Viime blogipostauksessani en suostunut hyväksymään juhannusta keskikesän merkkipaaluksi. Säiden puolesta olisi voinut paremminkin puhua keskiKEVÄÄN juhlasta. Nyt ollaan allakan mukaan heinäkuun puolivälissä, ja sopii vain toivoa, ettei vieläkään oltaisi kesän taitteessa. Jos jäljellä on saman verran lämpimiä päiviä, kuin on tähän asti ollut, niin vähiin jää lomakelit tänä vuonna. Mustavalkoinen risuaitakuva tuo kuitenkin jonkinlaista nostalgista lämpimän kesän muistoa jostakin hamasta lapsuudesta, silloin kuin kesät olivat aina lämpimiä (ainakin ajan kultaamien muistojen mukaan).

Aidan vieressä kukoisti koiranputki. Mustavalkoiset kuvat kuuluvat facebookin haastekamppanjaan, johon tuli osallistuttua. Napsin näitä kuvia Oulu-Helsinki ajomatkan varrelta.

Päivänkakkara nostaa aina kukkakruununsa esiin, vaikka mittarista puuttuisi lämpöennätyslukemat tykkänään.

Muita suven kukkioita ovat mm. kurjenpolvi...

kohokki...

lemmikki...

tähtitalvikki, joka muuten kuuluu kanervakasveihin, vaikka onkin ruohovartinen.

Suovilla, tässä tapauksessa tupasvilla. Tupasvilla kukkii normaalisti meillä päin jo ennen juhannusta.

Suopursu...

puolukka, jonka kukkatertut näyttävät kaikesta huolimatta nyt muhkeilta.

Tienvarret kylpevät paikkapaikoin lupiinin sinisenkirjavassa kukkaloistossa. Tästä vieraslajista käydään yleisesti tiukkoja keskusteluja pitäisikö kasvi nyhtää viimeistä juurakkoa myöten pois maaperästämme. Toisaalta, jos poistetaan kaikki vieraslajit, jäisiköhän meille minkäänlaista kasvustoa jäljelle. Jääleinikkikin on tainnut tulla alueillemme vasta, kun maatamme kattava jääpeite on aikoinaan ruvennut pikkuhiljaa sulamaan. Lupiininauhat saattavat jatkua kilometritolkulla tienvarsipientareilla, silloin tulee mieleen, että soisi tuonne sekaan mahtuvan päivänkakkaroita ja kissankellojakin. Tosin sama tilanne näyttää olevan, kun vuorostaan tienvarsiklometrit täyttyvät koiranputkiviidakoista. Siis osaa meidän kotoperäiset lajimmekin ahdistella kanssakukkijoitaan. Entäpä eläinkunnan puolella, eivät kuulu minkit ja supikoirat alkuperäiseliöstöömme, mutta minkäs nyt sille asialle enää teet. Jos minulta kysyttäisiin, hyväksyisin niin lupiinit, minkit kuin supikoiratkin, jos vaihtokaupassa voitaisiin toimittaa punkit pois pusikoistamme, kuuluvatpa ne sitten vieraslajeihin tai omiimme. Valtavalla intensiteetillä punkki näyttää leviävän joka soppeen Suomen kamaralla -   tällä hetkellä se taitaa valmistella maanvalloitustaan jo Lapin porteilla.    

Heinäkuun kukkija, vanamo, aukoo vähitellen nuppujaan.

Juhannusruusu kukkii meillä harvoin juuri juhannuksena, mutta vielä tavanomaista myöhemmässä aikataulussa sekin on tänä vuonna.

Kurttulehtiruusun nuput ovat kauniita...

toki kukatkin.

Tämä taas on joku villiruusulajike, olisikohan orjanruusu.

Pihapiirin muita kukkijoita on atsalea...

siperianunikko...

suikerovihma...

päivänlilja...

siperianunikko...

akileija...

lumipalloheisi...

joka onkin satanut jo osan palloistaan lumeksi maahan.

Ajuruoho

ukonkello...

keltamaksaruoho...

ja loistotädyke.

Kiinanpioneihin lukeutuvan Festiva Maximan kukka on upea ja tuoksu ihana.   

Kahden lämpimän päivän aikana aukesi suurin osa valkoisista pioneista.

Tämä upea kukka kestää myös maljakossa useita päiviä.

Parin päivän päästä aloitti Sarah Bernhardt aukomaan vaaleanpunaisia myös hyvän tuoksuisia kukkiaan.

Sarahin työ on vielä kesken.

Kirjoitin tämän blogin jo aiemmin, mutta tähän väliin pitää lisätä vielä pari kuvaa pioneiden osalta. Nimittäin, juuri kun Sarah Bernhardt sai kukkansa auki, niin yllemme rantautui kunnon kuurosadepilvet. Suurikukkainen pioni lakoaa helposti sateessa, ja rankempi kuuro pommittaa terälehdet nurmikolle. Niinpä kyhäsin pionipenkille sateensuojan.

Osa kukista tuli sisälle sadetta pitämään.

Omenat alkavat jo etsiä hedelmän muotoa,

Tarhavadelma suunnittelee marjasatoaan.

Tuoksuvadelman en ole nähnyt tekevän marjaa, mutta olen kuullut, että se saattaa joskus tehdä ison, vadelmanmakuisen marjan. .

On tänä kesänä toki ollut hienojakin ilmoja. Valkoinen purjevene sinisellä merenselällä tekee aina vaikutuksen.

Hauskan näköistä on myös kun aurinko ja pilvenhattarat peilaavat itseään lammen pinnasta.

Sorsaemo vartiossa.

Poikaset uimakoulussa.

Rantakivelle ei kannata istahtaa vilkaisematta onko kivi jo varattu.

Tämä kärsäkäs näyttää olevan mestari maastoutumaan.

Kääpäsienet katoavat myös kannon väreihin.

Kettu tai joku muu petoeläin oli jättänyt minulle askartelumateriaalia. Pesun ja desinfioinnin kautta nämäkin sulat päätyvät unisiepparin taikakaluiksi.

Vielä pari mustavalkoista kuvaa.

Mustavalkoiset kuvat saattavat useinkin näyttä varsin tyylikkäiltä. Itse pidän tästä Helsingin rautatieaseman fasadikuvasta. Mustavalkoisuus tuntui sopivan erityisen hyvin myös plogin ensimmäisen kuvan risuaidalle.

Kävimme Elisa-työparini kanssa herkuttelemassa Pannukakkutalon poro- ja kasvispannarit. Tämä lasten vanhemmilta saatu lahjakortti oli sikälikin kiva lahja, kun saimme mukavan tilaisuuden muistella yhdessä meidän huippu hienoa päiväkotityövuottamme. Massut täynnä, iloisella mielellä ja seuraavan tapaamisen toivotuksin lähdimme kumpikin jatkamaan kesälomiamme.