On ollut ilo seurata laulujoutsenen kevätmuuttoa Kajaanin linnaraunion rantamilla. Linnut ovat laskeutuneet Kajaaninjoelle levähtämään ja ruokailemaan jatkaakseen matkaa synnyinseuduilleen pesänrakennuspuuhiin. Pariuskollisilla linnuilla näyttää pääsääntöisesti olevan puoliso ihan lähituntumassa. Muutamat sinkut testailevat omia mahdollisuuksiaan avioliittomarkkinoilla, mikä herättää tietysti närää ympäristössä.  Enimmäkseen kuitenkin soudellaan tyynen rauhallisesti ja keskustellaan matkakuulumiset hyvinkin leppoisaan malliin. 

Nuoriso-osasto viettää mielellään aikaa toistensa seurassa. Nämä harmaat yksilöt ovat viime kesän poikasia ja opettelevat joutsenetikettiä. Ne väistävät helposti vanhempia lajitovereitaan, mutta tarvittaessa löytyy kyllä pokkaa vaikka pieneen nokkapokkaan.

Toisinaan on kertakaikkiaan pantava piste tunkeilijan nokankoputtelulle.

Näissä mittelöissä on vaarana saada ns. siipeensä. Ärhäkästi saatetaan kyniä naapurin höyhenpeitettä  aallokon koristeeksi. Yleensä rettelöitsijät lopulta perääntyvät hoitelemaan omia kolhujaan. Jos minkäänlainen kompromissi ei onnistu, voi kuulemma jääräpäisyydestä joutua maksamaan jopa hengellään.

Parhaimmillaan olen nähnyt joutsenia levähdyspaikalla 50-60 yksilöä. Yllättävän sopuisasti ryhmä lepäilee toistensa seurassa eikä sorsalaumankaan kanssa tule kahnauksia. Tiedetään kuitenkin, että joutsenet ovat ärimmäisen tiukkoja reviiristään myöhemmin pesäpaikoillaan. Agressiivinen käytös pesintäalueella on hyvinkin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon linnun suuren koon ja sitä myötä runsaan ravinnontarpeen. Kesänmittaan on myös löydyttävä riittävästi ruokaa poikasten nopeaan kasvuun.

Olisikohan kalajutusta kysymys.

Nämä upeat linnut sopivat hyvin pehmentämään  linnan karun kaunista rauniomaisemaa.

Joutsenia silmäillessään sorsaherra näyttää tuumivan, että koolla ei todellakaan ole väliä mutta värillä on!

Rouva sorsa napostelee välipalaksi pajunkissoja.

Lämpöasteista villiintynyt kevätpuro.

Rannan jäälautat sulavat puikkojäiksi.

"Uusi lumi vanhan lumen surma"

Näillä joutsenilla on ilmeisen pitkä matka edessä, kun lentoon on lähdetty jo auringonnousun aikaan.

Auringonnousu aasialaiseen tapaan sipulitorneineen kaikkineen... 

 Ei sentään. Näkymä on ihan vain oman makuuhuoneen ikkunasta huhtikuisena aamuna klo 5.30.

Raotan silmäluomeani viiden aikaan aamulla, ja säleverhon läpi siilautuu taas uusia värisävyjä. Kääntäisinkö vain kylkeäni ja jatkaisin unia! Pahinta on, että aamuherätykset vain aikaistuvat kesää kohti mentäessä. Pimennysverho ei tule kysymykseen, kun haluan kuitenkin nähdä ne värivariaatiot. Siis, positiivinen ongelma voi ilmetä tällaisenakin. 

Sumuisena aamuna.

Pienen rautatiesillan taidenäyttely tällä kertaa.

Olin juuri ajatellut, että sopisipa junan ajella joku kerta, kun tsuumailen tässä kamerani kanssa. Ja siinähän se oli, kuin tilauksesta, en ennättänyt edes kameraa säätää!

Dramaattisen näköinen Nälkäkanava kertoo omalla jylhällä tavallaan siitä raskaasta urakasta, joka suoritettiin hätäaputyönä nälkävuosina 1867-1868. Kovin järeätä kalliota on ollut työstettävänä, eikä tekijätkään olleet parhaissa voimissaan. Palkaksi saatu vilja on varmasti ollut monelle perheelle pelastus noina aikoina.

Kivoja tulistelupaikkoja löytyy ainakin Vimpelin lammen rannalta ja tietysti Kaukametsän rannasta.

Tänä tuulisena talvena 18.4. sattui kohdalle sellainen päivä, että piti pysäyttää polkupyörä ja ottaa todisteeksi valokuva täysin tyynestä hetkestä.

Narsissit koristivat pääsiäispöytää.

Rairuohot saivat antaa tilaa herneenversoille.

Parsa on näiden aikojen kausiherkku.

Kauniita värejä uunipannulla. Possun sisäfile sai seurakseen ruhtinaallisen annoksen kasviksia: parsakaalta, kukkakaalta, tomaattia, punasipulia, ja päälle loraus oliiviöljyä ja juustoraastetta.

Jonakin päivänä lohi sai seurakseen parsaa ja lohkoperunoita.

Pikku esineetkin alkavat löytää paikkansa uudessa kodissa.

Muun näperryksen puutteessa päätin verhoilla keittiön tuolit.

Luulin päässeeni orkidean kasvatushuolistani, kun jätin entiset kukkaset Oulussa naapureiden huostaan. Mikäli oikein arvaan, niin taas ensi keväänä jännitän tämän orkidean mahdollista uusintakukintaa.

Muutokuormaan pääsi sentään herttainen saintpaulia, jolla on tapana puhjeta vallattomaan kukkaan heti, kun aurinko esittää ensimmäisiä kevään merkkejä.