Porvoo on oikea unelmien kesäkaupunki. Kun mittarissa hohtelee kuumat +26 astetta, ja turistioppaat paimentavat mukulakivillä vellovia turistiryhmiään, niin tunnelmaa ei tarvitse lähteä etsimään sen enempää Firenzestä kuin Barcelonastakaan. Juuri nyt tuntuivat Vanhaa kaupunkia ihastelevan ainakin kiinaa, ranskaa, viroa ja suomea puhuvat opastettavat. Leppeän historiatuulahduksen lisäksi kaupunki tarjoaa monipuolisia ruokailu- ja kahvittelunautintoja jokaiseen makuun. Taide-elämyksten runsaus saa kesäisen mielialan entisestään hullaantumaan.

Tänä kesänä, kaiken muun porvoolaisen ohjelman lomassa, on pysähdyttävä Jokikatu 20 kohdalla, Galleria Colmioon. Pitkälle lasiartesaaniopinnoissaan edenneet taiteilijat, Mira Ollila ja Suvi Pulkkinen, ovat avanneet puhuttelevassa vanhassa rakennuksessa oman "Valon aika" näyttelynsä. Valoa ja lasin hehkua sykkivillä teoksillaan sympaattiset taiteilijat haluavat muistuttaa katsojaa onnen hetkien merkityksestä ja siitä miten omat onnen hetket voisi saada valaisemaan myös kanssakulkijoiden polkuja.  

Mira on ennättänyt tehdä ammattiuransa Suomen kansallisbaletin tanssijana, ja se identiteetti on luonnollisesti osa Miraa edelleen. Aika-ajoin teoksiin pyrähtää mukaan tanssivia ballerinoja.  

Aivan ihana ajatus sisältyy tähän  "Äidinrakkaus" -teokseen. Lasimaljakon pohjalta äidinsydän tarjoaa turvaa ja lämpöä kasvaville lapsilleen. Kun perheeseen syntyy lisää lapsia, hankitaan maljakkoon uusia sydänkukkasia. 

Sinertävät tunturigraalit heijastelevat revontulten välkettä. Pienet puufiguurit taas muistuttavat ihmistä omien juuriensa merkityksestä.

Miran Lumilyhty -teos on saanut kunniamaininnan kanainvälisessä Kioskedia Design Awards -kilpailussa.

Suvi on työstänyt näyttelyyn esille myös muutamia maalauksia.

Etualalla Mira siskonsa Merin seurassa.

Suvi huoltamassa kutsuvieraita.

Maailman estradeja paljon kiertelevä yhtye, Slack Bird, viihdyttämässä avajaisyleisöä. 

Näyttelytilan omistaja, Päivi Mikola, on myöskin taiteilija ja tunnettu mm. Colmiotuoleistaan.

Näyttelyrakennus itsessään on historiallisen arvokas, yli 200 vuotta vanha puutalo.

Rakennus on ikuistettuna Albert Edelfeltin maalaukseen vuodelta 1886.

Vuonna 1898 Edelfelt on työstänyt maalauksiinsa joenrannan makasiinirakennuksia.

Myös tästä katuosuudesta on olemassa Edelfeltin tauluksi toteutettu näkemys.

Porvoon vanhakaupunki henkii historiaa.

Turisteilla riittää kuvauskohteita.

Tarjoilua "Porvoon mitalla".

Porvoon tuomiokirkko edustaa 1400 luvun myöhäisgotiikkaa. 

Entinen raatihuone toimii nykyisin museona.

Linnamäen valtavat siirtolohkareet.

Seuraavaksi jatkui taiteen tutkiminen Kouvolassa.

Kas, Miran ja Suvin opettajan kädenjälkeä. Teos edustaa Marja Hepo-ahon hienoa oivallusta saattaa lasi ja luonnonkivi takaisin toistensa yhteyteen.

Kouvolassa sijaitsee suuri Pentikin myymälä, jossa miellyttävällä tavalla kohtaavat taide ja käytännöllisyys.

Välillä pysähdyttiin nauttimaan täydellisestä luontoidyllistä Merin ja Jonin mökille. Hetkeä aikaisemmin tästä oli pyyhkäissyt eteläistä Suomea piinanneet kaatosateet. Sääsket eivät olleet vielä siitä toipuneet, josko niitä ihmeemmin olisi ollutkaan. Samalla tuli minulle tilaisuus karistaa tukahduttava talviturkki harteilta.

Isäntäväki oli nikkaroinut saunarantaan uuden huoltoyksikön. Kyllä nyt kelpaa viritellä "rantaravintolan" tarjoiluja.

Ensimmäiseksi menivät kokeiluun kouvolalaiset lakugrillerit. Enpä olisi ihan heti uskonut, että lakritsijuuren lisääminen grillimakkaraan voisi toimia noin makoisasti!

Mökkinaapureita on tullut lisää.

Myös kaupunkiasunnon terassille oli rakenneltu uudet kalusteet.

Netistä tilattu espanjalaistyylinen kiikkustuoli on viimeistelyä vaille valmis.

Seuraavaksi Kajaanin kulttuurikaupunkiin. Taidemuseossa pääsee silmäilemään sympaattista Kaija-Riitta Iivosen näyttelyä, Koko elämä. Esillä on hänen teoksiaan vuosikymmenten varrelta. Väriskaala on maanläheistä ja hahmojen käsittely lempeää, myötäelävää.

No mutta, Porvoon kirkon profiili osuu heti ensiksi silmään. Hauskan saumattomasti katunäkymä muuttuu lintuasumusten taajamaksi.

Huumori kulkee mukana teoksissa.

Kajaanissa vietettiin 5.-9.7. vuosittaista juhlatapahtumaa, Kajaanin Runoviikkoa. Yksi viikon vetonauloista oli Vilma Jään konsertti. Nuoresta iästään huolimatta Vilma on jo tuttu kansainvälisiltä oopperalavoilta Kaija Saariahon ja Sofi Oksasen menestyksekkäästä Innocentence -oopperasta. Kansanmusiikki on kuitenkin lähinnä hänen sydäntään. Vilma on valmistunut Sibelius-Akatemiasta vuonna 2021. Konsertissa saimme kuulla Vilman äänen taipuvan vahvasti kantaaottavista etno popin riimeistä erityistä äänitekniikkaa vaativiin lehmänkutsuloitsuihin. Siihen tekniikkaan oli pitänyt hakea oppeja myös Ruotsista.

Upeaa saamelaista laulu- ja joikuperinnettä pääsimme kuulemaan Ulla Pirttijärven ja tyttärensa Hilda Länsmannin sekä Solju -yhtyeen myötä.

Kaija Anttonen ja Kati Outinen avasivat mielenkiintoiset näkymät saamelaiskulttuurin alkujuurille referoiden runoteosta Maa meissä.

Suomalaisessa teatteri- ja kulttuuriviidakossa yksi suosikkihenkilöistäni on kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme. Mielelläni kuvaisin häntä sanaparilla hulvaton älykkö. Arvostan hänen verbaalista ja älyllistä lahjakkuuttaan, mutta myös hänen rohkeuttaan kulkea tarvittaessa vastavirtaan, kunniasta ja maineesta piittaamatta. Hän saattaa ärhäkästi kyseenalaistaa totuttuja normeja, mutta yhtä hyvin pystyy hymähtämään myös omille näkemyksilleen. Tällä kertaa analyysissä oli Eino Leinon tuntemattomampaa tuotantoa, 1900 luvun alussa kirjoitettuja näytelmäversioita. Leinon aikalaiset eivät aina lämmenneet aiheiden käsittelystä, ja niinpä käsikirjoitukset usein katosivat arkistojen pölyihin tai päätyivät peräti kakluuniuunien sytöksi. Tänä päivänä niille hengentuotteille voisi hyvinkin olla kysyntää.