Tammikuu on yli puolenvälin eikä lunta saa pysymään pihassa millään. Välillä näyttää jo hyvältä (ja lunta kolatessa ehtii jo miettiä, että tätäkö minä halusin), mutta sitten taas vesisateet saattelevat meidät lähtöruutuun. 

Tasan vuosi sitten näkymä vastasi jokseenkin tavanomaista tammikuun tilannetta. Perinteisesti hangen korkeus kasvaa tuosta 2 - 3 kertaiseksi helmi maaliskuun aikana.

Niinpä esim. maalikuussa 2018 pihassa näytti tällaiselta, kuten siihen aikaan asiaan kuuluu.

Vastaavasti auringonnousut ja -laskut ovat usein olleet upeita, sikäli kun pilviverho on sallinut niiden näkyä. Tässä tammikuista auringonnousua kodin ikkunasta.

Ja sama rannasta.

Auringonlasku rantatiellä.

Perjantai-iltana, 10.1. piti taivaalla näkyä kuun puolivarjopimennys. En oikein tiennyt mitä olisi pitänyt odottaa, ja näinkin omasta mielestäni jokseenkin tavanomaisen kuun, jossa pinnan kraaterit ja meret näkyivät ehkä vähän tavallista selvemmin. Minun kamerani taas ei nähnyt yhtään mitään ihmeellistä, hyvä kun edes noteerasi kuun. Oikeasti olimme molemmat nähneet ihan oikean puolivarjopimennyksen, mutta emme osanneet innostua sitä.

Huumorintajuisella kamerallani kävi ilmeisesti aika pitkäksi pimennystä odotellessa. Se keksikin kehitellä kuusta hienon pyrstötähden, täydellisen komeetan. 

Parvekkeen laseihin oli syntynyt pieniä jääkukkia.

Sisällä on talven tuntua haettu kynntilänvalosta. Vuosia sitten olivat pienin kristalliprismoin varustetut kynttilänjalat jonkinmoinen muoti-ilmiö.

Niitä löytyi kaappien kätköista muutamia. 

Lapsuuden joulupöydässä koreilivat aikoinaan nämä lasitähdet. Ne loivat nytkin hienot heijastukset pöytäliinalle.

Onnistuin löytämään myös nostalgiset valuvat steariinikynttilät tähtijalkoihin.

Sammutusvaiheessa sain kuvaan upeat savukiehkurat (enkä yhtään suostu miettimään niitä pahuksen pienhiukkasia tässä yhteydessä). Ja sitten vain jynssäämään taustakankaalle valunutta steariinia...

Tontun tupa on hankittu joulukoristeeksi silloin, kun lapset olivat pieniä. Joka joulu tonttu ilmestyy kurkistelemaan meidän joulunviettoamme.

Joskus tuikun sammutusvaiheessa savupiipusta tuprahtaa aidon näköinen takkatulen savuvana. Hain kuvaani sitä tilannetta, mutta lopputulos näytti siltä, että koko mökki oli roihahtanut palamaan, ja tontulla tuli tosi kiire savuavasta talostaan ulos.

Monenlaisia valoviritelmiä. Merilasin Tulivuori hehkui tulista tunnelmaa.

Pieneen Freixenet -pulloon istuivat pullovalot täydellisesti.

Jouluvalojen ykkönen on mielestäni kuitenkin tämä puinen adventtitähti.

Amaryllis on kukkinut joka joulu jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Tämän yhden ritarinkukan olen jättänyt neljäntoista sarjasta jäljelle. Aiemmin viitsin huoltaa kaikki vuosien varrella saamani amaryllikset kesäksi ulos, syksyllä hetkeksi huilaamaan ja joskus marraskuun tienoilla availemaan kukkia jouluksi. Nykyisellään on riittänyt tämä yksi - aika aika kutakin.  

Joulupuu kasvatti "kuuseemme" latvatähden.

Vuosia sitten pihastamme kaadettiin muutamia koivuja. Huomasimme, että joukossa oli loimukoivu. Jätin pienen pätkän runkoa, josko jotakin yrittäisin siitä vuoleskella. Nyt kokeilin muotoilla halonkappaleesta voiveitsen, ja se siitä joten kuten tuli. Toivottavasti harjoitus tekee oppipojasta vielä mestarin.

Koivupöllin siivu muotoutui myös pieneksi kastikkeen hämmennyslastaksi. 

Vanha leikkuulauta sai uuden servettikattauksen entisen kulahtaneen kuvionsa tilalle.

Sydämen muotoisen kranssin uudistin jouluteemaan sopivaksi.

Joulun aikaan ennätettiin koota muutama 1000 palan palapeli. Inspiraatiota jää odottamaan 1500 palan peli.