Luontoemo panostaa valtavasti juhannusvalmisteluihin. Juhlakoristelut alkavat jo hyvissä ajoin keväällä. Juuri tässä juhannuksen tienoilla näyttää kukkarunsaus olevan enimmillään. Näin alkukesästä lehahtaa koko maisema kukkimaan lähes taimikaupan myyntikuvaston malliin. Loppukesää kohden kukkien lajikirjo hiipuu hiljalleen. On tietysti ymmärrettävää, että kukinta on mielellään ajoitettava alkukesään, sillä kasveilla on pitkä urakka ennättää valmistaa siemenet, marjat ja hedelmät kypsiksi ennen syyskylmien tuloa. Ehkäpä nämä ovelat juhlajärjestelyt saavat meidät ihmisetkin aina vuosi vuoden jälkeen ryntäämään sankoin joukoin juhannuksenviettoon nimenomaan luonnonhelmaan.

Muutoinkin ovat metsät ja rannat tähän aikaan täynnä monenlaista mielenkiintoista tapahtumaa. Muuttolinnut ovat palanneet synnyinseuduilleen. Pesänrakennuspuuhat, hautomiset ja nopeimmilla poikashuolto ovat jo täydessä käynnissä. Oravat, jänikset ja muut metsäneläimet häärivät myös jälkikasvunsa parissa.

Olisikohan meidän ihmistenkin juhlakalenterissa juhannus tulkittavissa anivarhaiseksi pikkujouluksi. Teoriaa puoltanee sekin, että usein ilonpito näyttää saavan varsinaiselle pikkujoululle tyypillisiä, koomisiakin piirteitä. 

Kuvassa suokukan hempeät "joulupallot".

Sateen jälkeen leskenlehden siemenpalleroista oli tullut häikäisevän hienoja "joulukoristeita".

Valkeakuulaan nuput ovat herkän vaaleanpunaisia

Kun taas punakanelin kukinto on aivan puhtaan valkoinen.

Tänä keväänä omenapuut olivat kukkia tulvillaan.

Muutama vuosi sitten sain päiväkotilapselta kirsikantaimen. Nyt se on tehnyt ensimmäiset kauniit kukkansa. Kirsikkasatoa odotellaan.

Kääpiömanteli on vaatimaton kasvupaikkansa suhteen. 

Manteli ilta-auringon hehkussa.

Lumipalloheisi on kasvanut vuosien myötä 5 -metriseksi pensaaksi.

Ainakin 20 vuotta sitten olen saanut pienen pienen oksapistokkaan lumipalloheisistä. Korkeat tavoitteet on asettanut tämä pensas itselleen.

Puutarhavadelma aloittaa kukintaansa.

Arovuokkoa pitää muistaa vahtia, ettei se pääse levittelemään siemensatoaan koko pihan täydeltä.

Kartanopioni on yksi pihan jokakeväisistä prinsessoista.

Edessä kuolanpioni, joka näyttää tekevän joka kesä yhä enemmän kerrottuja kukkasia normi yksinkertaistensa seuraksi.

Atsalean hempeyttä.

Sammalleimu.

Kevätakileijan suuri kukinto.

Myöhemmin kukkivassa akileijassa on pienemmät kukat, mutta nättihän on tämäkin.

Hopeahärkki.

Tenonajuruoho tuoksuu voimakkaasti yrtille, tinjamille.

Päivänlilja tuntuu olevan normaali aikataulustaan edellä.

Tässä vaiheessa ahomansikka saa kielen makureseptorit haaveilemaan jo tulevista herkkuhetkistä.

 Pikku särkynytsydän.

Idänruusujuuri viihtyy ja vahvistuu vuosi vuodelta täällä lännessäkin.

 Siperianunikon herkkää kauneutta.

Siperianunikko yllättää silloin tällöin myös kerrotuilla kukillaan.

Kielo on vallannut pikkuhiljaa reviiriä marjapensaiden katveesta.

Kevätkaihonkukka viihty myös pensaiden varjoissa, vaikka toivoisi, että se tulisi rohkeammin esittelemään syvänsinisiä kukkiaan.

Suikerovihma keskittyy leviämään kukkapenkissä, mutta se voisi miettiä enemmän myös rikkaruohontorjuntaansa. Se kokenee kuitenkin, että  ruohomisongelma on lähinnä minun heiniä.  

Muutama kesäkukka neilikan muodossa...

 ja riippaverbeena portinpielessä.

Sisäänkäynnin alue alkaa olla siinä mallissa, kuin olisi tarkoituskin, kunhan kuunliljat tuosta vielä kasvavat. Atsalea kylläkin kaipailee vierelleen alppiruusua, joka poistui kasvivahvuudestamme yhden epätavallisen lämpimän pääsiäisen aikaan. Rodo aloitti tuolloin jo kevätrituaalejaan, mutta juuret olivat vielä täysin jäässä.

Valokuvat oman pihan kasveista tuppaavat olemaan vuosittain vähän samoista kohteista johtuen tietenkin siitä, että kasvit sattuvat olemaan aina niitä samoja (ja hyvä niin, kun pysyttelevät hengissä vuodesta toiseen). Toinen painava syy toistuviin kuviin on tietenkin se, etten vieläkään ole saanut otettua sitä täydellistä valokuvaa.

Pääskyset hakivat mutalammikosta tarvikkeita kesämökkiensä rakennusprojekteihin.

Tiiraemolla on taiteellisia taipumuksia eikä se malta olla koristelematta lastenhuoneittensa seiniä maastokuosilla.

Hautovalle emolle oli tuotu lahjaksi upea kiitäjäperhonen.

Tiira ei isommin stressaa pesänrakennuspuuhista. Munat pyöräytetään vaatimattomaan maanpainautumaan

Mutta eipä huolta, isäntä vartioi ympäristöä muutaman metrin päässä. Ensimmäisellä hautomisviikolla pääsin kuvaamaan pesää varsin läheltä, mutta toisella viikolla ei ollut mitään asiaa 50 metriä lähemmäksi.

Välillä tiiraillaan kalasaaliita lähivesillä.

Vesilintuemo oli antanut tiukat ohjeet poikasille: vaaran uhatessa tulee jähmettyä aivan liikkumattomaksi (oli unohtanut mainita, että minä en ole uhkatekijä). Lapset jähmettyivät paikoilleen ojentaen jopa nokkansakin visusti kaikki samaan suuntaan. Mutta tietysti tuollaisessa katraassa pitää aina olla yksi vähän vilkkaampi yksilö, joka ei malta millään olla kurkkimatta että minkähänlainen vaaratekijä tässä nyt olisi kyseessä.

Kuikka on kunnioitusta herättävän kookas ja tyylikäs vesilintu.

Telkkä taas taitaa olla vesilintujen jollaluokkaa kokonsa puolesta.

Rusakko pääsi yllättämään minut hypähtämällä pensaikostaan. Säikähdys taisi kuitenkin olla molemminpuolinen.

Ohdakeperhonen on nokkosperhosta suurempi ja myös harvinaisempi.

Ettei vaan tämä olisi harlekiinileppäpirkko, jota on käytetty biologisena aseena kirvojen torjunnassa kasvihuoneilla. Nyttemmin se on koettu haitalliseksi vieraslajiksi, joka saattaa syrjäyttää kotoiset leppäkerttukannat tehokkaalla kirvantuhoamisvietillään. Se on hieman kotoista leppäpirkkoamme kookkaampi ja sen väritys voi olla monenkirjava, jopa musta punaisin pilkuin.

Kevään aikana on taas ollut runsaasti tuulisia ja jopa myrskyisiä päiviä. Juuri tällä hetkellä kunnon tuulenvire olisi toivottavaakin, kun kaikki kotoisen luontomme 41 eri sääskilajia näyttää kuoriutuneen yhtäaikaa. No, ei kuitenkaan ihan niin. Eri lajit kuoriutuvat kuulemma eri aikaan kesästä, niinpä ininää riittänee varmasti myöhemminkin kesällä. Myös mäkäräisiä on nyt harmillisen paljon liikenteessä.

Retkimukit saivat virkatut lämmittimet.

Tästähän on taittu puhua ennenkin. Kliivia on ottanut tehtäväkseen hoitaa meidän juhlapäivien somistukset. Se on kukkinut syntymäpäivinämme, vappuina, äitienpäivinä ja juhannuksena. Nyt se hoksasi että 4.6. talon isäntäväellä olisi 43. hääpäivä. Siihen se väsäsi kaksi kukkavartta, mutta säästi vielä yhden kukkatertun juhannukseksi. Siispä suuret kiitokset kestojuhlantekijällemme. Kliivian myötä hyvän juhannuksentoivotukset teille kaikille, nykyään jo yli 2000:lle kuukausittaiselle blogini lukijalle.