Tässä keskitalven verkkaan vierivien kuukausien aikana olen tavoittanut itseni monenlaisten kulttuuriharrastusten parista. Mielestäni kirjat ovat tähän aikaan vuodesta erityisen viihtyisää seuraa. Pitäisi vain ottaa käyttöön joku äänikirjapalvelu, kun kirjan lukeminen on ajankäytön kannalta niin harmillisen sitovaa puuhaa. Nykyisin myös podcastit tarjoavat loputtomasti vaivatonta virikkeistöä vapaa-ajan huviksi. Nautin suunnattomasti, kun joskus onnistun pääsemään pitemmälle juna- tai bussimatkalle, jolloin voi keskittyä täysin audiovisuaalisiin viihdykkeisiin. Taidenäyttelyissä käyn mielelläni ihmettelemässä lahjakkaiden ja osaavien ihmisten aikaansaannoksia. Arvostan, kun taiteentekijöillä riittää mielettömän hienoja ajatuksia pääkopassaan, ja kun he kaiken lisäksi pystyvät tuottamaan ideansa sujuvasti muiden ihmisten ihailtavaksi. Toki minäkin voin joskus saada jonkun "huippu ahaa-elämyksen", mutta yritäpä tuottaa se vaikka paperille - ei löydy minkäänlaista valokuitukaapelia aivojen ja kädenmotoriikan välille.
Viime päivien aikana jouduin (lue: pääsin) suoranaisen kulttuuritsunamin pyörteisiin, kun piipahdin Helsingissä. Taide-elämystä toisensa perään. Ensinnäkin, vierailin ystäväni kanssa Suomenlinnassa tutustumassa monia taiteenaloja ja tiedettäkin yhdistävään tanssispektaakkeliin. Samalla koimme hienoista historian havinaa pelkästään kulkemalla tämän nostalgiaa tihkuvan upean saaren läpi. Lisäksi tutkimme perusteellisesti Akseli Gallen Kallelan näyttelyn Kansallismuseossa. Meri -tyttären kanssa hämmästelimme tennisliikunnan akrobatiaa Davis Cup -otteluiden puitteissa. Miran tyttären, Sallin, kanssa toteutimme pienet askartelusessiot. Uutena harrastuksenaan hän oli aloittanut pianonsoiton, joten konsertin paikkahan siihen sukeutui. Merin kanssa käytiin pitkiä, maailman uusiksi rakentavia, keskusteluja aina aamuyön tunneille saakka. Helsingin visiitti tarjosi myös monenlaisia kulinaarisia nautintoja, ja tulihan ne pitkät junamatkatkin tehokkaasti hyödynnettyä.
Kaiken tuon jälkeen koin hyvinvointini ja tyytyväisyyteni kohentuneen aivan eksponentiaalisesti. Ystävän kanssa museokierroksella muistelimme lukeneemme useita arvioita kulttuurin tuottamista terveysvaikutuksista. Ajattelinkin kotona selata hieman tutkimusfaktaa meidän oman kokemusasiantuntijuutemme tueksi.
Tieteellistä aineistoa kulttuurin vaikutuksesta hyvinvointiin löytyy runsain mitoin. Niissä kaikissa on kiistatta osoitettu selkeä positiivinen yhteys näiden kahden asian välillä. Tutkimustulosten konkreettiset vaikutukset näkyvät arkisen elinympäristömme nykyisissä kehittämistrendeissä. Taide eri muodoissaan on läsnä lähes kaikkialla missä liikummekin. Esimerkiksi, meille kainuulaisille on avautunut vakuuttava näyttö taiteen valjastamisesta terveyden tukipilariksi uudessa upeassa keskussairaalassamme. Alueella liikkuessa on jatkuvasti mahdollisuus kiinnittää katseensa vaihteleviin taideteoksiin ja onnistua ehkä hetkeksi iroittaa ajatuksensa omista ongelmista.
Tiedekatsauksessani törmäsin jopa aivan yksityiskohtaisiin analyyseihin eri taiteenlajien vaikuttavuudesta ihmisen terveydentilaan. Odotettavissa olevaan elinikään vaikuttaisivat positiivisesti muun muassa musiikki-, kirjallisuus- ja elokuvaharrastukset. Kuvataiteen on todettu puolestaan parantavan koettua terveyttä, sosiaalisia toimintoja ja elinvoimaisuutta. Umeån yliopiston väitöskirjatutkimuksen mukaan kulttuuritoimintaan osallistumattomilla oli 57 prosenttia suurempi todennäköisyys sairastua kuin niillä, jotka olivat osallistuneet. Kuolleisuuden suhteen näytti olevan tilastollisesti merkitystä myös sillä, miten aktiivisesti henkilöt olivat osallistuneet kulttuuritapahtumiin. Olisikohan peräti niin, että taiteentekijät olisi nykyisellään syytä luokitella terveydenhuollon ammattikuntaan kuuluviksi!
Helsingin vierailuni alkoi perinteikkäältä Suomenlinnan saarelta. Historian patinoima, jylhän kaunis, Tenalji von Fersenin sali oli valjastettu monia kulttuurin eri muotoja kokoavan tanssiesityksen näyttämöksi. Lasitaiteen voimakaksikko, Sini Majuri ja Marja Hepo-aho, oli kutsunut koolle joukon vahvoja taiteen ja tieteen ammattilaisia. Näin syntyi teos, jossa pitkän balettiuran Suomen kansallisbaletin näyttämöllä tehnyt, Mira Ollila, tanssi huiman dueton Aalto-yliopiston robottikoiran kannssa. Koreografia oli Mira Ollilan ja Heidi Lehtorannan käsialaa. Musiikin teokseen olivat säveltäneet Petri Pulkkinen ja Janne Jääskö. Craneworksin hologrammitehosteet lisäsivät osaltaan teoksen moniulotteisuutta. Lasitaide liittyi kokonaisuuteen niin Miran ylleen pukemassa lasikruunussa ja kyynärsauvojen liekkiveistoksissa kuin salin taidenäyttelyesineistössä. Tenalji von Fersenin salissa koettiin ennennäkemätön taiteen ja tieteen kohtaaminen jännittävän kihelmöivässä tunnelmassa. Muistijälki esityksestä porautui syvälle aivojen kovalevystöön.
Tanssiteoksessa kohtasi kaksi toisilleen täysin outoa hahmoa, kyborgi ja robottikoira. Tutustumisen tunnelma oli intensiivisen uteliasta mutta toisaalta äärimmäisen jännitteistä, pelottavaa ja ahdistavaakin. Katsoja eli mukana joka solullaan. Esityksen lopussa kiitollinen yleisö tunsi kokeneensa ainutlaatuisen elämyksen.
Robottikoiran ohjelmoinnissa oli hienosti onnistuttu tavoittamaan myös baletillisia elementtejä.
Lasiveistosten kanssa liikkuminen vaatii erityistä tarkkuutta askelkuvioissa. Pieni väärä liike olisi tuonut teokseen aivan uuden ulottuvuuden sirpaleina ja lasinhelinänä.
Tenalji von Fersenin sali itsessään on jo näkemisen arvoinen paikka.
Kruunu on valmistettu mittatilaustyönä 3D -sovelluksena.
Osa näyttelyesineistöstä on viime syksyn Italian lasiviikoilta peräisin.
Yllättävä kontrasti - lasinen miekka.
Tuotantotiimin ympärillä pyöri dokumentointiryhmä kameroineen.
Italiasta oli tullut arvovaltaisia vieraita katsomaan Robobaletin toteutusta. Kaksi kuraattoria Italian lasiviikoilta ja Berengo-studion johtaja, Adriano Berengo, saapuivat hyisen talviseen Suomeen. Mutta, lämminhekisten lasitaiteilijoidemme seurassa tuntee eteläeurooppalainenkin vieras pian olonsa kotoisaksi.
Suomenlinna on vain vartin laivamatkan päässä Helsingin kauppatorin rannasta, mutta saarelle astuessasi tunnet yllättäin olevasi ulkomailla. Rakennustyyli on jämerää tiiliseinää ja pitkiä kivimuureja, kuten linnoitussaarella kuuluukin olla.
Eikä muurin paksuudesta ole tingitty.
Sykähdyttävän kauniita yksityiskohtia.
Tykit kertovat omaa historiaansa.
Yksinkertaisen kaunis kirkko.
Myös omaleimaista puurakentamista.
Huolellisesti tehtyä, silmää hivelevää, mukulakiveystä.
Mielenkiintoisia ravintoloita ja kahviloita löytyy runsaasti. Tänne on kyllä tultava kesällä uudestaan!
Suomenlinnan lautalla pääset hetkessä "ulkomaille"
Seuraavaksi Suomen kansallismuseoon.
Museossa oli esillä Akseli Gallen Kallelan elämäntyöstä kertova laaja näyttely. Ystävän kanssa vierähti reilu parituntinen tutkiessamme taiteilijan todella monipuolista tuotantoa.
Museon Keskihallin katossa on toisintoja hänen freskoista, joita oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
Pronssiin valettu veistos Gallen Kallelasta on hänen oppilaansa, Alpo Sailon tekemä.
Freskossa, nimeltään "Ilmarinen kyntää kyisen pellon", tulee esille erikoisia yksityiskohtia, kun maalausta katsoo eri kulmasta.
Mm. helavyö puukkoineen ja jopa hevosen kaviot saavat kultaisen hohteen.
Freskojen kuva-aiheissa on ääriviivoja pitkin tehty reijitys. jonka läpi on kattoon saatu paineltua maalimerkinnät, mikä on helpottanut toteutusta hankalissa työvaiheissa.
Gallen Kallelan freskomaalauksiin olen tutustunut 15 vuotiaana tyttösenä Porin Juseliuksen mausoleumissa. Vaikuttavat kuvat piirtyivät lähtemättömästi nuoren tytön mieleen ja palasivat toisinaan uniinkin.
Meille kaikille suomalaisille tuttuja maalauksia, kuten "Poika ja varis".
"Kullervon kirous".
"Triptyyki Aino-taru".
Mary Gallen Kallela tuki miestään taiteilijana jättäen jopa oman muusikonuransa sivuun. Akseli piti koko perheensä lähellään. Vaimo ja lapset matkustivat paljon hänen työmatkoillaan ja toimivat hyvin usein taiteilijan malleina.
Taulun massiiviset kehykset sopivat täydellisesti kokonaisuuteen.
Gallen Kallelan suunnittelema lasimaalaus heidän ateljeekotiinsa Tarvaspäähän. Maiseman ylle näyttää auringon sijasta nousevan Vakoisen Ruusun kunniamerkkien ruusukuvio. Metsämaiseman voisi tulkita myös kotkan kynsiksi, jolloin taulusta olisi luettavissa paljonkin symboliikkaa.
Näkymä Pohjoisrannasta. Keskellä näkyy Tervasaari. Tällaiset taulunkehykset ovat tuttuja lapsuudenkotini seiniltä.
Gallen Kallela ystäviensä kanssa viettämässä iltaa ravintola Kämpissä. Pöydän ääressä Jean Sibelius, Robert Kajanus, Oskar Merikanto ja taiteilija itse. Onko Kajanuksen kanssa ollut pienoista erimielisyyttä, kun taiteilija on halunnut maalata ystävälleen varsin irvokkaan ilmeen?
Tämän, kuin ihmeen kaupalla pelastuneen, pullon kerrotaan olevan juuri sen samaisen, kuin tauluun on ikuistettu.
Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 oli Suomen osalta Gallen Kallela merkittävässä roolissa. Suomen paviljonki on ollut näyttävän näköinen rakennus. On todella harmi, että rakennus jouduttiin purkamaan näyttelyn jälkeen. Onneksi siitä on pystytty tekemään 3D-rekonstruktio, josta käy ilmi tilan ainutlaatuisuus.
Gallen Kallela matkusteli paljon Euroopassa, mutta myös muualla maailmassa. Tässä taulut ovat saaneet vaikutteensa Kenian vahvasta värimaailmasta.
New Mexicon vuoristoseudulta on myös kertynyt runsaasti kankaalle ikuistettua kuvastoa.
Liekki ryijy muutti suomalaisen ryijyperinteen enemmän sisustuselementtseen suuntaan.
Gallen Kallela toteutti Pariisin maailmannäyttelyyn freskojen lisäksi Iris huoneen. Arvokkaasta ja tiukasta visakoivusta syntyivät huoneen kalusteet. Kuvassa Iris tuoli.
Taiteilijan monipuolisuudesta on osoituksena myös kiinnostus kunniamerkkien suunnitteluun.
Hänen käsialaansa ovat komeat Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkkit. Edesmenneen isäni jäämistöstä löytyy myös tällainen kunniakas mitalli kultaristein.
Akselin nuoruuden kuvahahmotelmia Tallinnan linnoituksista.
Poikasena oli luettu Kalevalan lisäksi Robinson Crusoet. Piirrokset ovat täynnä pienen pieniä yksityiskohtia.
Näyttelyn asettelu oli kokonaisuudessaan huolella toteutettu ja toi laajuudessaan uutta näkökulmaa Akseli Gallen Kallelan uskomattoman monipuoliseen persoonaan. Häneltä luontui tekstiilit, huonekalut, arkkitehtuuri, mainoskgrafiikka, mitallit, kuvataiteesta nyt puhumattakaan.
Sitten urheilukulttuurin pariin Davis Cup ottelun myötä. Kyseessä oli Suomi - Argentiina turnaus, jonka panoksena oli Suomen pääsy ensimmäistä kertaa 16 parhaan maan joukkoon. Minun aikatauluuni mahtuivat vain lauantain ottelut. Mutta huh, mitä pelejä! Grillissä olivat suomalaisittain Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen. Ruusuvuori on tehnyt viime aikoina huiman tuloksekasta työtä, ja pelin voittoa osasi häneltä odottaakin. Virtanen oli rankinglistalla 150 pistettä vastustajaansa alempana, mutta hän teki pelistä huippu jännittävän häviten vain niukasti. Otto Virtasta saavat tulevat vastustajat vielä varoa. Merin kanssa kannustimme pelaajia äänemme käheiksi, joten otamme osan koko turnauksen voitosta myös omiin nimiimme ;) Sunnuntain peleissä oli Ruusuvuori vienyt kaikki kolme otteluaan suvereenisti voittoon. Nelinpeliissä Ruusuvuoren parina pelannut, Harri Heliövaara, oli osaltaan hoitanut Suomen historialliseen Davis Cupin lopputurnaukseen.
Vip-ruokailu pelin tuoksinassa oli todellakin tarpeeseen.
Makuhermoja hellittiin muutoinkin reissun aikana. Tässä vuorossa bliniherkku Suomenlinnan illassa.
Tutustuminen nepalilaisen keittiön saloihin. Kyllä maistui!
Terveyspainotteisia kahvihetkiä.
Pientä iltapalaa.
Ihania värejä.
Kotosalla Kajaanissa uunirisotto paprikoista.
Pekka Heikkisen laskiaispullat osaavat pitää hauskaa keskenäänkin.
Runebergin tortut koemaistossa.
Ystävän tuomat kauniit lohenpunaiset ruusut ovat kestäneet maljakossa jo toista viikkoa.
Merin porukan suloinen perhepotretti. Kiitos kaikille Helsingin reissun osapuolille ihanasta viikonlopusta ja mitä parhaimmasta seurasta!
Kommentit