Tänä kesänä on puutarhatyöt sujuneet sutjakasti, kun Luonto-Äiti on osallistunut talkoisiin vahvalla panoksella. Lämpöä on riittänyt yltäkyllin. Kasteluvastuu on näköjään sälytetty puutarhurin omille harteille, mutta mielellään toki näin päin, aurinkohuoltoon ei täältä oikein löytyisikään edellytyksiä, saatikka sitten ammattitaitoa. Ensimmäinen eläkeläiskesäni on antanut myös mukavasti aikaresursseja pihalla työskentelyyn (ei aika ole ennenkään ollut varsinainen niukkuustekijä, mutta nyt ei selityksille ja itsensä huijaamiselle löydy niin helposti katetta). 

Multa on vain pöllynnyt, kun vanhat istutukset ovat siirtyneet paikasta a paikkaan b ja sen jälkeen paikkaan c. Rikkaruohot ovat pelosta vavisten luikkineet lähestulkoon omatoimiesi piileskelemään kompostin rauhaan. Naapurin rouvan kanssa päätettiin laittaa vielä aitapensaat matalaksi, varsinkin kun joku hurjapää uskalsi antaa meille moottorisahan käyttöön.

Raivokkaan raivauksen alta alkaa vähitellen löytyä yhtä ja toista puutarhaan viittaavaa kasvustoa, kuten esim. tämä herttaisen hempeä unelmatädyke. 

Akilleijaversiot tuottavat iloa ja yllätyksiä keksimällä uusia väri- ja muotoyhdistelmiä.

Kuolanpionissa näyttää olevan joka kesä yksi kerrottu kukka muutoin yksinkertaisten joukossa. 

Suikerovihma ei ikinä tyydy sille osoitettuun paikkaan vaan hakeutuu vaivihkaa toisten reviireille.

Siperianunikko tunnustelee varovaisesti että arvaisikohan jo tulla esille.

Kukan materiaali näyttää silkkipaperilta.

Arovuokkoja ja lisää arovuokkoja.

Ensimmäinen päivänlilja on herännyt.

Omppupuut norjanangervoiden näkökulmasta.

Pitäisi ehkä jo ryhtyä hillitsemään norjanangervoiden kasvua tuolla taustalla, räystäitä jo hipovat.

Alppikärhö.

Juhannusruusun ensimmäiset kukat auki juuri juhannukseksi. Ei suinkaan tavanomaista näillä leveyksillä.

Lumipalloheisin runsautta.

Tarhakylmänkukan siemenpallerot ovat rajun näköistä porukkaa.

Ruusupensas surisee kuin lentoon lähdössä, mutta surina onkin peräisin kimalaisista ja mehiläisistä.

Linnanmaan kasvitieteelisessä puutarhassa on erillinen pieni metsikkö, johon on istutettu joukko alppiruusuja ja atsaleoja.

Myös puolukka kukkii etuajassa.

Ainakin tälle paikalle olisi luvassa mukava puolukkamätäs syksymmällä.

Jatketaanpa ns. rikkaruoho-osaston tutkiskelua. Tässä on kaunis puna-ailakki hehkuvassa värikylläisyydessään. 

Ailakkikasvustot ovat kunnioitettavan runsaita.

Nokkonen on saanut erityisen syvän violetin sävyn, kun sen kasvupaikka on rinteessä, johon aurinko pääsee paistamaan koko päivän.

Niittyleinikkiä neonkeltaisenaan.

Uhkaavan tummat myrskypilvet vyöryvät häiritsemään pienen siivekkään ruokarauhaa.

Kohta sataa.

Luulin, ettei kliiviani keksisi enää uusia yllätyksiä, mutta niinpä vain järjesti tälle juhannukselle kolmen kukkavanan esityksen. Sillähän on ollut tapana seurata tiiviisti kalenteria ja juhlistaa milloin vappua, juhannusta tai kuten viime keväänä, minun eläkkeelejäämisjuhlaani. Yleensä se on tyytynyt yhteen kukkavanaan, mutta nyt se värkkäsi kolme vartta.

Granaattiomena on vihdoinkin suostunut kasvattamaan oksanhaaroja, toki roikuloita sellaisia mutta olkoon menneeksi. Vuosia se piti kiinni yhden varren taktiikastaan, mutta lopulta sain neuvoteltua sopimuksen muutamasta oksasta. Se osaa nirpottaa myös veden määrästä. Keväällä tuli kasteltua sitä vähän reilulla kädellä, niin sehän keksi tiputtaa lähes kaikki lehdet. Nyt se on sentään kasvatellut uutta vihreää varsiin. 

Sadepäivän tuotoksena syntyi virkkattu suoja pinnasta kulahtaneen pikku jakkaran päällyseksi .