Viime vuosina on meitä kansalaisia opastettu tarkastelemaan kriittisellä otteella nokisen mustaa hiilijalanjälkeämme. Puutarhaliiton nettisivuilla törmäsin myös aiheeseen liittyvään artikkeliin. Siinä kerrottiin, miten puutarhanhoidolla voi, kaiken muun hyödyn lisäksi, osallistua myös ilmastotalkoisiin. Monivuotiset perennat sitovat kasvukautensa aikana runsaasti hiilidioksidia ja toisaalta tuottavat happea ympäristöönsä. Istuttamalla monivuotisia perennoita, pensaita ja puita voi saada puutarhaansa ikioman pikku hiilinielun osana maailmanlaajuista kasvihuoneilmiön torjuntapatteristoa. On mukavaa ajatella, että pihalla on koko kasvukauden ajan toiminnassa pienimuotoinen hiilidioksidin ja hapen käsittelylatos. Olisi hauska tietää, kuinka paljon esim. meidän pihakasvit pystyvät kompensoimaan isäntäväkensä aiheuttamaa hiilidioksidikuormaa ja tuottamaan happea meidän hengissäpysymisen tarpeeseemme.

Tiedelehti Science puolestaan kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan miljardien puiden istuttaminen ympäri maailmaa olisi merkittävin ja helpoin tapa torjua ilmastonmuutosta. Oli myös selvitetty, että teoriassa hanke olisi toteutettavissa, sillä vapaata ja istutukseen soveliasta maa-aluetta löytyisi maapalloltamme hyvin. Toinen kysymys onkin, että mistä löytyy rahat noin suureen toteutukseen. Pienimuotoiset istutushankkeet ovat kuitenkin jo käynnistyneet eripuolilla maailmaa. Esimerkiksi suomalainen 4H-toiminta on jo mukana . Ehkäpä itsekin säästän vaahteran alun, jonka meinasin nyppäistä ruohoessani. Se kun oli kylväytynyt mielestäni hiukan väärään paikkaan tontillamme. Taidanpa vain siirtää sitä vähän. 

Minun toimillani ei koko maailmaa pelasteta, mutta ehkäpä voisin olla edes yksi mikroskooppisen pienen osuuden suorittaja globaalissa kilpajuoksussa ilmastonmuutosta vastaan. 

Tällä hetkellä ovat pihamme pionit upeimmassa työasussaan pyydystämässä hiilidioksidipäästöjä ilmakehästämme. 

Myös valkoinen pioni ahkeroi väsymättä.

Juhannusruusu olisi valmis leviämään hyvinkin laajoille alueille, mutta pakko sitä on rajoittaa, että jää tilaa muillekin kasveille.

Tarhakullero toimittaa jatkuvasti taimen alkuja työhaastatteluun, mutta kaikkia ei vain valitettavasti voi ottaa mukaan. Mutta toki kompostimullan tuottaminen on myös ihan tärkeä tehtävä tässä luonnon kiertokulussa.

Varjoliljan värisävyjä.

Vaaleanpunainen akileija on tullut pihaamme pyytämättä ja tilaamatta, mutta olisin kyllä pyytänytkin, jos olisin tiennyt sen siirtymisaikeista. Ilmeisesti joku ystävällinen lintu on toimittanut siemenen aitapensaan juurelle.

Tälle vanhalle monivuotiselle unikolle ei tahdo löytyä vakiintunutta nimeä, mutta esim. tarhaidänunikoksi sitä usein puhutellaan. Kaunis se on ja innokas leviämään, jos saa siihen tilaisuuden.

Loistotädyke.

Ampiaisyrtti.

Ukonkello.

Kurjenkello.

Ketoneilikka.

Ahomansikka.

Ensimmäiset ruusut aukeavat.

Kuunlilja.

Keltamaksaruoho.

Suikeroalpi.

Tämä vanhempi kivikkopuutarhaosio on nukkunut ruususen unta juhannusruusujen katveessa. Kaivelin sen nyt esille ja tallessa näytti olevan. Tällä puolella pihaa on enemmän myös puustoa, joka nyt siis onkin noussut arvoonsa hiilidioksidisiepparina.

Laitoin pari uutta maksaruohoa kivikkoon vanhojen kevätkaihonkukkien, sinivuokkojen ja loistotädykkeitten rinnalle.

Akileijoja on siellä entuudestaan, ja nyt siirsin siperianunikoita kylväytymään alueelle.

Komeita päivänkakkaroita löytyy sieltä täältä.

Kesäkuussa pyyhkäisi raju myrskytuuli pihamme yli ja katkaisi valtavan suuren oksan omenapuusta. Oksassa oli ollut jo aikaisemmin pientä vikaa, mutta en ollut raskinut oksaa poistaa. Myrsky on rohkeampi puutarhuri ja teki sen mikä itsekin olisi pitänyt älytä tehdä.

Lopputulos oli kauniinpi, vaikka jonkin verran ommppusato pienenikin.

Naapurin kissa käy usein seurailemassa puuhiani ja voipa jäädä hetkeksi lekottelemaan omenapuun katveeseen.

Hovijasmike tuoksuu huumaavasti. Harmi, kun sen kasvutapa on sellainen, että pensasta joutuu tahtomattaankin nimittämään pusikoksi.

Luontokasveista ehdoton suosikkini on vanamo. Tyynenä päivänä sen ihana tuoksu täyttää koko metsän.

Vanamo oli levittäytynyt valtavaksi kukkamatoksi metsän siimekseen.

Yksi voimakastuoksuinen kasvi on suopursu, jonka kauneus saattaa yllättää lähemmin tarkasteltuna.

Tuttu rantamaisema.

Mesiangervometsää.

Metsässä kasvaessaan tämä ruusu on kaunis, mutta muuttuu riesaruusuksi leviämispakkomielteensä vuoksi, jos se eksyy pihapiiriin. 

Pohjoiset suot toimivat hiilinieluna toisin kuin trooppiset suot. Ilmaston lämmetessä tropiikin suot muuttuvat vähitellen hiilipäästöisiksi. Meidän suot sitovat hiiltä enemmän, kuin mitä kasvien hajoamisesta hiiltä vapautuu. Ojitettujen soiden ongelmaksi voi nousta metaani ja ilokaasukin, jotka ovat ilmastonmuutoksen kannalta hiiltäkin haitallisempia. Siispä tavoitteena onkin säilyttää nykyiset suot ja ehkä ennallistaa ojitettuja soita.

Maariankämmekkä on suolla kasvava miellyttävä yllätys tuoksunsa ja kauneutensa vuoksi. Sen kukinta-aikaan syntyy somessa ärhäköitä keskusteluja sen mahdollisesta rauhoituksesta. Tilanne on kuitenkin se, että kasvin voi kerätä halutessaan kotiinviemisiksi, mutta CITES sopimukseen kuuluvana kasvina sen myynti ulkomaille on kielletty. 

Hillasuolla rämpiessä tuli eteen sieni, jota en aiemmin ole tavannut. Ihmselle luontaista taitaa olla, että kaikelle pitäisi löytää nimi. Lopulta jouduin kääntymään Suomen Sieniseuran puoleen, ja sieltä vastaus tuli ripeästi. Keltanupikka on todella osuva nimi tälle kummajaiselle. 

Syötävistä sienistä alkavat olla ensimmäiset haperot, herkku- ja punikkitatit valmiita kerättäviksi.

Näyttää siltä, että hiilen sitominen on rankkaa työtä, välillä pitää istahtaa mättäälle huilaamaan.

Merenrannassa vipeltää nopsajalkainen pikkusirri. 

En tiennyt, että pääskynen voi katsastella ruokaa myös maanpinnantasolta, tai siltä sen touhu ainakin näytti.

Rannan perhosvalikoimaa.

Keskiyötä lähestyvä auringonlasku.

Claude Monetin tunnelmissa lummelammen rannalla.

Mitähän tästä syntyy. Tämän käsityön ensisijainen tarkoitus on kulkea helposti raahattavana ajankuluna metsä- ja rantaretkien huilitauoille.

Seuraavassa postauksessa varmaan selviää mitä tästä tuli, selviää viimeistään silloin minullekin.