"Nähdä Napoli ja kuolla" sanaili aikoinaan kirjailija Johan Wolfgang von Goethe ihaillessaan Napolin yltäkylläistä kauneutta. Uskoisin, että Venetsia kilpailee tasavertaisesti kauneudessa ja erikoisuudessaan Napolin kanssa. En kokisi millään muotoa joutavani nyt kuolemaan, vaan tarvitsen runsaasti ikävuosia lisää päästäkseni selvittämään kaupungin olemusta tarkemmin. Muutaman päivän visiittini Venetsiaan, yhteen UNESCO:n maailmanperintökohteista, tuli lyhyellä varoitusajalla. Etukäteen arvelinkin, että aikatauluni ei tule antamaan myöten kovinkaan tarkkaan tutustumiseen kaupungin valtavaan kulttuurisisältöön. Siispä, murehtimatta enempiä, päätin panostaa täysillä kaupungin tarjoaman erikoislaatuisen tunnelman fiilistelyyn.

Ensimmäiseksi tutustumiskohteekseni valitsin Pyhän Markuksen katedraalin jo pelkästään senkin vuoksi, että koen sielujen sympatiaa rakennuksen arkkitehtia kohtaan. Hänellä on ollut hulvattoman hauska näkemys ripotella melkoinen kokoelma keskenään erilaisia tornivirityksiä koristamaan kirkon kattorakenteita. Basilikaan sisälle pääsy olisi haukannut ison osan matka-ajastani pitkässä turistijonossa seisoskeluun, joten oli tyydyttävä vain aiheeseen liittyvän kuvamateriaalin selaamiseen.

Pyhän Markuksen torin reunalla sijaitsee maineikas Dogen palatsi. Vuosisatojen ajan doget olivat vaaleilla valittuja hallitsijoita Venetsiassa. He olivat korkealle arvostettuja virkamiehiä, joskin heillä oli suuri kaarti tiukkoja neuvonantajia, ja heidän toimintaansa säätelivät monet rajoitukset. Dogen palatsi näyttää rakennetun kahden pylväskerroksen varaan, jolloin punertavasta marmorista tehty yläosa vaikuttaa leijuvan ilmassa. Tosiasiassa rakennus lepää vahvojen lehtikuusipylväiden varassa. Ylipäätään, venetsialaisrakennukset ovat paalututettuja johtuen vesistön ja mutapohjan aiheuttamista rakennusteknisistä ongelmista.

Markuksen basilikaa vastapäätä voi tehdä tutustumiskierroksen Museo Correriin. Loistokas rakennus on ollut Napoleonin ja häntä seuranneen Habsburg-suvun hallussa. Nyttemmin siellä toimii valtava Pyhän Markuksen kirjasto ja suuri joukko muita museoita ja taidegallerioita.

Santa Maria Formosan kirkkoa pidetään Venetsian vanhimpana pyhättönä. Alkujaan vuonna 639 rakennettu kirkko on uusittu kokonaisuudessaan 1492.

San Moisen kirkko.

San Zaccaria on toiminut nunnaluostarina 1800-luvun alkuun saakka.

Marmorienkelit vartioivat lepäilevän muumion rauhaa.

San Giorgio dei Greccin kellotorni on uhkaavasti kallellaan. Näitä vinossa olevia torneja on useampia, sillä Venetsiaa uhkaa vähittäinen maan vajoaminen (1-2 mm/vuosi) ja toisaalta ilmaston muutoksesta johtuva merenpinnan nousu.

Kaunista tiilikattonäkymää kattoterassilta.

Kaupungin kadut voivat olla hyvin kapeita, jopa 53 cm.

Maton puistelu onnistuu näinkin.

Sain ihan oman gondolin! Yleensä vähimmäisvaatimuksena liikkeelle lähtöön oli kolmen kyydittävän määrä. Yksityishenkilönä seilatessa oli tunnelma pienen hetken lähes kuninkaallinen.

Canal Grande on se tärkein kanaali Venetsian 117 vaihtoehdosta.

Huokausten silta, jossa vankien kerrotaan huohahtaneen viimeisen kerran astuessaan vankilasta (oik.) sillan yli mestauspaikalle.

Venetsiassa on noin 400 gondolin kuljetuslupaa ja niitä myönnetään vuosittain vain 3-4 henkilölle. Gondolieerin koulutus kestää 400 tuntia. Ammatin vaatimuksiin kuuluu veneen käsittelytaidon lisäksi myös historiantuntemus ja kielitaito. 

Näkymä läheisille lagunisaarille.

Vilkasta liikennöintiä kanaaleissa.

Jatkuvaa turistivirtaa.

Oopperaa vanhassa kirkossa.

Kaupungissa on juuri meneillään joka toinen vuosi järjestettävä kansainvälinen nykytaiteen suurtapahtuma, Venetsian biennaali. Suomen edustaja näyttelyssä on kuvataiteilija Pilvi Takala. Skandinavian osaston yhteispohjoismaisen elokuvan puitteissa nähdään saamelaistaiteilijoita Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. 

Biennaalin yhteydessä on kaupungissa esillä muitakin taidetapahtumia, kuten elokuva- ja arkitehtialalta. Oma matkani taustalla oli Italian Lasiviikot, johon tapahtumaan Mira tyttäreni oli pestattu mukaan assistentin rooliin. Hänen tehtävänään on ollut toimia avustajana lasiartesaani koulunsa opettajien lähtiessä avaamaan omaa osastoaan Venetsiaan ja Muranoon. 

Keskustan taidetalossa oli nähtävissä edustavan näköiset osastot suomalaista lasitaidetta monien muiden maiden rinnalla. 

Superkiireinen assistentti ennätti istahtamaan äidin seuraksi gelatolle ja rupattelemaan lähes tunniksi. No, ollaan toki tavattu pitkiäkin aikoja aikaisemmassa elämässämme ja ennätämme myöhemmin tavata taas Suomessa ;) 

Tapasin myös Miran ohjaajat Riihimäen vanhalta lasitehtaalta. He ovat varmastikin yksi "syy", mikä on vetänyt Miran totaalisesti ja peruuttamattomasti lasitaiteen maailmaan - niin inspiroivia ja asialleen omistautuneita taiteilijoita he ovat. 

Sini Majurin ja Marja Hepo-ahon hengästyttävän kauniita lasiesineitä.

Nerokas idea yhdistää lasia ja kiveä, joita sitookin vahvat sukujuuret toisiinsa. Lopputuloksena väkevää voimaa.

Anna-Kaisa Kukkonen-Madin teoksissa on jännittävä optinen ilmiö. Kun teosta katsotaan alhaalta syntyy vaikutelma kahdesta ulapalla kelluvasta saaresta. Valokuvaan en saanut illuusiota täydellisesti näkyviin.

Taidetalo tarjosi yllätyksellistä muotoilua.

Venetsian katunäkymät tulvivat Muranon lasitaidetta. Venetsiassa valmistettiin lasia jo 900-luvulta lähtien, kunnes suuren tulipaloriskin vuoksi tuotanto siirrettiin kokonaisuudessaan lähi saarelle Muranoon. Tarkasti varjeltu lasinvalmistustaito piti Muranon vuosisatojen ajan maailman markkinoilla haluttuna kauppakumppanina. Myöhemmin maine on tasaantunut, mutta edelleen Muranon lasi on maailmalla korkeassa kurssissa.

Tämä lasihevonen on oikean ratsun kokoinen, vieläpä isokokoisen sellaisen.

Buranon saari puolestaan on kuuluisa käsintehdyistä pitseistään.

Italialainen ruokakulttuuri on monipuolista ja maistuvaa. Pizzaahan oli tietysti maistettava, ja selkeä ero löytyikin kotimaisiin viritelmiin nähden, valitettavasti kotimaisen tappioksi.

Merenelävät ovat hyvin edustettuina ruokalistoilla.

Silmänruokaa oli yllin kyllin tarjolla vähän kaikkialla.

Henkilökohtaisesti omistin yhden ruokailupäivän gelaton kulinaarisille nautinnoille.

Aitoa Cappuccinoa.

Houkuttelevia vitriineitä.

Marsipaania.

Merirosvon aarrekammio.

Karkkeja säästyi kotiinviemisiksi asti!

Kukkaloisto ei ollut enää parhaassa kuosissa, mutta minun silmään lähes täydellistä.

Keskustassa ihanan viileä puistikko.

Hotellini sijaitsi vesibussimatkan päässä, Lidossa. Upea puisto ympäröi hotellia.

Puistoon oli aseteltu useita viihtyisiä oleskelualueita kokonaisille seurueille.

Sisätilat edustavat vanhaa mannermaista tyylikkyyttä.

Venetsia on kauttaaltaan yhtä taidenäyttelyä. Hotellinkin seiniä kiersivät mielenkiintoiset maalaukset. Esimerkiksi Tukholmassa on kuulemma n. 90 museota. Venetsiassa niitä tuntuu olevan moninkertainen määrä. Mikäli mukaan lasketaan taidegalleriat ja näyttelytilat luku ei pysähtyne tuhanteen.

Hotellin seinällä monta metriä menneiden vuosisatojen dogen arvovaltaista kaartia.

Hotellin harlekiinistä pidin myös.

Ja tietysti löytyi Muranon lasia.

Puiston lammikossa majaili joutsenia...

sekä karppeja.

Lidon hiekkarantaa olisi kuljettavaksi kilometrimääriä. Säät suosivat matkaani. Vaikka mittarin lukemat osoittivat usein plus kolmeakymmentä, se ei tuntunut tukalalta, kun pienempää ja isompaa tuulenvirettä oli aina tarjolla.

Kävin heittämässä talviturkkini Adrianmeren aaltoihin. Se ei ehkä ollut ihan viisasta, kun kotiin palattuani ilmassa oli jo enteitä tulevista talvivaatteiden tarpeista.

Italialainen vuoristomaisema näyttää upealta lentokoneperspektiivistäkin.