Syksyn aikana on saatu nauttia monenlaisista auringonlaskun variaatioista. Tämä kullan ja kuparin ilotulitus oli aivan verraton taidonnäyte taivaanrannan maalarilta. En todellakaan uskoisi tämän kuvan värisävyjä aidoiksi, ellen olisi itse ollut todistamassa ainutlaatuista taidenäyttelyä kotirannassamme. Onnittelut myös itselleni onnistuneesta luontokuvaotoksesta.

Tällainen tulimeri roihusi hetkittäin ylempänä taivaalla.

Muutamaa päivää aikaisemmin oli aurinko taputellut illan vimeisiksi töikseen taivaankannen heleämpään oranssiin.

Eräänä iltana aurinkoinen valoshow sai tehosteekseen tiheän sumuverhon. Sumu loi maagisen tunnelman valospektaakkeliin. Eipä olisi  edes tulityökurssin läpikäyneet valomiehet pystyneet järjestämään savuefekteillään  yhtä vaikuttavaa näytöstä.

Hetkessä sumu kietoi lähi tienoot harsovaippaan, mutta auringon kajo värjäsi maiseman vielä toviksi punaisen ja harmaan värisinfoniaan.

Tässä vaiheessa oltiin jo aika ankeissa tunnelmissa auringon kadottua pilvimassoihin. Muutoin karu kuva näyttää kuitenkin, kuin sen olisi mestaroinut joku taitava maisemamaalari öljyväriseveltimellään.

Sitten olikin jo auringon teho kadonnut kokonaan, ja tiukka sumu yritti tukahduttaa juuri syttymässä olevat katuvalotkin.

Jokunen päivä myös harvinaisen värikäs sateenkaari järjesti oman valoshownsa, vieläpä kaksoiskaarensa kera. Harmillisesti se päivä ei ollut kamerani parhaita, vaan kuva jäi kohdettaan huomattavasti valjummaksi.

Syyskuussa olisi ollut mahdollista päästä kuvaamaan superkuun täydellistä pimennystä. Se olisi meidän leveyksillämme kuulemma näkynytkin hyvin, mutta harmikseni minä en päässyt todistamaan moista valoilmiötä. Sen sijaan minun vaatimaton kuukuvani on, kylläkin superkuusta, mutta vain sen huolettomasta leikittelystä pilviverhojen välissä. Superkuuksi sanotaan kuuta siinä vaiheessa kiertorataansa, kun se on lähinpänä maata. Kuun kerrotaan näyttävän n.14% suuremmalta ja 30% kirkkaamalta, kuin silloin kun se on kauimpana maasta. Joskus olen nähnyt valtavan superkuun, kun se on ollut alhaalla taivaanrajassa ja ilmassa on ollut runsaasti vesihöyryä. Vesihiukkaset saavat kuun näyttämään vieläkin suuremmalta johtuen kait vesipisaroiden mystisestä valontaittumisilmiöistä.

Marjanpoimintakausi saatiin päätökseen rämpimällä vielä kerran ennätysmärällä suolla. Kauniit karpalohelmet olivat parhaimmillaan muutaman pakkasyön jälkeen. 

Osa suolta kerättävästä saaliista tallentui silmän verkkokalvolle ihmeellisen vaihtelevina värisävyinä. Hajureseptorit rekisteröivät myös monia eri tuoksuja, voimakkaimpana ainakin suopursun mausteinen aromi. Metaanikaasu ei toki kuulu suosikkituoksuihin.

Tässä oli tarkoitus esitellä vaasillinen omia kasvattamiani ruusuja, mutta ruusujen sijasta kukkapenkistä nostettiin perunasatoa. Keväällä näin ohjeen, jossa kehoitettiin istuttamaan leikkoruusun pätkiä perunoihin, ja sitten perunat maahan. En toki raskinut pätkiä päiväkotilapsilta saamiani ruusuja heti tuoreeltaan perunaviljelyksiin, ja myöhemmin varret vain eivät olleet enää parhaimmassa iskussa jatkokasvatukseen. No, keväällä nautin kauniista ruusukimpustani ja nyt syksyllä hyvästä perunasadosta.  

Bataatin koeviljelyyn arpoutui pahin mahdollinen kesä kylmine ja sateisine säineen. Bataatti olisi kaivannut kasvihuoneolosuhteita suojakseen. Keväällä sisätiloissa se ennätti kasvattaa toista metriä pitkät versot, mutta ulossiirron jälkeen se tiputteli turhat rönsyt pois ja kituutteli muutamalla lehtisykeröllä loppu kesän. Elokuun lämpimistä se kyllä innostui, mutta kasvukausi jäi kokonaisuudessaan liian lyhyeksi.

Keväällä kylvin palmuvehkan juurelle muutaman granaattiomenan siemenen. Latvoin jo pienet taimet haarautumisen toivossa, mutta kasvi ei ehkä ymmärtänyt tarkoitusperiäni, vaan kasvattaa uutta suoraa latvaversoa. Sopii minulle toki niinkin.

Auringonvalon vähetessä olen siirtänyt orgideat lisävalon alle. Kasveja on kertynyt vuosien varrella yhdeksään purkkiin. Viidessä niistä näkyy jo pienet kukkavarren alut. Tuo yksi onkin ollut kukassa jo muutamia kuukausia ja nyt tiputtelee ensimmäisiä terälehtiään.

Päiväkodillamme oli vuosijuhla, johon leivoimme lasten kanssa suklaacookieita. Saimme paljon reseptitiedusteluja, joten lienee paikallaan paljastaa salainen ohjeemme. Resepti on yhdistelmä erilaisista cookie -ohjeita, jota on yritetty vielä trimmata helpoksi ja nopeaksi toteuttaa.

SUKLAACOOKIET

200 g voita tai margariiniä

2 dl fariinisokeria

1,5 dl sokeria

2 kpl kananmunaa

+ 6 dl vehnäjauhoja

- 1 tl suolaa

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

n. 200 g suklaarouhetta, sisältää pienen maisteluvaran ;)

3 dl esim. hasselpähkinärouhetta (tai pekaani-, saksan-. tai cashewpähkinää).

Voi ja sokerit vaahdotetaan, ja kananmunat lisätään yksitellen vatkaten. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja kaikki sitten voi-sokerivaahtoon. Vehnäjauhoja laitoin reilummin, kuin ohjeessa ja suolaa varovaisemmin. Suklaana voi käyttää sekä tummaa että valkoista suklaata halutessaan. On myös luvallista lisätä rusinoita tai vaikka kuivattuja marjoja taikinaan. Pähkinäallerginen voi korvata pähkinät esim.parilla desillä kaurahiutaleita. Taikinan tulee olla varsin tiukkaa, ettei keksit leviä liikaa paistettaessa.Liiallista vaivaamista tulee välttää tässä vaiheessa. Sitten vain lusikalla nostellaan taikinakokkareita pellille, ja ehkä pieni taputus kakun tasoittamiseksi, mutta kyllä se tasoittuu uunissakin. Lapsista vain on kivaa vähän lämiä taikinapallosia. Uuni 190 asteeseen ja paistoaikaa 9 - 11 min. Namskis!