Niin monin tavoin, kuin maailman kirjat tuntuvat olevan sekaisin, eikä vähiten säiden suhteen, on hienoa, että me suomalaiset olemme saaneet pitää talvisen vuodenaikamme, ainakin jossakin määrin, totutuissa puitteissa. Eihän talvi ole nykyisellään ihan entisensä, välillä tulee roimasti vettä, kun perinteisesti kuuluisi olla kunnon pakkaset. Toisinaan taas saadaan lunta kerralla ihan liikaa -  ja sitten vielä lisää. Mutta talvi meillä on joka tapauksessa edelleen olemassa ja nautitaan siitä, kun on vielä mahdollista. 

Nämä kuvat ovat tammikuulta pakkasaamuisesta merenrannasta auringonnousun aikaan. Tässä violetinpersikkainen hetki juuri ennen auringonnousua.

Herkän pastelliset sävyt korostivat pehmeän pumpulisia pakkaslumia puiden oksilla.

Oranssinpunainen aamuaurinko väritti lumiset oksat punertavaan hohteeseen.

Metsään levittäytyi sadunomainen utuharso.

Pian aurinko kiipesi kokonaisuudessaan horisonttiin.

Osa koivuista oli pukeutunut kuurahattara-asuun. Auringon värisilaus houkutteli melkeinpä maistelemaan herkullisen näköisiä hattarapilviä.

Talventörröttäjissä kimalteli tuhansia kidetimantteja, joista kamera sai pyydystettyä sentään muutaman mukaan kuvaan.

Taas kerran kunnialla kylmästä yöstä selvinneet varikset lennähtivät koivujen latvoihin keräämään jokaikisen auringonsäteen höyheniinsä uskotellen itselleen auringon jo lämmittävän (yksi variksista ei edes huomannut istuvansa vielä varjossa).

Kylmänhorteessa värjöttelevä soutuvene uneksui kesän leppeistä aallokoista.

Pihan valkeakuulas nyt kuulaaanvalkean pakkastaivaan alla.

Superverisusikuu 21.1.2019. Täydellinen kuunpimennys oli nyt nähtävissä varsin hyvin Suomessa pilvipeitteen rakoillessa sopivasti. Seuraavan kerran vastaava tapahtuma on nähtävissä vasta kuuden vuoden kuluttua, vaatimattomampia pimennyksiä toki nähdään aika-ajoin sitä ennen. Verikuu-nimi tulee väristä, jonka kuu saa pintaansa valon kulkiessa ilmakehän läpi ja siilautuessa ruskeanpunaiseksi sävyksi. Tämänkertaisen pimennyksen nimeen liitetty susikuu juontuu kuulemma Yhdysvalloissa vallalla olevasta tavasta nimetä tammikuun täysikuu susikuuksi.

Osittainen pimennysvaihe ikkunasta kuvattuna (mukana vähän heijasteita ikkunasta).

Mittarissa oli -28, niin ei ihan innostanut lähteä ulos tuijottelemaan pimennyksen kehitystä. Omat kuvat ovat taas sitä tasoa, kuin yhteistyö kamerani kanssa sallii, mutta onneksi hienoja kuvia oli jälkeenpäin kaikissa mahdollisissa medioissa yltäkyllin.

Talvi inspiroi villaisen pörröisiin ajatuksiin, seurauksena pöllösukat ja

raidalliset palmikkosukat.

Sukat tuli tehtyä myös tuolin jaloille.

Vanhoista farkuista jalostui höyheniä seinälle. Minulta on kyselty höyhenten teko-ohjetta, mutta en löydä enää englanninkielistä blogia, johon olin törmännyt sattumalta etsiessäni jotakin muuta ohjetta. Yritän selostaa tässä omaa sovellustani höyhenkoristeen tekovaiheista. 

Leikkasin farkkukankaasta höyhenenmuotoisia paloja loimi- ja kudesuuntaan. Nypin reunoista lähtien lankoja niin, että keskelle jäi muutama lanka ruodiksi. Ruodin taakse liimasin tueksi osan langasta millä ripustin myöhemmin sulan oksaan. Liimana käytin erikeeperiä, ja annoin sulan kuivahtaa hiukan kaarevaan muotoon. Liitin helmien avulla aina kaksi sulkaa yhteen, jolloin sulat oli helpompi asetella nätisti oksan kanssa seinälle.

Päivi, ystäväni työvuosilta, oli taikonut upean torkkupeiton violetinsävyisistä virkatuista palasista. Itselläni on myös muhinut ajatus pala kerrallaan tehtävästä käsityöstä. Sellaista olisi kätevää kuljettaa mukana matkoilla ja retkillä eikä tarvitsisi raahata isompia koknaisuuksia laukun täytteenä. Tässäpä siis inspiraationlähdettä - ja haastetta kerrakseen! 

Kävin viikon työkeikalla vanhassa työpaikassani päiväkodissa. Lapset ovat aina yhtä mahtavaa porukka, jokainen oma pieni persoonansa omine mielenkiintoisine oivalluksineen ja ajatuksineen.

Tapasin yhden äidin aikaisemman ryhmäni vanhemmista. Äiti tuli kiittelemään tekemästäni työstä, ja hän kertoi miten tärkeä ihminen olin ollut hänen lapselleen. Lapsi  on usein muistellut minua ja oli nimennyt myös nukkensa minun kaimaksi. Tuli hyvä mieli ja tunne, että jotakin on tullut tehtyä oikein. Hauska juttu oli myös, että askartelemamme pörröhäntäinen orava on päässyt niistä ajoista lähtien joka vuosi heidän perheensä joulukuusen "latvatähdeksi".

Tässä revontulimaisemia väriliituja sormin leviteltynä.

Ilotulitusraketteja "töpöteltiin" pulloväreillä.

Helsingin reissullamme tehtiin Sallin kanssa jääpuikkoja foliopaperista muotoilemalla ja liimattiin hilettä pintaan.

Tuliaiseksi olin ostanut lelukaupasta puhalluskynät ja sapluunat. Hauskaa hommaahan siitä taas tuli.

Ennätettiin värkkäämään myös purjeveneitä saksanpähkinänkuorista.

Pitkän syksyn aikana granaattiomenani tiputti kaikki lehtensä. Lopulta se näytti niin kuivaksi rutistuneelta, että olin varma sen kuolemasta. MUTTA nyt, kun muutamana päivänä on aurinko vähän näyttäytynyt, se pukkasi uudet versot kaikkien oksien päihin - on se sissi!

Hami, että tuo tukeva, hyvin voiva ja kauniin vihreä varsi on vain granaattiomenan tukikeppi ;)

Sitruunapuun alku on vahvan näköinen. Jäädään odottelemaan satoa.