiitollinen lokille, joka keksi tuoda oman säväyksensä kuvaustapahtumaan.
Kirkon ympäriltä löytyy kyllä muitakin mielenkiintoisia kuvakulmia.
Kirkon portailta Senaatintori näytti pieneltä. Mikä ihmeellisintä, keskiviikon aamupäivän hetkellä pääkaupunkimme suurella aukiolla näytti olevan ihmisiä suurinpiirtein saman verran, kuin Kajaanissa Raatihuoneentorilla.
Oodi kirjastosta on todellakin muodostunut kaupunkilaisten olohuone.
Olohuoneeseen sopii mukavasti joukkoon myös ulkopaikkakuntalainen.
Töölönlahden rantamia seuraillen lähdin etsimään puistikkoa, jossa olin nähnyt alussa mainitsemani mahdollisen valkokukkaisen puun. Ensimmäinen pysähdyspaikka osui Ooperatalon vastaisella rantatörmällä sijaitsevaan hauskaan kahvioon.
Komeissa maisemissa nautittavana kahvit ja makoisan näköinen porkkanaleivos.
Vainun valinnoistani saivat myös lähiseudun tirskuttavat varpuset. Höyhenpallot lähestyivät vaativalla asenteella leivostani. No, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tässä tapauksessa "ilo" alkoi olla lähes kymmenkertainenkin, kun uutta murun jahtaajaa alkoi ilmestyiä pöytäseuraksi.
Täydellä vatsalla on mukava köllähtää auringonpaisteeseen pikkuruiseen hiekkakuoppaan.
Viereisen kahvilan pihasta löytyi mökki kuin karkki.
Linnanmäki valmistautui avaamaan ovensa vapuksi.
Reippaan kivenheiton päästä tästä sain todeta, ettei kävelylenkki ollut turha, vaan pääsin virittämään kamerani magnoliataajuuksille.
Miran porukan rakennusprojektit ovat valmiit ja tälle päivälle sattunut lopputarkastus meni heittämällä läpi.
Rakennushommista huolimatta Miran lasiartesaaniopinnot edistyvät myös vauhdilla. Ensimmäinen taidenäyttely avautuu kesäkuussa Porvooseen.
Nyttemmin on Sallin intresseihin ujuttautunut piirtely ja värien käyttö. Tässäpä on vähäksi aikaa kokeilumateriaalia.
Merin kanssa ennätettiin rauhassa jutustelemaan ja vielä reippaalle koiralenkillekin.
Olipa yöunet jääneet kuinka lyhyeksi tahaansa voi aamupalapöydässä kokea aina olevansa virkeämpi kuin laiskiainen teekupin reunassa (teesihti). ;)
Paluumatkalla huomasin, että kanssamatkustajani olivat saapuneet vähitellen pääteasemilleen ja matkustin vanussani ylhäisessä yksinäisyydessä välin Kuopio-Kajaani. Yksityisessä junanvanussa, ratakiskojen tasaisessa hyrinässä, totesin reissun olleen erityisen antoisa. Vaikka en saanut pakkattua kesää tuliaiskassiini, niin hienon keväisen mielialan olin onnistunut löytämään. Sitä paitsi, maanataina Kajaanissa satanut lumi oli tällä välin sulanut tyystin :)
Aiemmin huhtikuulla kiertelimme ystäväni kanssa Kaukametsän opistolaisten taidenäyttelyssä Kajaanissa. Kaunista jälkeä oli taas saatukin aikaiseksi.
Japanilaisia vaikutteita.
Kyseessä on whippettejä suurempi vinttikoira, mutta tämän virtaviivaisen koirarodun olemus on hienosti saatu työssä esille.
Kertakaikkisen sympaattinen lohikäärmekannu. Tekijä itse kertoi lähteneensä tavoittelemaan skandinaavisen pelkistettyä selkeälinjaista vesikannua. Mutta tämä veikeä pikku otus oli päättänyt putkahtaa maailmaan juuri nyt, eikähän siihen sitten ollut vastaansanomista.
Mielessä kettumaisia ajatuksia.
Innokas kalamies.
Näyttäviä kudontatöitä.
Laulujoutsenten paluu maalis-huhtikuun vaihteessa antaa aina vahvan signaalin kevään saapumisesta.
Herra Sorsa katseli kummatellen rouvansa hulvatonta sukellusnäytöstä. Joka pyrähdyksellä vesi roiskui kohtuuttomiin korkeuksiin. Ehkä meneillään olikin rouvan vesijumppa.
Tässä vielä näkymä 24.4. päivästä, kun oli määrä vaihtaa kesärenkaat autoon. Edellisenä päivänä piha oli lähes lumeton ja ajotiet asfaltilla.
Huhtikuun alussa oli Vimpelinlammen tuntumassa näkyvissä jo selvät kevään enteet.
Keväisiä herkkuhetkiä.
Näillä kymmenillä syntymäpäivät vaativat aina perinteikkään kermavaahtokakun, ilman konstailuja.
Vapun tunnusmerkit.
Pekka Heikkisen leipomossa ollaan taas kerran ajan hermolla. Euroviisut lähestyy ja Cha Cha Cha -kuume nousee. Käypä sitten laulukisassa (mahdollisessa suomi-ruotsi maaottelussa) kuinka vain, niin kinuskisydäminen leivos ansaitsee täydet kaksitoista pistettä, twelve points, tolv poäng, douze points...
Kommentit