... tai tarvittiin siihen toki minunkin panokseni. Sitäpaitsi, aurinko on toistaiseksi säädellyt uusiutuvia energiavarantojaan varsin tiukalla kädellä, juuri hetki sitten satoi taas räntää. Ettei vain säänhaltijakin seurailisi näitä nykyisiä Suomen hallituksen trendikkäitä leikkauslinjoja. Ehkä kuitenkin juuri nyt pitää hieman säästää aurinkoenergiasta, että poweria löytyy riittävästi tulevana kesänä kasvukauden aikaan (tosin, viime kesän lämpösumma ei todista mitenkään erityisen onnistuneesta energiapolitiikasta säiden hallinnassa. No, vastaavasti vesitalouden puolella reiluutta löytyi kyllä yltä kyllin ja ylen määrin).

Hopearuusut%2013.3-16%20010.jpg 

 

Nämä folioruusut ovat sikäli helppoja sisäkasveja, ettieivät ne reagoi lainkaan auringon oikkuihin. Siksi toisekseen, ne saavat minut aina hyvälle mielelle muistuttaessaan, että ne ovat syntyneet jätemateriaalista, jonka aiemmin olen heittänyt roskiin harmitusten saattelemana. En vain  ole löytänyt käyttökelpoista tapaa hyödyntää niitä. Meidän perheessä on nimittäin tapana heittäytyä joskus hulvattoman hemmottelun pauloihin ja ostaa Fazerin kahden pikku marjapiirakan pakkaus. Se hankinta ei tuota koskaan pettymystä sillä tuote on näköjään vakioitu tasalaatuiseksi paketiksi tarjoamaan runsaat marjasisällöt konstailemattomissa piirakankuorissa, eikä liikaa äitelyyttä tarvitse pelätä.

Netin askartelusivut ja pinterestivinkit pursuavat kaikenlaista ruusu- ja kukka-askarteluohjeita. Joku kerta olin nähnyt väännettävän kukkia myös foliosta, mutta idea konkretisoitui minun päässäni vasta, kun olin heittämäisilläni piirakkavuokat roskiin. Sekunnin murto-osassa tajusin, ettei ruusuaihioita pidä heitellä noin holtittomasti jätesäkkiin. Leikkelin uloimmat kovat reunukset vuokista pois ja jokaiseen ympyrään muotoilin kuusi terälehteä. Neljästä vuokasta rakentelin aina yhden kukkasen liimaamalla foliot sisäkkäin ja taivuttelemalla terälehtiä ruusun muotoon. Puisen grillitikun päällystin foliolla varreksi ja laitoinpa vielä pienen lehden elävöittämään koknaisuutta. Tietenkään en heittänyt leikkaamaani ulkoreunusta roskiin, vaan muotoilin sen spiraaliksi varren ympärille lahjanarukiehkuroita mukaillen.    

Hopearuusut%2013.3-16%20018.jpg  

 

Minun lienee syytä kertoa miksi tällä hetkellä olen hieman huolissani auringon edesottamuksista. Viime keväänähän kylvin muutaman granaattiomenansiemenen kukkapurkkieni multiin. Muutama terhakka siemen lähti reippaaseen kasvuun, mutta viimeistään lokakuun kelmeässä kaamosvalossa rupesin epäilemään, että tämä kasvi on perinyt äiti- ja isägranaattiomenalta jonkinlaisen aurinkoaddiktion. Pikkuhiljaa oli nähtävissä nuukahtamista, nahistumista ja lopulta kertakaikkista väsähtämistä. Seuraava kuva kertoo miten todella hämärän rajamailla kävivät nämä pienet onnettomat "juuriltaan" tempaistut kasvinalut. Olin siirtänyt kasvit jo aikaisemmin loisteputken alle, mutta näille ei mitkään korvikkeet näyttäneet kelpaavan toisin, kuin esimerkiksi orkideoille, jotka eivät huomanneet loisteputkessa mitään outoa. Tuolloin elettiin tammikuuta eikä aurinko ollut juurikaan viitsinyt vaivautua työpaikalleen taivaanrantaan.

Kukkia%20ja%20pipari%2020.1.-16%20014.jp

 

 

Mutta juuri, lähes kohtalokkaan viimeisellä hetkellä aurinko pyyhkäisi pilvenhaituvat silmiltään ja salli lempeän valonsa levittäytyä ensin pihapuun oksalle, siitä talitintin selkähöyheniin ja lopulta meidän ikkunalaudalle. Kiidätin granaattiomenapurkin ikkunalle ja melkein kuulin kasvin huokaisevan helpotuksesta, kun aurinko ryhtyi paikkailemaan sen talvivaurioita. Sää pysyikin otollisena useita päiviä ja pieni puun alku vahvistui ihan silmissä. Nyt se ei enää ole millänsäkään muutaman päivän räntäsateista, vaan suorastaan puhisee tarmoa. Olenkin luvannut, palkkioksi sen urheasta taistelusta, hankkia sille ensi syksyksi oikean vihervalon. No, on on, keinovalohan sekin on, mutta ei me nyt mitenkään voida muuttaa jonnekkin granaattiomenien luontaisille kasvuseuduillekaan. Onhan tämä pikku omppu vähän herkkis, mutta on se toisaalta kasvussaan tosi sinnikäs.

Hopearuusut%2013.3-16%20021.jpg       

 

Tämän tulilatvan sain viime keväänä päiväkotilapselta lahjaksi. Tulilatvaa ei jurikaan luokitella uudelleen kasvatettavien joukkoon, mutta laitoin sen kuitenkin kokeeksi kukinnan jälkeen kesäksi ulos. Syksyllä nostin sen takaisin sisälle, ja kappas vain, se pukkasi esiin uudet sievät kukkansa juuri vuoden pimeimpään aikaan.

Orgideat%202.2.-16%20025.jpg  

 

Amaryllis kasvatteli kukkavanojaan perinteistä joulukukintaansa varten, mutta malttoikin odottaa meitä, kun tulimme kotiin vasta vuodenvaihteen jälkeen.  

Orkid.%2027.1-16%20026.jpg  

 

Samoin osasi toimia punainen ritarinkukka, jonka olen kasvattanut lahjaksi saamani amarylliksen sivusipulista.

Sis%C3%A4kukat%2019.1.-16%20001.jpg 

 

Tämä uskomaton kukinta-automaatti on taas näköjään päättänyt pitää ainakin muutaman kukan auki ympäri vuoden.

 Kukkia%20ja%20pipari%2020.1.-16%20013.jp

 

Orkideatarhani on parhaassa loistossaan aina näihin aikoihin vuodesta. Yllättävän kevyellä hoidolla ne jaksavat kukkia vuodesta toiseen. Ehkäpä viihtyvät juuri siksi, kun en ole asettanut niille minkäänlaisia paineita. Ne kelpaavat minulle viherkasveina, mutta jos puskevat kukkaa, niin osaan kyllä arvostaa niiden uurastusta. Yhdeksästä orkideasta seitsämän oli tällä kertaa päättänyt yllättää.

 Orgideat%2021.2.-16%20001.jpg  

  

Orgideat%2013.3-16%20001.jpg  

 

Orgid.port.%2014.2.-16%20008.jpg    

 

Orgideat%2021.2.-16%20028.jpg

 

Orgid.%20vihr.%2014.2.-16%20028.jpg   

 

Orgideat%2021.2.-16%20022.jpg  

 

Orkideat%2014.2.-16%20012.jpg

 

Orkidea%207.3.-16%20034.jpg

 

Orkidea%207.3.-16%20019.jpg