Vuoden pimeimpään aikaan suuntasmme mieheni kanssa kulkumme Helsinkiin. Lastemme perheet olivat levittäytyneet lomanviettoon ympäri maailmaa, toinen lautailemaan Calgaryn vuorille ja toinen hiihtämään Lappiin. Meillä oli edessä ensimmäinen joulu vuosikymmeniin ihan kaksistaan. Tosin, kyllä ensimmäinen yhdessäolomme joulu vietettiin kahdestaan. Silloin esitimme Joulupukille toivomuksen, että vuoden päästä meillä olisi vauva. Jos joku väittää, ettei Joulupukkia ole olemassa, niin meillä on todisteet asiasta: seuraavan joulun lahjoista ehdoton ykkönen oli meidän esikoisemme. Siitä lähtien onkin aina vähintään toinen lapsista tai, myöhemmin, ainakin jomman kumman lapsen perhe ollut seuranamme. Nyt oli aika päästää lapset hyödyntämään eteen tullutta pikku lomaansa, ja me lupauduimme koirien kaitsijaksi. Samalla tuli tilaisuus katsastaa kaamoksen valotilanne myös eteläisen Suomen osalta.
Kolmen viikon Helsingissä oleilumme aikana näytti aurinko viettävän yksityistä lomaansa ehkä vallan etelänmailla. Vettä sateli enemmän tai vähemmän jakson aikana, ja lämpömittari osoitti 2-5 astetta plussaa. Siis kaamos mitä parhaimmillaan.
Lähes täysi kuu yritti pilkahtaa pilven raosta yhtenä iltana. Piti olla liipasinsormen nopsana kameran näppäimellä, jos aikoi ikuistaa tämän pikavisiitin. Aurinkokin kokeili paluuta työpaikalleen parina päivänä, mutta karkasi pikimmiten taas omille teilleen.
Näissä olosuhteissa tulikin tarkkailtua pääkaupunkiseudun keinovaloja, jotka oli selvästikin asennettu taisteluvalmiuteen kaamoksen synkkyyttä vastaan.
Esplanadin puistosta löytyi "Petteri-valokuono" kumppaneineen ja hopeahuurrutettu kuusi.
Täältä, valokuorutetusta kukkapenkistä, bongasin muutaman varsin hyvävoimaisen...
ruusun. Kuvaushetkellä elettiin jo vuoden viimeisiä päiviä, ja ruusun olisi kalenterin mukaan pitänyt olla viettämässä ansaittua talvilomaansa lumipeitteen alla. Siinä, kun tähtäilin kamerani kanssa kasvin ympärillä alkoivat ohikulkijat pysähdellä uteliaana. Hetken päästä meitä paparazzeja oli jo useampi jahtaamassa tätä filmitähteä kuvakokoelmiimme.
Pitkät perinteet omaava Ravintola Kappeli on varsinainen valokeidas Esplanadin puiston reunamalla. Ravintola on perustettu 1876, ja se on ollut aikoinaan suomalaisten eturivin taiteilijoiden suosima kohtaamispaikka. Siellä ovat ideoitaan miettineet mm. Eino Leino, Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho ja Jean Sibelius.
Helsigin katuja somistavat monenmoiset valorakennelmat. Vähän kävi harmittamaan, että ei jäänyt aikaa tutustua 6.-10.1. järjestettävään Lux Helsinki valotapahtumaan. Etukäteisinfon mukaan se olisi ilmeisesti ollut loistokas kaamoksen nujertamistilaisuus.
Hissukseen pyöri violetin sävyinen maailmanpyörä Katajanokalla.
Allas Sea Pool -merikylpylä kylpee itsekin kullankeltaisessa talvihohteessa.
Katunäkymiä helsinkiläisessä illassa.
Tuomiokirkko Senaatintorilla vihittiin käyttöön 1852 ja sai tuolloin nimekseen Nikolainkirkko. Maamme itsenäistymisen jälkeen nimi muuttui Suurkirkoksi ja vuonna 1959 Helsingin tuomiokirkoksi.
Sisätiloista löytyy upea urkuparvi.
Kirkkojen kyntteliköt ovat aina kunkin käsityömestarin taidonnäytteitä.
Jäin miettimään, että mistähän on peräisin tämä kermankeltainen marmori saarnastuolin kupeessa.
Hienoja yksityiskohtia löytyy kirkon uumenista.
Tämä pelkistetyn kaunis seimikuvaelma teki vaikutuksen
Uspenskin katedraali eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraali Katajanokalla. Tämä ordodoksinen kirkko on vihitty käyttöön 1868 ja on lajissaan suurin Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Olen käynyt tutustumassa kirkoon useita vuosia sitten ja olisin halunnut piipahtaa siellä nytkin. Vierailu piti siirtää toiseen kertaan kirkkon ollessa nyt kiinni.
Vähän erilaista hohdetta löytyi kadunvarren näyteikkunasta, joka esitteli maailmanmaineeseen kimmonneen Minna Parikan kenkäluomuksia. Tällaiset lasten pupulenkkarit olisi saanut nyt 230 eurolla. Lähtöhinta olisi ollut 380 €!
Glitterikorkkarit oli alessa myös 230 €.
Pupuballerinat.
Minna Parikan kenkiä voi nähdä monen megatähden jaloissa, esim. Lady Gagan.
Onneksi lapsenlapsi ennätti lapinlomaltaan vielä niin, että pääsimme taiteilemaan hänen kanssaan. Sokerimaalausta ja muovailukuvioita.
Välillä perustettiin koti- ja villieläinpuisto.
Leipominen on meidän yhteinen intohimomme.
Valkosuklaa-manteli-piparkakkukeksit.
Sallin ja äidin oma piparkakkumökki.
Myös äidin kanssa koostetut ballerinat.
Lisää ballerinoja. Muotti oli löytynyt tukholmalaisesta putiikista.
Omissa värkkäyksissä on syntynyt esim. viinisuola. Tilkka viiniä keitetään hiukan kokoon ja merisuola pyöräytetään viinissä. Suola levitetään kuivahtamaan ja seuraavana päivänä se on valmis purkitettavaksi.
Maalasin kalkkimaalilla ja koristelin lapsenlapselleni hänen pieneksi jääneen luistimen. Toinen luistin jää muistoksi meidän kodin sisustukseen.
Muutoin askartelupuolella on ollut vasrsin hiljaista. Jokunen pullovalo on syntynyt ja kelo-oksista taulujen kehyksiä.
Ouluun ajellessa huomasimme, että se mikä satoi Helsingissä vetenä oli pohjoisempana satanut lumena, lumipenkat olivat valtaisat. Onneksi meillä on ihana toimelias naapuri, joka oli oman pihansa ohella höylännyt meidänkin pihan niin, ettei se ole koskaan ollut niin hienossa talvitällingissä.
Tässä vielä omat kaamoksenkarkottajat.
Kommentit