Syksy, upeaakin upeampi vuodenaika, on taas täällä. Kaikki aistit alkavat pikkuhiljaa herätä "kesähorroksesta". Okralla höystetyt syvän punaiset värisävyt sykähdyttävät, ja miten edes voi olla noin paljon erilaisia keltaisen vivahteita! Vihreää kuitenkin löytyy sopivasti harmonisoimaan tätä värien sinfoniaa. Myös syksyiset säät ovat vahvoja ja voimakkaita. Kesäinen kepeys on jäänyt taakse, ja nyt mennään astetta vahvempiin tunnelmiin. Syksyn aurinkoiset päivät voivat tuntua vielä lämpimiltä, mutta samalla kirpeän kuulailta, olisivatko hedelmäisen hapokkaita. Sateisen tuulisina päivinä jo mennään eikä meinata. On ihanaa vetää kumisaappaat jalkaan, napittaa takki leukaan saakka ja laittaa pipo syvälle päähän. Sateen jälkeen ilma on pölyistä puhdas, ja jalan alla tuntuu muheva maa. Kesän aikana ravinteensa luovuttanut multa valmistautuu muokkaamaan varisevista lehdistä ja maatuvista kasveista uutta voimaa tulevalle kasvukaudelle. Jotkut ihmiset kertovat syksyyn sisältyvän luopumisen tunnetta, ehkä suruakin. Itse olen aina jo kovinkin halukas siirtymään kesän raukean verkkaisesta tunnelmasta toimeliaampaan vaiheeseen. Nautin syyssadon keräilystä metsissä ja pihapiirissä. Erilaisten hillojen tuoksu täyttää keittiön ja kahvikupponen saa seurakseen herkullisen omenapiirakan. Mielessä pyörii suunnitelmia talven varalle, ja kaupassa eksyn väkisinkin hypistelemään lankavalikoimia käsityöosastoilla. 

Tähän syksyyn toki sisältyy suurempiakin muutoksen tuulia meidän perheessä, kun on tarkoitus jättää tämän pihan puutarhatyöt ja lumenluonnit vahvemmille harteille. Olemme laittaneet asuntomme myyntiin, ja tarkoitus on keventää työtaakkaa eläkeläisen arkeen sopivaan mittasuhteeseen. Muuton jälkeen tulee ihan varmasi ikävä monia asioita. Tämä maaseutumainen rauhallinen asuinalue, kymmenen kilometriä Oulun keskustasta, on toiminut täydellisenä asuinpaikkana meille kolmenkymmenen vuoden ajan. Ikävä tulee vieressä olevaa merenrantaa, mukavia naapureita, jopa omenapuita. Päällimmäisenä on kuitenkin innostunut odotus uusista kuvioista, kun joka tapauksessa asuntomme 152 neliöstä riittäisi puoletkin aivan mainiosti meille kahdelle. 

Valkeakuulaat on jo kerätty, nyt on punakaneleiden vuoro.

Omenapiirakkaa.

Ja lisää omenapiirakkaa.

Mehumaija on työnsä tehnyt.

Chutneyssä maistuu omenan lisäksi chili, paprika sekä puna- ja valkosipuli.

Karpaloista tein tällä kertaa hilloa, kun puolukkasato jäi nyt vähäiseksi.

Teeri on käynyt samoilla apajilla.

Syksy maalailee kasveja uusin värein.

Atsalea sai vahvan punaisen sävyn.

Kaupasta ostettu krysanteemi jaksaa kukoistaa.

Pihapiirin värit muuttuvat päivittäin.

Lumipalloheisiin tulee harvakseltaan punaisia marjoja.

Juhannusruusun toinen kukoistuskausi on aina syksyisin.

Tuoksuvadelman keltaisuutta.

Nyt näin ensimmäisen kerran tuoksuvadelman tehneen marjan, mutta vain yhden, eikä mitenkään syöntiin houkuttavan.

Tänä vuonna pihlaja sai kauniin syysvärin.

Vikkelä orava halusi kuvaan mukaan.

Kiinankärhö aloitti uuden kukinnan.

Juolukka teki hienoa maaruskaa.

Syksyistä kylänraittia.

Haapa osaa keltaisen sävyt.

Useiden suomalaisten taiteilijoiden maalauksista löytyy koivuteema, enkä ihmettele yhtään. Minunkin piti pysähtyä ihailemaan koivumetsän lokakuista asetelmaa.

Meidän olohuoneen seinältä löytyy myös pari Terttu Jurvakaisen koivumaisemaa. Tässä voitaisiin olla vaikka ensilumen tunnelmissa. 

Toinen taulu kuvastelee kevään sumuisen autereista järvenrantaa, kun lumi aloittaa jo sulamistaan, ja jää on käymässä hauraammaksi.

Ruokohelpi on jo pörhistänyt siemenhahtuvat levitysvaiheeseen.

Syksyä Kiiminkijoen Koitelinkoskella.

Koivun ja kannusruohon kontrastia Sanginjoella.

Ja tietysti evästauko.

Teeriemo paimentamassa poikasiaan.

Joinakin iltoina on jo näkynyt häivähdys revontulista.