Komea pihavaris oli hankkiutunut niin makoisaan nykytaiteelliseen asetelmaan, että kuvahan siitä piti ottaa. Tämä luomakunnan kruunu viihtyi mainiosti taidemallin roolissaan ja hyväksyi empimättä tilanteen ikuistamispyrkimykseni. Lopputuloksena ei suinkaan ole "Poika ja varis" -mukaelma vaan, hampurilaisroskista päätellen, "Paikalta jo poistunut poika ja varis" -teos. 

Voi hyvinkin olla, että varis itse samaistui mielessään johonkin lukuisista kuvataiteen piknik -aiheisista taidemaalauksista.

Makuuhuoneen ikkunaan avautuu usein koko päivää piristäviä näkymiä. Toki on myös sateisia aamuja, mutta ilman harmaita päiviä eivät vaikka nämä auringon kultaamat kuurapuut vaikuttaisi kovinkaan ihmeellisiltä.   

Kauniista auringonnousuista saa kummasti lisävirtaa.

Tänä talvena on auringon pinnalla esiintynyt erityistä aktiivisuutta. Eteläisintä suomea myöten on ollut nähtävissä hienoja revontulia. Itse en ole osunnut juurikaan niitä havainnoimaan, mutta häivähdys repolaisista on joskus vilahtanut makkarin ikkunassa.

Aurinkoisen kauniina talvipäivänä Rantapuiston panoraamanäkymä toimii mainiosti ihan taide-elämyksenä.

Kajaanin taidemuseossa on esillä Anna Alapuron ja Ilkka Väätin Matkalla -kuvataidenäyttely.

Taiteilijapariskunnan näyttely kuljettaa katsojan heidän yhteiselle matkalle, jonka ensiaskeleet toteutuivat jo 1970-luvulla Lahden taidekouluaikoina. Vuosikymmenten myötä ovat eri taidesuunnat vaikuttaneet heidän töihinsä. Myös taiteen toteutusmenetelmät ovat aika-ajoin vaihtuneet, mutta vahvat värit ovat säilyneet kautta linjan heidän töissään. Paljon vaikutteita on kertynyt heidän eri puolille maailmaa suuntautuneilta matkoilta.

Tässä Anna Ahlapuron 1990-luvulla saatuja japanilaisvaikutteita. 

Ilkka Väätin voimakkaat akryylivärit.

Kiva hoksaus on ollut ripustaa oranssin värinen ilta-aurinko omalle paikalleen yläilmoihin. 

Kun taitoa on, voi omat matkamuistonsa suunnitella itse ja toteuttaa ne juuri sellaisena, kuin itse haluaisi matkamuistonsa olevan.

Kajaanin taidemuseon portaikko tarjoaa paitsi oivallisen tilan läpikulkuun kerrosten välillä myös mahdollisuuden ihastella arkkitehti Paavo Pitkäsen eleettömän hienosti toteutettua portaikkonäkymää - taideteos jo sinällään.

Kajaanin taidemuseon edellisen taidenäyttelyn toteuttaja oli taiteilija Tuija Teiska. Nyttemmin saimme kuulla hänen lahjoittaneen museolle yhden teoksistaan, Isä anna minulle anteeksi -installaation. Teos on vahvasti sidoksissa Kainuuseen, joten Teiska on halunnut sen jäävän nimenomaan Kajaaniin. Isän kalastuskilpailuista saamat lukuisat pokaalit on virkattu kalastuslangan peittoon. Teos kertoo kunnioituksesta isää kohtaan ja toisaalta susrusta sanomatta jääneistä asioista. 

Mielestäni tämä teos oli näyttelyn yksi mieleenpainuvimmista näkymistä upeana installaationa ja juuri tämän juhlavan portaikon ikkunasyvennyksessä taustanaan historiallisesti arvokas Raatihuone. Toivoisinpa näkeväni teoksen tällä paikalla jatkossakin.

Kainuun museossa on parhaillaan esillä lastenkirjailija Camilla Mickwitsin ihanan värikylläinen näyttely. Samalla reissulla on mahdollista tehdä pieni pikakatsaus Hyrynsalmella sijaitsevan Kaunislehdon talomuseon tarjontaan.

Camilla Michwitzin huippu suosittuja lastenkirjoja ovat mm. Jason -sarja ja Saariston prinsessa -tarinat. Lastenkirjoja on vuosien varrella ilmestynyt yli kaksikymmentä ja lähes saman verran animaatioelokuvia. Hän on työskennellyt paljon Yleisradion lastenohjelmien parissa ja esim. Pikku Kakkosen tunnusanimaatio on hänen käsialaansa. Mickwitz on saanut ottaa vastaan useita elokuva- ja lastenkirjapalkintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. 

Kuvitus on hersyvää väri-iloittelua, ja tarinoiden hahmot ovat lempeän pyöreitä.

Koululaisryhmä oli saapunut tutustumiskäynnille museoon. Innokkaasti oppilaat etsivät suosikkihamojaan taulujen kuvituksista. Vihaisen Viivin suljettu ovi herätti loputonta kiinnostusta. Onneksi jokaisella oppilaala oli mahdollisuus kirjoittaa Viiville oma tervehdyksensä (ehkä joku lohdun sanakin) ja sujauttaa se oven alta äksylle piileskelijälle. 

Kotoa löysin aiemmin väkertämäni kiviriipukset sopivasti toivottelemaan hyvää ystävänpäivää. Olisikohan tässä nyt kysymys  jonkinlaisesta taidekäsityöstä.

Kädentaidot ovat jääneet viime aikoina vähälle harjoitukselle, mutta ovikranssi sentään on syntynyt.

Tässä ovikranssi alkutekijöissään. Miran vanha lampunvarjostin oli vähällä joutua jätekeräykseen. Tytär hoksasi viime hetkellä tarkistaa vielä äidin näkemyksen höyhenten loppusijoituspaikasta. Siis, toisen roska voi olla toisen aarre, vai miten se menikään... 

Taiteenlajeista musiikki on tavalla tai toisella läsnä jokseenkin joka päivä, mutta yksi erityisen hieno kokemus oli olla  Kajaanin Mieslaulajien 100-vuotis juhlakonsertissa. Ohjelmisto sisälsi aina yhtä komeaa mieskuorolaulantaa, mutta lopuksi kajautettu Finlandia hymni sai estradin hetkeksi sumenemaan näkökentästä. 

Mielenkiintoinen tilaisuus oli myös, kun marjastuskaverini ja sukulaismies, Pekka Jaakola, kertoi Kaukametsän Kouta -salissa pitkästä ja monipuolisesta urheilutaustastaan. Hiihtokilometreissä hän oli juuri saavuttanut 100 000 km:n etapin. Vuosien varrella urheilulajeja on kertynyt reilun pari sataa. Sotilasuran vuoksi monet lajit liittyvät erilaisiin ampumakilpailuihin. Muut lajit käsittävät hiihdon ja suunnistuksen lisäksi yleisurheilulajeista uintiin, ja onpa joku runokilpailun mitallikin saavutettuna. Palkintoja ja pokaaleita löytyy tietysti kunnioitettavat määrät. Osaaminen ja kertynyt kokemus on valjastettu myös muiden hyödynnettäväksi mm. Pekan toimiessa valmennustehtävissä. Esimerkiksi Jari Puikkonen on ponnistanut niillä opeilla hyvinkin pitkälle. 

Tätä kaikkea en onneksi tiennyt Pekan taustoista silloin, kun lähdin hänelle marjastus- ja sienestyskaveriksi. Kynnys olisi ollut aivan liian korkea. Onneksi Pekka on luonteeltaan herrasmies, joka kohteliaasti odotaa, kun minä ylitän metsäojat pohjamutia tutkien ;)  

Nuori mies urheilu-uransa alussa.