Me sinnikkäät kesänodottelijat tulimme palkituiksi pitkäjänteisyydestämme vasta elokuulla. Aurinko ja lämpö ovat sulattaneet meidän apean ja sateen liottaman perusilmeemme melkein hymyn puolelle.
Välillä tuntui, että kesän aikana oli myös sääennustukset sävytetty tämän kesän poliittisen muoti-ilmaisun mukaisesti "yhteiskunnan kokonaisedun kannalta" sopiviksi kannustimiksi. Aina lupailtiin hienoja säitä ja jopa helteitä, jotka sitten jäivät kerta kerran jälkeen toteutumatta ja saattoivat käännähtää peräti vesisateeksi. Eiköhän liene niin, että kassakoneet kilisevät parhaiten mäyräkoiravaljakoiden ja runsaiden grillituotekärryjen tahdissa silloin, kun luvassa on auringonpaahtamia viikonloppuennusteita. Sitten illalla veisateessa, kun lopulta on saatu grilli syttymään, ja muutama juomatölkki on sihahtanut auki, ei ole enää tarpeen muistaa, että meteorologi oli tullut luvanneeksi auringonpaistetta täksi viikonlopuksi. ;)
Elokuu on ruusujen aikaa.
Lamoruusu on osannut hyödyntää runsaan vedentulon suuriksi kukkatertuiksi. Muut ruusut ovat joutuneet yskiskelemään kosteuden kourissa, ja yksi uimataidoton taisi hukkua...
Myskivalvakasvusto singahti parimetriseksi viidakoksi.
Puolukkasatoa odotellessa voi herkutella vispipuuron väreillä jaloangervopenkin laitamilla.
Elokuun puna-, pinkki- ja violettisävyjä täydentää kanerva.
Ai niin, ja ketoneilikka.
Sininen väri on puutarhassa hiukan harvinaisempi mutta sitäkin sykähdyttävämpi. Tässä alppikatkero.
Ja sinipiikkiputki.
Puutarhavadelmat ovat "luonnollisen kastelujärjestelmän" ansiosta nyt suuria ja meheviä.
Ensimmäiset vadelmat ovat purkissa. Siis, runebergintorttu- ja laskiaispullatuotanto on turvattu.
Punaherukat keräävät vielä aurinkoenergiaa.
Varastosta löytyi vanhat nukenrattaat, joista työntöaisa oli murtunut. Suikeroalpi sai vaunuista leppoisan kasvupaikan.
Hovijasmikkeen puhtaanvalkoista jasmiinintuoksua.
Rusopäivänliljalla on ihan omanlaisensa väriskaala.
Ikkunalaudalta ulos kurkistelevat sisäkukat eivät ilmeisesti ole tänä kesänä juurikaan kadehtineet pihakasvien olosuhteita. Niinpä tämä pitkään jurottanut perhosorkidea suostui lopulta aukaisemaan kauniit kukkansa
Terhakka st. paulia pursuaa kukkia ja elämäniloa.
Tällä kertaa hillareissu ei ollut tavanomaisen helteinen, mutta suo oli siinä määrin vetisempi, että tämän harrastuslajin suhteen näyttää hikoilun määrä olevan aina vakio.
Metsäretkillä räpsähtelevät usein hämähäkin verkot ikävästi kasvoille. Verkkoihin törmäilyä pyrkii välttelemään jo senkin vuoksi, kun huomaa miten hienoja taideteoksia verkot ovat. Ja mikä määrä hämähäkin suunnittelukapasiteettia, lihasvoimaa ja hienomotoriikkaa tuollainen teos on vaatinut. Entä miten ihmeessä hämähäkki taikoo noin paljon tuota vahvaa lankaa, tai otuksen kokoon suhteutettuna pitäisi ehkä puhua köydestä?
Suolla kasvavan maariankämmekän kaunis kukinto keventää kummasti rankan rämpimisen raskautta.
Auringon ympärillä upea haloilmiö.
Lammen pinnalla timantteja.
Elokuukaan ei siis ollut aivan tipaton. Sorsalinnun vakiovarustuksesta löytyy aina sadetakki.
Loppukesän keltaisia kukkijoita rannan tuntumassa.
Ensimmäisistä haperoista syntyi sienipiirakka. Valmiin piirakan päälle ripottelin granaatiomenan siemeniä väriksi ja piristeeksi - sehän toimi.
Kommentit