Tämä kesä on tarjonnut runsaasti leppeää perhossiipien havinaa. Amiraaliperhonen upeissa väreissään pysäyttää aina toviksi seuraansa. Amiraaliperhonen on kosmopoliitti, joka saapuu meille  Afrikasta lämpimien kevätvirtausten myötä. 

Kaunis neitoperhonen on vakiinnuttanut asemansa Suomessa 1970-luvulta lähtien. Se on kehittänyt myös talvehtimisominaisuuksiaan siten, että pystyy nykyään viettämään talvensa myös täällä pohjolassa.

Amiraaliperhosen tavoin ei myöskään ohdakeperhonen pysty talvehtimaan Suomessa. Se siirtyy etelätuulten mukana Pohjois-Afrikasta meille keväisin. Se voi kasvattaa täällä uuden sukupolven. Arvellaan, että se luultavasti palaa syksyllä Afrikkaan talvehtiakseen siellä. 

Tutut nokkosperhosemme viettävät talvensa meillä aikuisina perhosina puiden koloissa tai rakennusten suojissa.

Kajaaninjoen varteen, Rantapuistoon, on kylvetty perhosia houkuttelevia kukkaistutuksia. Aurinkoisena päivänä kukkasten ympärillä liihottelee kymmeniä perhosia, ellei satamäärinkin.

Syyssyrikkä kiinnostaa perhosia erityisesti.

Sitruunaperhonen tutkimassa kasvustoa.

Suruvaippakin kävi tutustumassa tilanteeseen, vaikka se ei niinkään ole kiinnostunut kukista. Sille mieluisampaa ravintoa ovat esim. koivun mahla sekä ylikypsät hedelmät ja marjat.

Aikaisemmin keväällä tapasimme Kouvolassa yhden suurikokoisimmista perhosistamme, häiveperhosen.

Kouvolassa ihmettelimme myös outoa pörriäistä, joka vaikutti äkkiseltään kaarnanpalalta. Se lähti kuitenkin ketterästi lentämään, kun kyllästyi meidän uteliaisuuteemme.

Pieni pyrähdys entiseen kotikaupunkiin, Ouluun. Ihana nähdä miten elämä sykkii siellä, kuten ne kaikki n. 50 vuotta, joina olin osana sitä sykettä. Oulu on merenrantakaupunkia, teknologiataitoa, huippu terveydenhuollon osaamista, monipuolista kulttuuria, urheilusaavutuksia, opiskelumahdollisuuksien koko kirjoa, kaunis kaupunki vesistöineen ja runsaine puistoalueineen.

Torinrannan vanhat makasiinit ovat osa esteettistä kaupunkikuvaa.   

Uudempaa Oulua edustaa rannan, lähes venetsialaisen mielikuvan herättävä, kerrostalomiljöö. Eteläeurooppalainen tunnelma tuntui hyvinkin konkreettiselta, kun vierailun aikana lämpötila lähenteli plus 30 astetta.

"Toripolliisia" on käytävä tervehtimässä aina, kun ollaan Oulussa liikkeellä.

Uusi asuinalue nousee Pateniemeen, vanhan sahan tuntumaan. Muuttomme jälkeen, parissa vuodessa, on rantaan noussut asuntoja kymmeniä ja taas kymmeniä.

Jokunen kerrostalokin on rakenteilla.

Käväisin moikkaamassa entisen kotimme naapurustoa. Sain yllättäin kutsun myös tutustumaan aikaisemman kotiimme sisätiloihin. Oli hienoa nähdä miten uudet asukkaat olivat remontoineet rakennusta huolella säästäen talon alkuperäisen hengen mutta tehden tarpeelliset muutokset myös heidän omista lähtökohdistaan. Kaikessa näkyi tyylillä ja taidolla tehdyn työn jälki. Tuossa kodissa viihtyisin kyllä - ai niin, mutta ne lumityöt, ja pihatöistäkin olen jo ennättänyt vähän vierottua...

Vielä kerran kiitokset talolle, joka tarjosi kodin perheellemme kolmekymmenen vuoden ajan.

Kotirivarimme vielä varhaisemmilta ajoilta.

Rantavalkaman uudet asukkaat.

Käväisin myös entisessä työpaikassani. Hyvin näytti toiminta pyörivän, vaikka en ole enää henkilökuntavahvuudessa mukana ;) Kiva oli kuitenkin kuulla, että työvuorolistaan löytyisi tila nimelleni. mikäli  200 km:n työmatka jotenkin kohtuullistuisi.

Oulu on vahvan pyöräilykaupungin maineessa. Todistusaineistoa väitteen paikkansapitävyydestä löytyy päiväkodin pihalta.

Keskustan katuja koristavat upeat kukkaistutukset.

Ystävän pihapuutarhaa.

Lähi tienoita.

Parissa päivässä ennättää paljon, kun on tehokas. Tapasin sukulaisia, entisiä naapureita ja työkavereita menneiltä ajoilta sekä muita ystviä. Bonuksena reissullani tapasin myös Keniassa asuvan sukulaistytön, jonka olin viimeeksi nähnyt n. 20 vuotta sitten.  

Ennätinpä käydä varmistamassa, että Haukiputaan "riviera" on vielä entisellään.

Ouluvisiitillä on aina ehdottomasti käytävä valtakunnan.parhaassa salaattibaarissa, Välivainion K-supermarketissa.

Laatuluokitus on ihan omaa kategorisointiani, mutta olen kyllä suorittanut vertailevaa tutkimusta vastaavista salaattipaikoista reissatessani siellä täällä suomenmaata. Välivainiolla on mielestäni satsattu erinomaisesti sekä laatuun että monipuolisuuteen.

Kääntäessäni auton keulan kohti nykyistä kotikaupunkia, Kajaania ajattelin miten hienoa on, kun ihminen on rakentunut siten, että sydämeen mahtuu niin paljon erilaisia asioita. Oulun arvo ei ole hävinnyt mihinkään, vaikka uusi kotikaupunkini on asettunut jo pysyvästi sydämeni sopukoihin. Eivätkä Kajaani ja Oulu himmennä millään tavalla aikaisempien, Lapin maisemissa elettyjen vuosieni arvoa. Kannan kaikkien elämänvaiheitteni vaikutteita mukanani, ja niistä kokemuksista minun nykyinen persoonani toki koostuukin.

Kotimatkalla tuli pysähdyttyä vielä Utajärven kivinäyttelyssä. Sieltä löytyi mielenkiintoista tarinaa kotoisen maaperämme muodostuksesta ja ominaisuuksista.

Kultajuonnetta Kittilän kalliolohkareessa.

Aventuriinikvartsiitti Sodankylästä.

Savukoskelaista fosforiittiä.

Kajaanin taidemuseossa tutustuin saksalaisten taiteentekijöiden tuotoksiin.

Lasse-Marc Riekin teos oli hämmästyttävää kuoromusiikkia sovitettuna ihmisten hengitysäänistä.

Myös lepakon ihmiskorvalle kuulumattomista signaaleista oli onnistuttu tekniikkaa hyväksikäyttäen ja ääntelyä muokkaamalla luomaan "iepakkomusiikkia". Vielä oudompaa musiikkimateriaali oli saatu tuotettua muuntamalla kasvien tuottamaa "keskustelua" korvalle kuultavaksi musisoinniksi. 

Yläkerran isoon saliin oli Verena Freyschmidt ripustanut omia paperille maalattuja ja väritettyjä kuvioita, jotka näyttivät yllättävän luonnonmukaisilta kasvustoilta.

Omaksi suosikikseni näyttelyssä muotoutui Nicole Ahlandin valokuvaotokset tilan ja valon vuoropuhelusta.

Kajaanin rauniolinnan ympärille virittäytyi jälleen vuosittainen puistotapahtuma, Linnan Virta.

Kesäinen sää houkutteli ihmisiä mukaan toimintaan ja tutustumaan myös ravintolatarjontaan.

Kaupungin teatterin näyttelijät olivat jalkautuneet joen varteen muistuttamaan mm. Kirsikkapuisto -esityksen tulevista näytöksistä.

Kajaanin pelastuslaitos teki toimintaansa tutuksi yleisölle.

Samoin Kainuun prikaati.

Rajavartioston koirat kouluttajineen esittelivät taitojaan.

Lapsille oli tarjolla monenlaista aktiviteettiä.

Kajaaninjoella demonstroitiin tervatynnyreiden kuljetusta Ouluun 1800-luvulta.

Lussitupaan (1880 rakennettu asunto tervakanavan sulunvartijalle) oli avattu valokuvaaja Tiina Wallinin näyttely, joka koostui päähinekuvista. Päähineet oli rakennettu "enemmän on enemmän" -periaatteella leluista ja muusta materiaalista. Sen jälkeen lapset pukivat koreat hatut ylleen, ja niin syntyivät aristograatisen arvokkaan näköiset valokuvat. 

Rantapuiston ja Kynskin alueella kiertää Runopolku, jolla esitellään Maija Rissasen kokoamia runotarinoita. Pari näytettä tässä:

Viime kesänä kellui joella Urho Kähkösen romurautataidetta kimalaisen hahmoon muuntuneesta vanhasta volkkarista. Nyt taideteos on rantautunut maalle ja pursuaa villiä kukkarunsautta muiden pörriäisten iloksi.

Pakurikääpäkasvustoa koivun kyljessä.

Nuorempi tyttäremme oli leikuuttanut hiuksiaan, ja ihastuin hiusmalliin hetimiten. Tajusimmekin, että malli muistutti kovin omaa hiuskuontaloani vuosikymmenten takaa. Siis nyt oli tullut muotiin vanha kerroksittain leikattu hiustyyli. Hoksasin, että nyt jos koskaan olisi minun tilaisuuteni aukaista rohkeasti kampaamon ovi kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen. Olen kaikki nämä vuodet värkännyt itse hiuksilleni kaiken tarvittavan: leikkaukset, permanentit ja raidoitukset. Olen kyllä suorittanut näitä operaatioita ennakkoluulottomille ystävillenikin, kun käsin näprääminen on minua kiinnostanut lajissa kuin lajissa.

Siis, tein pienen kyselykierroksen paikallisista kampaamoista ja päädyin Hius-Studio Fu:hun. Joskus sitä tuntee heti olevansa kotonaan ihan vieraassa paikassa, ja sillä fiiliksellä istuin Helenan käsittelyyn. Hän ymmärsi puolesta sanasta mistä oli kysymys. Että reippaasti lyhennetään, mutta ei liian reippaasti ;) Reilut 10 cm lähti pituuksista ja varovasti saksittiin kerroksisuutta. Näin sai Hius-Studio Fu uuden tyytyväisen asiakkaan, mutta harmikseni minä taisin menettää pitkäaikaisen työpaikkani omana hovikampaajanani.

Kiinalainen ja japanilainen fu-symboli tarkoittaa onnea ja onnellisuutta.

Tämä kuva ei nyt ihan tee oikeutta uudelle upealle hiusmallilleni, mutta antaa vähän osviittaa siitä mistä on kysymys.

Tässä hiukseni ovat valloillaan ja vallattomina, mutta siis reilut 10 cm lyhyemmät, kuin ovat vuosikymmeniin olleet.

Edellisessä kuvassa juoma on vihreää teetä. Ostin pullon, kun muistin, että kotona on sen ilmeinen "isosisko", värisävy ja kiinalaisvaikutelma oli suurinpiirtein sama. Isosisko on aito kiinalainen viinipullo, jonka olemme saaneet aikoinaan tuliaisena tyttäriemme matkalta halki Kiinan.

Tänä kesänä on ollut ilo marjastaa, kun saalista on tullut mukavasti. Varsinkin mustikkasato on ollut todella runsas.

Vadelmiakin löytyi ihan hyvin.

Kanttarelleihin en itse ole vielä törmännyt, mutta sukulaissuhteilla niitäkin ilmestyi ruokapöytäämme.

Kanttarellikeiton tuoksua.

Jollakin marjareissulla olin saanut autoon salamatkustajan. Ajellessani panin merkille, että peruutuspeili osoitti jotakin liikehdintää takaikkunalla. Suuri hämähäkkihän se siellä. En luottanut sen pysyvän kiltisti paikoillaan, vaan pysäytin auton. Päätin antaa häätökäskyn tälle tunkeutujalle. Ristilukki oli rakentanut suuren taidokkaan seittikudelman ikkunalle. Verkon melkein olisin voinut hyväksyä koristeeksi, mutta en lukkia. Ihmeen kaupalla sain autoharjan avulla toimitettua hämpyn ulos ja heitin verkon sille mukaan.

Aikamoinen peto. En varsinaisesti pode araknofobiaa, mutta en pidä myöskään ajatuksesta, että tuollainen otus laskeutuisi köytensä varassa niskaani.

Vadelmapensaikossa lymyili täplätupsukas, jota pidän ihan sympaattisena pörröturkkina.

Uskomattoman kestäviä leikkokokukkia tämä ystävän puutarhasta tuodut asterit.

Vielä viimeinenkin ilo irti niistä lyhennettyinä lautaselle kellumaan.

Tomaatinkasvatusprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että olemme päässet maistelemaan satoa. Kaikki vaivannäkö on ollut sen arvoista. Omakasvattama luomutomaatti on ihan eri kasvis, kuin mitä kaupasta voi koskaan saada.

Ensimmäiset parvekeperunat on myös syöty - herkullista.

Parvekkeella rönsyilee valtava purppurajuoru.

Ja kas kummaa, söpö pieni kukka! Yksi vain, muta sitäkin nätimpi.

Nyt kesäkäsityöni on valmis. Tähän on kedon kukkaset ikuistettu. Sain torkkupeittoon uppoamaan lähes kaikki jämälankani. Hauskaa, kun moni on tunnistanut lahjaksi saamiensa sukkien loppulangat virkkuutyöstäni.