pioninkukat vei - tai onneksi ei sentään kokonaan, kun aurinko armas kuivas satehen, ja pionipenkki sai hetken vetää henkeä. Ensimmäiseksi kukinnan aloitti Festiva Maxima.

Sarah Bernhardt ryhtyi myös ripeästi töihin. Tänä kesänä pionit avautuivat lähes pari viikkoa etuajassa, kiitos toukokuun lämpimien ja tietysti (vähintäänkin) riittävien vesisateiden.

Kyllä nuputkin osaavat olla sympaattisia. Muurahaisista en erityisemmin pidä, mutta nimenommaan juuri pionin kukissa ne näyttävät touhuavan aivan mahdottomalla intensiteetillä. Ne kipittelevät kukissa nuppuvaiheesta ihan kuihtumispisteeseen saakka enkä ole perillä niiden logiikasta enempää kuin logistiikastakaan. Meno näyttää päättömältä, ja yhtään kuvaa en ole tainnut saada ilman että mukana häärii joku linssimuurahainen. Samaa tuntuvat valittelevan myös muut pioninkasvattajat. Sen sijaan pioni itse ei näytä olevan asiasta millänsäkään.

Jos nyt sateesta haluaisi löytää jotakin positiivista sanottavaa, niin tällä kertaa on tullut useammin haettua kukkia sisälle. Hassua, kun normikesänä kukkia ei muka oikein raski leikellä maljakkoon, ehkä sitä ajattelee niiden kestävän penkissä pitempään. No, nyt niitä on päässyt pelastelemaan sisälle sateen suojaan.

Rannan tuntumassa kasvava merinätkelmä on kaunis hernekasvi vaikka maljakkokukaksi.

Mehiläisten ja kimalaisten lempikasvi, violettikukkainen ajuruoho.

Päivänliljan syvä keltainen väri ilahduttaa loistollaan joka kesä.

Kurttulehtiruusu on asettunut kasvamaan tonttimme rajalle, autotien varteen. Muutama vuosi sitten se oli villiintynyt näkyvyyden haitaksi niin, että kaupungin maisemointiosasto riensi avuksi puskutraktorin kanssa. Johonkin jäi muutama juurenpala, joiden kasvuja olen kesäisin yrittänyt nyhtää pois. Vähitellen ne ovat kuitenkin vallanneet alaa niin, että nyt tarvittaisiin taas jonkinlaista maansiirtokonetta avuksi. Kasvaisipa muutkin puutarhakasvit yhtä sinnikkääästi.

Omppuja näkyy tulevan hyvin, jos pihlajanmarjakoit malttavat pysyä omilla reviireillään. Viime vuonna, kun pihlajissa oli vain vähän kukkia, koit siirtyivät herkuttelemaan omenapuihin. Suurin osa sadosta oli kipattava kompostin ahnaaseen kitaan.

Sisäkukista tämä herkän kaunis saintpaulia (rupicola) on ollut varsinainen ilon aihe tälle kesälle.

Siirsin taatelipalmun alun kiinanruusun juurelta omaan purkkiinsa. Pienellä, n. 4cm pitkällä taatelilla, oli hirmuinen paalujuuren alku, ainakin kymmen senttinen. Selvästi oli päättänyt, että tätä palmua ei isommatkaan trooppiset myrskyt tule kaatamaan. En raskinut huomauttaa turhasta varautumisesta.

Nostin pitkäksi venyneen inkiväärin ulos, missä se onkin rauhoittanut pituuskasvuaan. Se on nyt 128 cm. Toivonkin, että se nyt keskittyisi rakentamaan varsinaista inkiväärijuurakkoaan.

Sadepäivien ratoksi olen ommellut vanhoista villapaidoista sohvatyynynpäällisiä.

Nämä tyynyt olen tehnyt säyseänraukeiksi villieläimiksi olohuoneen nurkkaukseen.

Kokeilin servettitekniikkaa nappipurkkiini. Tyhjentyneisiin kalanruokapurkkeihin saa kätevästi kerättyä kaikenlaista pientä tilpehööriä. Akvaariokalat tyhjentävät näitä purkkeja säännöllisen aktiivisesti, joten minulla on mahdollisuus saada koko rivistö decubage -koristeltuja säilytyspurkkeja. Jätin purnukoihin hieman läpinäkyvyyttä helpottaakseni sisällön tarkistamista. 

Vanhasta kupukellosta poistin väsähtäneen kellokoneiston ja laitoin sisään tekemäni folioruusut. Näitä ruusuja olen aiemmin värkkäillyt Fazerin marjapiirakoiden suojamuoteista.