Kajaanin runoviikko, 6.-11.7.2021, tarjosi monipuolisen kattauksen sanan ja sävelen maailmasta. Viikon esiintyjistä yksi mieleenpainuvimmista henkilöistä oli armoitettu suomalainen estraadinäyttelijä, Seela Sella. Hän on karismaattinen esikuva avarakatseisesta, lempeästä ja samalla määrätietoisesta ihmisestä. Tulee myös todistetuksi ajatus, että ikä on todellakin pelkkiä numeroita. Tässä tapauksessa numerot ovat 84, mutta me nuoremmat joudumme huolestuneena tarttumaan oljenkorteen, josko mahdolliset edessä olevat ikävuodet voisivat tuoda meillekin edes hieman tuollaista viisautta, harmoniaa ja arvokkasta tyylikkyyttä. No, esikuva ainakin on käytettävissä noiden ominaisuuksien kehittämiseen. 

P7090043.jpg

 

Seela Sellan hento olemus täyttää helposti suurenkin näyttämön. "Ihan Seelana" -esityksessä ei muuta rekvisiittaa tarvittu, pöytä ja pari tuolia. Ja miten voi jollakin ihmisellä olla niin paljon puhuvat kädet! Seelan kädet eivät huido etelä- eurooppalaiseen tyyliin, vaan hänellä on taito ilmentää tunnetiloja pienin elein, ikäänkuin alleviivaamaan kunkin hetken tunnelmaa.

Osan ajasta hänen juttukaverinaan oli hyvä ystävä ja työtoveri vuosien varrelta, ohjaaja Kari Paukkunen. Seelaa oli mahdollisuus nähdä viikon aikana useissakin tilaisuuksissa. Esityksenä oli mm. ensi-iltansa saanut teos: "Kauan kukkineet omenapuut".

P7090056.jpg

 

Kajaanin Runoviikko sinällään toimii hienona esikuvana siitä, miten perinteikäs juhlaviikko toteutetaan vuodesta toiseen suurta yleisöä kiinnostavana tapahtumana. Nyt oli vuorossa 45. kesä sanan ja sävelen juhlaa. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimi Kaurismäen elokuvista tuttu kulttuuripersoona, Kati Outinen. Outinen, yhdessä muun organisaation kanssa, oli onnistunut luomaan monipuolisen ohjelmiston mielenkiintoisine vierailijoineen. Mukavasti oli huomioitu lapset omalla ohjelmatarjonnalla, ja nuorison tarpeisiin oli järjestetty työpajoja aiheeseen liittyen. 

Kati Outinen kertoi, että runouden on huomattu nousseen viime vuosina yhä enemmän ja enemmän koko kansan suosioon. Itse ajattelin, että onkohan vaikutusta myös nykyisillä someilmiöillä. On opittu, vaikkapa twittermaailmassa, tiivistämään ajatukset muutamaan sanaan tai lauseeseen. Näin meille on tullut tutummaksi ja helpommin sisäistettäväksi myös runokielen tapa tiivistää tunne- ja ajatusmaailma lyhyinä, intensiivisinä ilmaisuina. 

Kaukametsän sali luo upeat puitteet esittävälle taiteelle. Tapahtuma oli kyllä levittäytynyt tehokkaasti muuallekin kaupunkialueelle kaikkien kansalaisten ulottuville.

P7090055.jpg

 

P7060003.jpg

 

P7090047.jpg

 

P7090040.jpg

 

P7090049.jpg

 

P7090061.jpg

 

Kaukametsän kulttuurikeskuksesta löytyy monenlaisia saleja ja tiloja esitysten pitoon. Myös pihan amfiteatteri oli ahkerassa käytössä mm. runokaraoken toteutukseen.

P7060001.jpg

 

Musiikkiopiston silmiä hivelevän kauniit porrasaskelmat. Portaikon melkein voisi kuulla soivan.

P7090053.jpg

 

Järjestyksessään 18. runokivi paljastettiin Kaukametsän pihalla. Tämänkertaiseksi Suven Runoilijaksi valikoitui Kai Nieminen. Kiveen ikuistettu runo on syntynyt tyttärentyttären kanssa kerätessä pieniä kivikasoja rantahietikolle.

P7060031.jpg

 

Myös Runoviikon esitteestä voi lukea yhden Kai Niemisen koskettavista runoista.

P7120007.jpg

 

Eino Leinon patsaalla kuultiin päivittäin erilaista runosatoa.  Tänään vuorossa oli kajaanilaista omaa tuotantoa mm. Tarja Kerttulan ja hänen soitinryhmänsä toteuttamana.

P7080032.jpg

 

Yllättäin saattoi törmätä performanssiesityksiin.

P7090038.jpg

 

Eino Leinon päivänä sonnustauduttiin Paltaniemen Leino -talolle. Kaj Chydenius on säveltänyt musiikkia moniin kotimaisten runoilijoiden teksteihin. Hänen poikansa, Jussi Chydenius, lauloi heidän yhteisessä tunteikkaassa konsertissa. Chydeniusta oli myöskin mahdollisuus kuulla useampana päivänä. 

P7050011.jpg

 

Itse Eino Leino, kylläkin Sami Sainion hahmossa, kävi tervehtimässä yleisöä. Sami Sainio on valittu vuoden 2021 paltaniemeläiseksi Eino Leinoksi.

P7050021.jpg

 

Leino -talo

P7050001.jpg

 

Samana juhlapäivänä paljastettiin kuvanveistäjä Sofia Saaren Eino Leinon patsas.

P7050003.jpg

 

Runoviikolle osui myös musiikkifestivaali "Lammen loiskeita". Lampi on tässä tapauksessa kaunis Kajaanin lampi, ja tapahtuma sijoittui liikuntakeskus Kajaanihallin kupeeseen. Kolmipäiväisen festarin esiintyjäkaartin luettelo oli kunnioitusta herättävä lista kotimaisia eturivin muusikoita. Entisenä oululaisena silmään pisti heti euroviisumenestyjä Blind Chanel. Alma oli saatu mukaan ja Apulannan rypäs. Kassamagneetteja riitti Herra Ylpöstä, Maija Vilkkumaasta, Happoradiosta ja Irinasta Arttu Wiskariin, vain muutamia mainitakseni. Itse olin jo unohtanut, että oma ikänikin on vain vain pelkkiä numeroita, ja niinpä jäi lippu ostamatta tähän nuorisotapahtumaan ;) 

P7090033.jpg