Nuoriso-osastoa viime kesän untuvikkotuotannosta. 

Joen rannoilta löytyy vielä rippeitä veden jäisestä olomuodosta viime talvelta.

Kajaani Danse -tanssikoulu vietti hulppeat 50-vuotis syntymäpäivät maaliskuussa. Juhlaäytös tanssitti esiin upean kattauksen koulun monipuolisesta tanssikirjosta. Koulun rehtori Minna Palokangas tiimeineen on tehnyt ansiokasta työtä tanssinharrastajien parissa.

Tilaisuuteen oli kutsuttu mukaan koulun perustajajäseniä viidenkymmenen vuoden takaa. Yksi heistä on hyvä ystäväni Liisa Tiitinen, joka  myöhemmin antoi merkittävän panoksensa Oulun konservatorion toiminnassa vuosikymmenten ajan. Liisan kanssa Kainuun Sanomien kuvassa on mukana perustajajäsenistöön kuuluva Osmo Thil, joka antoi juhlakavalkadissa vakuuttavan näytön tanssitaidoistaan, vaikka omat 90-vuotis syntymäpäivät ovat vuorossa kesällä.

Pääsiäisen ajalle oli Kajaanin kaupunginteatteri yhdessä Kajaanin seurakunnan kanssa toteuttanut upean spektaakkelin  perinteisestä pääsiäiskertomuksesta. Kajaani passioon oli haettu uusi valoisampi lähestymiskulma. Tarina oli tuotu onnistuneesti lähemmäksi nykyihmisen maailmankäsitystä. Kuitenkin hieno näyttämöllinen tehokeino oli tuoda "pieni teatteriseurue menneitten vuosisatojen takaa" kertomaan tarina paikalle kokoontuneelle yleisölle.

Tämä esitys sopi täydellisesti tämän, vuonna 1896 valmistuneen, uskomattoman kauniin puukirkkon puitteisiin.  

Maria Magdaleena välitti viestin pääsiäissanomasta: "Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon, niin Hän sanoi". Ajatus sisältää viisauden myös näille, nykyisin kovin levottomiksi käyneille ajoille. 

Olin katsomassa näytösperiodin viimeisimpiä esityksiä 4.4. lauantaina. Tapahtumat sijoittuivat osittain kirkon pihalle, ja kun kertomus jatkui sisätiloissa, niin 800 henkeä vetävä kirkkosali taisi tulla ihan täyteen. Esityskertoja oli viikon aikana kaikkiaan seitsämän, joten suosion perusteella voisi toivoa, että vastaavaa päästäisiin näkemään jatkossakin.

Pääsiäiseksi olen usein koristellut suklaiset Mignon munat kulloinkin eteen tulevin ideoin. Syynä hyvinkin voi olla ajatus, että suklaat säästyisivät oedes hetken verran pidempään syömättä ;)

Pääsiäislinnun pesiä.

Marraskuunkaktuksen traditio on ollut säästää muutama kukinto aukeamaan keväisin.

Ystäväpariskunta Kempeleestä ilahdutti meitä vierailullaan ja keväisen raikkaalla tulppaanikimpulla.

Leipomiset tahtovat jäädä vähemmälle nykyään, mutta miksi edes miettisin sellaista, kun Pekka Heikkisen konditoriassa se puoli järjestyy, ja lopputulos on aina täydellinen.

No, parsapiirakka hoituu kyllä edelleen. Nyt kävi niin, että murut vain oli jäljellä, kun kamera ennätti paikalle.

Lammasta pitäisi hoksata syödä muulloinkin kuin pääsiäisenä. Mutta eipä tule kinkkuakaan syötyä kuin joulun aikan.

Lohisalaattia syödään silloin tällöin, ja annoksesta tulee usein niin kaunis kokonaisuus, että kamera pyrkii tunkemaan pöytäseuraksi.

Kajaanin jokivarsi on saanut uusia valaistuselementtejä rannoilleen. Tämä näkymä avautuu iltaisin meidän vastarannalle.

Pitkästä aikaa askaroin unisieppareiden parissa. 

Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa kerrotaan tarinaa, jonka mukaan aikojen alussa hämähäkki-isoäiti kutoi unisieppariverkon suojaamaan kansakuntaa huonolta energialta. Unisiepparin tehtävänä oli myös pyydystää kauniita unia nukkuville ihmisille. Pahat unet jäivät verkkoon, josta aamun kajo muutti ne kastepisaroiksi valumaan maan uumeniin.

Taidemuseon Eanangiella -näyttelyn yhtenä katseenvagitsijoista loistaa tämä upea seinäryjy toistaen neljää saamelaista värisymbolia -  vihreä edustaen luontoa, sininen vettä tai taivasta, punainen tulta ja keltainen aurinkoa. Nämä värit esiintyvät myös perinteisissä saamelaisessa kansallispuvussa (saamenkielellä gakti).

Noitarumpu on toiminut ikiaikaisena välineenä yhteydenpidossa edesmenneisiin sukupolviin. Shamaanien välityksellä on saatu tärkeitä viestejä ja ohjeita tuonpuoleisesta.

Noitarummpu on aina henkilökohtainen esine ja siihen työstetään itselle merkitykselliset symbolit. Yleensä rummun keskelle sijoitetaan saamelaisille tärkeä kohde aurinko, joka on kaiken elämän lähde. Aurinko on saamelaisessa kulttuurissa keskeinen voima, joka merkitsee elämää ja hedelmällisyyttä. Saamelaisia kutsutaankin auringon lapsiksi.

Rumpukalvo on valmistettu hyvin parkitusta poron nahasta.

Nahka voidaan tarvittaessa työstää myös äärimmäisen ohueksi vuodaksi.

Kaamos, tuo hämärä jakso vuodesta, kun aurinkoa ei nähdä lainkaan, kestää pohjoisimmassa Lapissa 52 vuorokautta. Vastaavasti kesällä aurinko ei laske horisontin taakse ollenkaan 74 vuorokauden aikana. 

Elinkeinojen merkkikuvioita.

Perinteiset saamelaiset käsityöt ovat taidokkaasti muotoiltuja ja kestäviksi tehtyjä. Ne ovat usein käyttöesineitä, jotka toimivat myös kauniina taideteoksina.

Kevyttä komsiota tarvittiin menneinä aikoina vauvan kuljetuskopaksi pitkille matkoille. Kotioloissa komsio ripustettiin koukkuun pienokaisen täydelliseksi kehdoksi.

Tässä lämmin "massureppu" vauvan kantamiseen..

Kaunista käyttö- ja koristetaidetta (duodji).

Hopeinen komsiopallo ripustettiin kehtoon vauvan yläpuolelle suojelemaan häntä vaaroilta, ja pallo toimi samalla helisevänä leluna.

Taidetta hopeisin korostuksin.

Esivanhempien muistoalbumeista.

Andreas Alarieston naivistiset maalaukset nousivat 1970-luvun Suomessa suureen suosioon.

Näyttelyyn kuuluu myös osasto, jossa taiteilijat ovat ilmaisseet mielipiteitä tapahtumista ja toimenpiteistä, jotka ovat eri aikoina muodostuneet uhkaksi saamelaiselle kulttuurille ja perinteisten elinkeinojen harjoittamiselle.

Kauempaa katsottuna kollaasin yleisvaikutelma näyttää tyylitellyltä kuvaukselta lappilaismaisemasta, mutta... 

taulun lähempi tarkastelu osoittaa epäkohtia, jotka voivat tuottaa suuriakin vaikeuksia esimerkiksi poroelinkeinon harjoittamiselle.

Vierailumme aikana Taidemuseon näyttelyä kierteli (ranskalainen?) kuvausryhmä tv-kameroineen. Ystäväni, ehkä väritykseltään hieman saamelaisvivahteisessa tunikassa, näytti myös kiinnostavan filmiryhmää.

Oulun kaupunginteatterilla, nyt valitettavasti viimeistä kertaa esitetty saamelais-ooppera kertoi hyvin koskettavan tarinan kahdesta nuoresta rakastavaisesta, jotka vähitellen ajautuvat erilleen poikaa vaivaavien synkkien muistojen vuoksi. Ovllá oli lapsuudessaan kokenut saman kohtalon, kuin 1900 -1970 luvuilla varttuneet saamelaiset lapset yleensä. Heidät kasvatettiin erilleen omista juuristaan koululaitoksen kieltäessä heidän samaistumisen oman kansansa kulttuuriperintöön, jopa äidinkielestä oli luovuttava.

Oopperan musiikissa oli jännittävä saamelainen vire, joka kuljetti tarinaa eteenpäin enteillen dramaattisia vaiheita. Joikuosuudet syvensivät lappilaista omaleimaisuutta. 

Yleisön joukossa nähdyt saamen puvut täydensivät tilaisuuden autenttisuutta.

Väliaikatarjoilu oli sopusoinnussa tapahtuman kanssa. 

Ennätimme tutustua myös Oulun kuvataitteen talon mieltä ilahduttavaan maalausten runsaudensarveen.

Teoksista kiinnittyi huomio mm. arvostetun kainuulaisen taidemaalarin ja puutarhurin Urho Kähkösen töihin. Odotamme todella mielenkiinnolla hänen ensikesäistä taidonnäytettään. Oulun kaupunginkirjaston piha-alueelle rakentuva puutarhataideteos oli jo syksyllä hyvällä alulla ja antoi viitteitä ainutlaatuisesta koristekasvien ja taiteen kohtaamisesta. Siis, ehdottomasti on kesällä käytävä tutustumassa valmiiseen teokseen! 

Kulttuuritalo Valveella oli meneillään remontti, mutta näyttelyt kävimme katsastamassa.

Kaupunkintalon kupeessa, lumen saartamana, värjöttelee pienten pronssipatsaitten rivistö. "Ajankuva" -teoksen pienintä figuuria ei palele. Joku tuntematon henkilö käy vaatettamassa tämän sympaattisen patsaan aina uudestaan ja uudestaan.

Oulu -visiitti oli vertaansa vailla, ja hotellivalintamme osui täydellisesti teemaan. Lasaretti on mainittu taidehotelliksi, ja kiitettävästi erilaisia teoksia nähtiin. Paljon jäi kiireisen aikataulun vuoksi näkemättä, mutta luulempa, että  kulttuuripääkaupunki aiheuttaa useampiakin reissuja vielä tälle vuodelle.

Hauska yhteensattuma oli, kun meidän yösijaksi sattui kirjailija Hannu Väisäsen nimikkohuone. Hän on meidän molempien suosikkikirjailija, mutta Ailalla on kosketuspinaa aiheeseen vielä enemmän. Hän on aiemmin tehnyt opintoihinsa liittyen Väisäsen tuotantoa käsittelevän kattavan opinnäytetyön.

Hotelli Lasaretti sijaitsee Oulujoen rannalla. Varsinkin kesällä alue on kaunista seutua, mutta eipä illansuussa nytkään ollut tässä ikkunanäkymässä mitään valittamista.

Kajaanissa nähtiin viikonloppuna runsaasti ohjelmaa tanssin, taiteen ja muun kulttuurin puitteissa. Upea oli myös valotaidetapahtuma, jossa keskeisiä rakennuksia valaistiin uusiin ulottuvuuksiin.

Kajaanin linna.

Kajaanin kaunis puukirkko.

Taidemuseo ja historialliset valokuvat.

Raatihuone.

Vanha paloasema.

Kaukametsän kulttuurikeskuksen pihapiiriä.

Lumihiutaleiden punasävyinen sadetanssi jalankulkijoiden likennevaloissa. 

Kausivalot kuurapuissa.

Eksoottinen auringonlasku kajaanilaisessa katukuvassa.

Luonnonmukaista koristelutaidetta.

Ketun piirtämä helminauha talvisella lumihangella.

Kajaanin taidemuseossa esittäytyy ekspressionisti Anna Retulainen. Kokoelma on erityisen mielenkiintoinen vahvojen väriensä ja yllätyksellisyytensä puitteissa. Näyttely kannattaa kiertää avoimin mielin ja kiireettömästi. Nopeasti vilkaisten kovin abstrakstiselta vaikuttavat maalaukset kätkevät sisäänsä hämyisesti konkreettisia yksityiskohtia. Värien ja muotojen myötä löytyy myös vahvaa tunnelmaa, johon on helppo samaistua.  

Avohakkuualuetta ei ole nujerrettu, vaan maa puskee uutta elämää aluksi vaikka punaisena horsmapeltona.

Ison salin suuret teokset kutsuvat vierailulle kotiin.

Kiva hoksaus on ollut laittaa tuoreita kukkia ikkunalaudalle. Kasvillisuus eri muodoissaan toisttuu usein Retulaisen töissä.

Kotiinkutsu lähemmässä tarkastelussa.

Horsmakasvustoa?

Sateisen päivän näkymä ikkunasta kadulle. Tässä ei näköjään olla Suomessa, kun sateenvarjot loistavat iloisen kirjavissa väreissä.

Tämän taulurivistön edessä aistin vahvasti italialaisen tunnelman jo ennen kuin luin tekstin. Näkymät ovat todella Venetsiasta ja Roomasta.

Omenapuu taiteilijan omasta puutarhasta.

Näyttelyssä on esillä myös Anna Retulaisen taiteilijaprofiilia kuvaava videotaltiointi.

Toisinaan hän saattaa maalata Helsingissä sijaitsevassa uskomattoman upeassa puutarhassaan.

Videon katsottuaan ei enää ihmettele mistä hänen vahva värimaailma saa inspiraationsa.

Juhlaviikonlopun aikana piipahdin myös Taidevaltatie Toivon Eliaksen Galleriassa. Sympaattinen sulunvartijan mökki, Lussitupa Suomen tervaperinteen historiasta, toimii erinomaisesti myös taiteen esittelytilana.

Loputon määrä ledvaloja sähköisti kadunkulkijan joulumieltä.

Stockmannin joulukoristeosasto pursuaa vallan överisti väri-iloittelua kodin sisustusehdotuksiksi. Onneksi ei ole  ostopakkoa, vaan osaston tarjonnan voi hyvinkin nautiskella synkän kaamosajan väriterapiaksi. Jotain pientä saattaa tarttua mukaankin, vaikka tähän ikään on kotiin jo kertyneet ne vakiot joulukoristeet, joille ei kilpailijaa helposti löydy.

Merin ja Jonin luokse kokoonnuttiin lasten perheiden kanssa viettämään pienimuotoisia jouluetkoja.

Aina terhakkaat tonttupojat olivat valmiina jakamaan - ja tarvittaessa avaamaankin kaikki lahjapaketit. (Kuva: Meri Ollila).

Cilla, pieniamerikanpaimenkoira, on superinnokas uusien temppujen treenaaja. Silmistä on luettavissa aito onnistumisen ilo, kun Sallin harjoittama viimeisin halitemppu napsahtaa täydellisesti.

Ikkunan alla, läheisen raitapajun juurella on jo pitempään majaillut oikea joulupupu. Se ei lähde karkuun, vaikka sen ohi kuljetaan muutaman metrin päästä.

Joulutorttujen ja muun asiaankuuluvan tilpehöörin lisäksi pöytää koristi houkuttelevan herkulliset hedelmäleivokset.

Aiemmin olimme siskoni kanssa käyneet tutustumassa valtavan suosittuun Cafe Berryyn Annankadulla.

Valikoima vei kielen lisäksi melkein mielenkin.

Helsingissä käydessä tulee koluttua läpi erinäisiäkin taidenäyttelyitä. Nyttemmin ensimmäinen näyttely avautuu jo, kun astuu Miran kotiovesta sisään.

Sallin moninaisten harrastusten joukoon on viimeaikoina ilmestynyt akvarellityöt. Näitä taidokkaita maalauksia alkaa kertyä kivasti "kotinäyttelyyn"

Sallin ottama kuva vuokrahevosestaan.

Sallilla ja Miralla on usein yheisiä taidetuokioita

Miran lasitaidetta ...

Tämä "Meteoriitti" vaihtaa väriä valaistuksen mukaan. Lasimassassa on käytetty harvinaista maametallista alkuainetta, neodyymiä, joka tuo lasiin muuntuvan väriefektin.

Neodyymilasia.

Ruusutarhaa.

Tarjoilualustoja.

Pronssivaluinen ballerina.

Pro Dance -yhdistys on perustettu yli 50 vuotta sitten tukemaan suomalaista tanssitaidetta. Yhdistys on nyt tilannut aiemmin balettitanssista eläköityneeltä ja nykyiseltä  lasitaiteilijalta  "Lasiballerina" -veistoksen jaettavaksi vuosittaiseen Pro Dance -gaalaan.

Tänä vuonna Miran muotoileman palkinnon sai Suomen kansallisbaletin 2. solistitanssija Sofia Gustafsson (kuva: Mirka Kleemola, screenshot palkinnon jakotilaisuudesta).

"Sydänystävä" -teos, nyt saamelaisväreisä, kuuluu minun aarteistooni.

Lapin tuliaisena on aiemmin saatu saamelaistaiteilijan Emilia Syväjärven maalaama kaunis tarjotin. Omat suosikkini luontokasvieista ovatkin juuri tämä suovilla ja sen rinnalla vanamo.

Meidän joulukukkaset saivat seurakseen Miran muotoileman revontulivalaisimen. 

Eila-ystäväni kanssa naureskeltiin joku kerta meidän perheen viimevuosien "joulukuusille", jota virkaa ovat toimittaneet milloin rosmariiniyrtti, milloin vaikkapa tuuheanpuoleinen tillinippu. Näillä kilometreillä ei aina riitä intoa varsinaisen kuusen hankintaan. Eila ratkaisi ongelman toimittamalla meille kukkakaupan huonekuusen. Hetkessä kuusi sai ylleen tarvittavat koristeet, ja mikä parasta, kasvi todellakin tuoksuu kuuselta. Kiitos Eila!

Meri puolestaan oli löytänyt minun suosikkivalokuvani ja keksi teettää siitä hauskan kahvimukin. Kuva tulee esille vasta, kun muki lämpenee. Melkoinen yllätys! Kuva kertoo Merin ja minun vaaleanpunaisesta/pinkistä kaudesta, joka alkoi, kun vuosia odotettu Meri-vauva syntyi. Meri pääsi/joutui osallistumaan tähän värivillitykseen monien vuosien ajan, kun aina vain löytyi jotakin kivaa pinkkiä meille molemmille.

Merillä ja Jonilla käydessäni laitoin koiranpoikien kunnioitettavan palkintokokoelman arvonsa mukaisesti esille. 

Ateneumissa on nähtävillä vielä 1.2.2026 saakka 1900-luvun alun taiteilijoita, lähinnä itävaltalaista Kustaa Glimptiä ja meidän Akseli Gallen-Kallelaa. He kuuluivat ns. sessionistien taidepiireihin, joiden tavoitteena oli löytää taiteelle uutta, modernimpaa ilmaisua. Wienin sessio aloitti toimintansa vuonna 1897 Gustav Klimtin johdolla. Suuntaus keräsi yhteen eri maiden taiteilijoita ja Suomesta mm. Gallen-Kallelan. Taiteessa pyrittiin ilmentämään modernia maailmaa elämän eri aloilla, kuten kuvataiteen, arkkitehtuurin, käsityön, muotoilun ja muodin yhteydessä. 

Klimt: Amalie Zuckerkandl.

Aikakautta symboloi normeista vapautuva modeni ihmiskäsitys. Seurapiirien salogeista tuli suosittuja kohtaamispaikkoja.

Arkkitehtuurissa ja sisustuksessa haettiin vaikutteita kansantaiteesta ja luonnonmuodoista. Myös geometriset kuviot neliöineen ja ruudukkoineen korostuivat

Valtava, kokonaisia seinäpintoja kattava Klimtin Bethoven-friisi kuvastaa Ludvig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian filosofiaa. Taideteos kertoo ihmisen ikuisesta pyrkimyksestä onnellisuuteen.

Muotimaailma nähtiin osana taiteellisen ilmaisun kokonaisuutta. Klimptin elämänkumppani, muotisuunnittelija Emilie Flöge, hylkäsi lopullisesti siihenastisen viktoriaaniseen korsettiin perustuvan naisten vaatetuksen. Hänen ja sisarensa muotitalo toi naisille yksilöllisyyden ja fyysisen vapauden pukeutumiseen.

Näyttelyssä on myös esillä suomalaisten vaatesuunnittelijoiden avangardistisia, sessionistien henkeä ilmaisevia asukokonaisuuksia.

Maiseman kuvauksessa haettiin tunnelmaa, mielentilaa ja kauneutta. Ne toivat vastapainoa kaupunkielämälle.

Gallen-Kallela: Imatra talvella, 1893.

Gallen-Kallela: Mary.

Vielä katsaus Luonnontieteelliseen museoon.

Vuonna 2022 Haminaan rantautui mursu, jonka edesottamuksia seurattiin julkisuudessa herkeämättä. Huonokuntoista mursua ei saatu pelastettua, vaan se kuoli matkallaan Korkeasaaren eläinsairaalaan. Nyt tämä arktisten vesien sukeltelija on  museon tiloissa nähtävissä konservoituna.

Mursun komeat syöksyhampaat.

Norsun syöksyhampaat ovat olleet salametsästäjien tavoiteltua ryöstösaalista. Toivottavasti mursun hammasrakenne ei ole samanlaista "norsunluuta".

Krokotiilin leveä hymy.

Valpas mangusti.

Käsivarren Lapin valokuvanäyttely 4. kerroksessa.

Helmiäispilviä. 

Urhea, mitään pelkäämätön piskuinen tunturisopuli.

Riekko lämpimässä lumikiepissään.

Mukava taide-elämyksen uudelleen kohtaaminen tapahtui alimman kerroksen "Kotina metsä" -näyttelyn tiimoilta. Samat valokuvataiteilijat, Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, vierailivat Kajaanin taidemuseossa esitellen luonnon monimuotoisuutta "Pohjoistuulen metsä" -näyttelyssään syyskaudella 2023.

Soili siskoni kanssa tutustuimme myös Peacockin hulvattoman hauskaan esitykseen "Nauru pitkästä ilosta".

Esitys vilisi TV:ta tuttuja kasvoja. Oululaislähtöinen Anniina Koivuniemi istui tälle näyttämölle aivan täydellisesti. Yhdessä Anssi Heikkilän kanssa he toivat tanssitaitoa ja sähäkkyyttä esitykseen .

Loppukiitosten aikaan totesimme, että meidän elinajanodote oli huomattavasti pidentynyt, mikäli sanonta naurun elämää pidentävästä vaikutuksesta pitää paikkansa.

Ennen Kajaaniin paluutani ennätin katsastaa vielä Amos Rexissä Leandro Erlichin näyttelyn. Erlich johdattaa vierailijan osaksi taideteosta. Oudoilla ratkaisuillaan taiteilija hämmentää katsojan arkitodellisuutta.

Tietenkin minun piti päästä keikkumaan kerrostalon ylimmälle ikunanreunukselle! Kuitenkin varoin tiukasti, ettei puhelin pääse putoaman.

No, oikeasti seinilläkiipeilyt onnistuivat ihan turvallisesti lattiatasolla loikoillen.

Salaisessa puutarhassa tuli taas vaikeuksia hahmottaa tilan todellisuutta.

"Junan ikkunasta" pääsi seuraamaan sanan mukaisesti ohikiitäviä maisemia.

Amos Rexin Frosteruksen salissa on pysyvästi esillä varhaista modernia taidetta. Taiteen keräilijä Sigurd Frosterus toimi itse arkkitehtinä. Hänen tunnetuimmat rakennukset ovat mm. Stockmannin tavaratalo ja tasavallan presidentin entinen virka-asunto Tamminiemi. 

Esillä on viitisenkymmentä kansainvälistä 1900-luvun alkupuolen koloristista teosta. Suomalaisia taiteilijoita ovat mm.Magnus Enckell ja alfred William Finch.

Tässä Finchin teos Näkymä Suursaaresta,1912.

Niinpä kummitusjutut istuvat tähän kontekstiin aivan täydellisesti. Kainuun museossa on meneillään hyytävän kiinnostava näyttely kainuulaisesta kummitusperinteestä.

Kammottavia tarinoita...

Sopivasti luurankoja...

Epäilyttäviä hahmoja...

Tietysti valkopukuisia neitoja...

Tämä iski suoraan (hammas)hermoon. Kauhukuvia omasta lapsuuden todellisuudesta...

Tarinoita ja lisää tarinoita.

Maisema on todella harmaa mutta myös omalla tavallaan kaunis.

Kun valoa on hiukankin enemmän, siitä osaa nauttia.

Marraskuunkatus on ottanut tehtäväkseen nostattaa syksyistä tunnelmaa.

Auringon värisillä kukkasilla voi muutoinkin piristää päiväänsä.

Kivat kahvihetket luovat leppoisaa tunnelmaa.

Katukuvassa ei jäädä synkistelemään.

Kajaanin taidemuseon näyttely tuo taas valolla ja valkoisuudellaan mukavasti kontrastia syystunnelmiin. 

Saksalainen taiteilija, Angela Clajcar, on rakentanut paperimateriaalista vaikuttavia teoksia.

Hotelli Kajaanuksessa on myös esillä  pienimuotoinen, paikallisten taiteilijoiden, näyttely.

Iloa syksyyn toi myös Kainuun kirjamessut Sotkamossa. Marraskuisessa viikonlopussa, 15-16.11., oli mielenkiintoinen kattaus uutuuskirjoista. Ennätin katsastaa lauantaipäivän tarjontaa.

Sotkamon uusi koulu- ja kirjastorakennus luo komeat puitteet opetukseen ja kulttuurin seurantaan.

Tässä kirjaston avarat tilat.

Isosti mielihyvää tuotti Kainuun vahva esilläolo Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Presidentinlinnassa. Kajaanistakin oli runsaasti juhlavieraita kutsuttuna. Yhtenä säkenöivänä tähtenä TV-ruudussa nähtiin Kaisa Marin, neljännen polven leipomoyrittäjä suosikki kahvilastani, Pekka Heikkisen konditoriasta.   

Tapasin kesällä italialalaisen työssään ansioituneen mediatoimittajan, Gianfranco Nitin. Syksyn aikana hän on julkaissut Suomen Lappia käsitteleviä artikkeleita Italian luetuimmassa aikakausilehdessä, Il Venerdi repubblicassa. Saamenmaan puolesta voi olla iloinen tämän pohjoisen kansan saamasta huomiosta eteläisessä euroopassa. 

Kummituksista huolimatta voidaan todeta, että käsillä on yksi hienoista vuodenajoistamme. Ilman kauniin kuulasta alkusyksyä ja myöhemmin rauhoittavaan harmaan hämärään kääriytyvää maisemaa ei meidän suomalaisten uotuinenkalenterimme olisi täydellinen.

On fiksu idea Luontoäidiltä, että hän jaksaa aina järjestää meille leppoisaan kesään tuudittautuneille mutta jo viilenevään syksyyn totutteleville ihmispoloille pehmeän laskun hallan harmauteen ja lopulliseen kalsean talven tuloon. Syystuulista ja kiprakoista yökylmistä huolimatta maisemat peittyvät vielä hetkeksi lämpimiin oranssiin taittuviin värisävyihin.

Kajaaninjoen värikylläisiä rantoja lokakuun alkupuolella. 

Cityruskaa.

Siskon kanssa lenkkeiltiin perinteikkään Vuokatin ulkoilutapaamisemme merkeissä lokakuun alussa. Enkä tietenkään millään saanut kameraa pysyttelemään kiltisti repun taskussa.

Mustesienet tuovat joka syksyisen hattivattiarmeijan puistonurmikoille.

Puolukkaa oli tänä syksynä  paikkapaikoin runsaasti. Nykyisten ravintotutkimusten mukaan on tämä marja noussut arvolleen kuuluvaan seuraan, supermarjojen joukoon. Toisekseen, puolukka tarjoaa metsässä myös herkullista silmänruokaa.

Vaikka itse ei ennättäisi kameroineen jokaisen leijailevan lehden perään voi hyvinkin käydä katsastamassa somessa pursuavia ruskakuvia. Tänä syksynä on saatu nauttia myös harvinaisen näyttävien revontulten loimuamisesta. Upeimmat moniväriset taivaantulet ovat löytyneet nettipostauksina pohjoiskalotin alueelta tallennetuista kuvista ja videoista. Mutta onpa komeita reposia päässyt kuvaamaan myös kajaanilaiselta taivaankannelta.

.

Lokakuun puolivälissä oli minulla mahdollisuus tutustua vuosittain Hailuodossa järjestettäviin vinttikoirakisoihin. Merin ja Jonin whippetit osallistuivat kisaan, jossa koirapari kerrallaan lähtee innokkaasti tavoittelemaan moottorivetoista viehettä. Oli hauskaa katsella miten kisaajat nauttivat vauhdikkaasta jahtaamisleikistä. Myös koirien omistajat toimivat leppoisassa yhteishengessä toisiaan ja toistensa koiria tsempaten.

Ukko keskittyy.

Kisa päättyy aina iloisissa merkeissä, sillä kaikki koirat saavat maaliviivan jälkeen retuuttaa hetken karkulaista, valkoista muovisuikaletta.

Väiski oli päättänyt napata vieheen!  Kuvaaja Lauri Vieristö.

Voittajan on helppo - hypellä! Kivan lelun lisäksi Väiski sai kultaisen pupun palkintokaappiinsa. Kuvaaja Joni Honkaniemi

Iltafiilistelyä. Kuvaaja Meri Ollila.

Hailuoto on erityisistä luontoarvoistaan tunnettu saari Oulun edustalla.

Aavan meren ulappaa.

Herkulliset lohikeitot Halstari -ravintolassa.

Hailuodon ja mantereen välillä toimii lauttaliikennöinti. Uusi siltayhteys on rakenteilla, ja se saadaan käyttöön ensi kesänä.

Aamulla kahdeksan jälkeen auringonsäteet kimmelsivät lautan vesivanassa.

Illalla, saarelta palatessa, laskeva aurinko kultasi keskeneräiset siltarakenteet.

Siltatyömaa etenee vauhdikkaasti. 

Auringonlaskun aikaan.

Oululainen iltavalaistus.

Entisen kotirannan maisemaan on ilmestynyt yllättävä näky, Hailuodon siltasiluetti.

Rannan ruokokasvusto kimmelsi aamuusvan jäljiltä.

Kempeleen ystäväperheen luona vieraillessa sain viettää ainutlaatuisen hetken neljän sukupolven yhteisessä tapaamisessa. Kamera ei ollut nyt mukana, mutta tilaisuudesta jäi erityisesti mieltä lämmittävä muisto. 

Helena ystäväni kanssa käytiin virittämässä nostalgisia tunnelmia Nukun (Nuoriso- ja Kulttuurikeskus) kahviossa.

Samalla saimme kuulla kiinnostavan esittelyn 1970 luvun poparipändistä, The Byrds yhtyeestä.

Syyskuun lopun aurinkoisen päivän innoittamana tein reippaan pyöräretken Paltaniemeen.

Aamupäivän hiljaisuus ja täydellisen tyyni Oulujärven pinta pysäytti ihmettelemään miten maisema voikin olla kuin taulu!

Kauempana näkyi vielä aamu-usvan jäänteitä.

Höyhenen omistaja on todennäköisesti jo karistanut tämän rannan hiekat räpylöistään ja suunnannut lentonsa etelänmaille.

Rannan komea kelo jaksaa uhmata "Kainuun mereltä" usein puhaltavia tiukkojakin myrskytuulia. 

Ruskaa vaahterassa.

Maaston jännittäviä yksityiskohtia.

Lempeä syksyinen auringonpaiste herätti amiraaliperhosen verryttelemään siipiään uimakopin seinustalle.

Hetkeä myöhemmin yksinäinen kalastaja suuntasi veneenkeulan kohti järvenselkää päivän saaliit mielessään. 

Eipä haittaa, vaikka talvea kohti ollaan menossa, takana on hieno kesä ja upea syksy. Näillä eväillä pärjää mainiosti talven yli. Ai niin, mutta talvihan on itsessään myös hieno vuodenaika. Tuskin maltan odotta että pääsen kameran kanssa jahtaamaan talven muovaavia huurreoksia. Vähän lisää vaatetta päälle ja ulos kävelemään kunnon pakkaseen otsatukka ja ripset valkoisessa kuurassa. Entä miten palkitsevaa onkaan palata ulkoseikkailuilta sisälle, tankkaat kupin kuumaa ja käperryt pörröisen shaalin lämpöön lukemaan sitä kirjaa, jonka olisit halunnut aiemmin lukea, mutta et ennättänyt alkua pidemmälle kesäkiireittesi keskellä.

Siispä touko- ja kesäkuu värjöteltiin harvinaisen viileissä tunnelmissa huolimatta TV:n iloisten säätieteilijöiden optimistisista lupauksista "ensi viikon" paremmista kesäkeleistä. Ja juuri, kun hamuilit netin lomatarjouksia lämpimiin maihin (jos et ollut synkimmässä kaatosateessa sitä jo tehnyt) jysähti päälle ennennäkemättömät heinäkuun hirmuhelteet. Aluksi huokailtiin, että tosi ihanaa, aivan mahtavaa ja kannatti odottaa. Kunnes - teki mieli kääntyä vaikka sammakkoprofessoreiden ja ahvenen selkäevästä ennustavien puoleen, etteikö ole näköpiirissä mitään helpotusta tähän kuumankosteaan tunnelmaan, mikä oikeasti kuuluisi johonkin Mombasan kilometrien mittaisille hiekkarannoille. Etelä euroopan ilmastoturistitkin jo puistelivat epäuskoisina päätäään, vaikkakaan meidän hiukan yli 30 plusasteet eivät sentään vielä heitä karkoittaneet.  

Käviköhän lopulta niin, että universumi kyllästyi kuuntelemaan miljoonien ihmisten mihinkään tyytymätöntä nurinaa ja heitti elokuun puolivälissä kansakunnalle kunnon syksyn. Siihen pysähtyi meidänkin suunnitelma loppukesän lapinreissusta - mitäpä sinne palelemaan, kun sen voi tehdä kotonakin. Mutta tarina ei suinkaan pääty tähän. Syyskuun alussa ilma alkoi selkiytyä ja näkyviin tuli sinistä taivasta. Kysymättä ennustajaeukoilta tai -ukoilta mitään vuokrattiin matkailuauto ja suunnattiin nenät kohti pohjoista. Sää oli vuodenaikaan nähden aivan täydellinen. Loppupäätelmäksi jäi, että itseasiassa oli ihan hyvä kesä. Asiaa vähän auttanee tämän ikäisen ihmisen ajoittain ehkä jo lievän dementian suuntaan lipsahtava muistikin ;)

Syyskuun puolenvälin paikkeilla pääsimme nauttimaan pohjoiseen vähitellen levittätyvästä ruskasta.

Utsjoella oli meidän reissun kulminaatiopiste, ja siitä aloimme lipua hiljaksiin etelään päin. Saamen sillan kohdalla ripsi vähän vettä, mutta Tenojoen kauneus kompensoi vesipisarat ihan täysin. Lapsuudestani muistan, että kirjahyllyssämme oli teos nimeltä Teno - Suomen kaunein joki. Myöhemmin olen omin silmin havainnut mikä totuus tuohon ajatukseen sisältyykään.

Näppärästi kulkeva matkailuautomme huilasi hetken Utsjoen Ailgas tunturin juurella.

Utsjoen ja Karigasniemen välisellä osuudella Norjan puolella rantoja myötäilee pitkät pätkät hienohiekkaista biitsiä.

Enimmiltään Tenojoen rannat koostuvat voimakkaan virran pyöreälinjaisiksi hiomista kauniista kivistä. Kivien välissä kasvaa hapro, jota on käytetty Lapissa hyötykasvina.

Tässä kivessä näen Tenon vahvaa virtausta.

Tenojoen kekseliästä muotokieltä.

Kiven pinnassa näkyvää jäkäläkasvustoa.

Porot kuuluvat pohjoisen maisemaan.

Lohipatojen pukit on nostettu rannoille, kun vesistö on nyt kalastuskiellossa hupenevan kalakannan vuoksi.

Tässä yksi syy kalakannan muutoksille. Valtavat kyttyrälohipopulaatiot valtaavat elintilaa tenonlohelta. Kudun jälkeen tämä kala kuolee ja jää pilaamaan vesistöä ja rantoja. Huolimatta lohikalan taustastaan sille on ollut vaikea keksiä ruokaravinnoksi soveltuvaa käyttömuotoa. Tästä kuvasta päätellen vain tuo kyttyrä on kelvannut jollekin haaskansyöjälle evääksi, ihmiselle ei sekään, tai ei ainakaan juuri se.

Tunturipuroja ja jokia solisi matkan varrella tuon tuosta. Karigasniemen jälkeen tien alitti vilkas kirkasvetinen pikku joki.

Inarin ja Ivalon välinen tieosuus on myös yksi kauneimpia maantieajon reittejä kivasti mutkittelevine teineen ja runsaine vesistömaisemineen.

Kelopuun jännittäviä muotoja.

Muotovalio kehnäsieni.

Inarin kylällä tietysti pysähdyttiin Wilderness Hotel Inarin kohdalla, tiedettiinhän siellä olevan tyttäremme muotoilema lasiteos, Valorisku.

Hotelli on sisustukseltaan tyylikäs.

Seinillä on runsaasti nimekästä lappilaista taidetta mm. Merja Aletta Ranttilaa.

Reitillemme sattui myös harvinaisen komeat revontulet.

Ivalossa pysähdyimme jutustelemaan kuulumiset veljen kanssa.

Lounaaksi velimies savusti makuhermoja hellivät Inarinjärven siiat.

Veljen naapuristossa tapasin hyvän ystäväni hamasta nuoruudestani. Hän on asunut Italiassa jo vuosikymmeniä, mutta käy usein miehensä kanssa Lapissa kotitilallaan. Olipa virkistävää tavata tämä sympaattinen pariskunta.

Annikki ja Gianfranco.

Annikin ottama kuva heidän kesäkodin ikkunasta.

Aiemmin kesällä vietimme Soili siskoni kanssa liikuntapainotteisen viikonlopun Vierumäen Holiday Clubilla.

Uintia...

uintia...

hohtokeilausta...

patikointia...

ja "naurujoogaa". Monet lihakset kipeytyivät mukavasti treenailusta mutta ehkä parhaiten vatsalihakset. Soilin kanssa  hersyvää naurua riitti vatsatreeniksikin asti.

Sitten vielä mieluisa sukulaistapaaminen Liisa serkun kanssa Lahdessa.

Lahden Sibeliustalo.

Ei nyt päästy sisään, mutta tilat näyttävät houkuttelevilta.

Kaunis Veera -ravintolassa oli todella herkulliset ruoat.

Lahti on uskomattoman vihreä kaupunki. Vehreys vain jatkuu ja jatkuu.

Ja Liisa serkun asunnolta edelleen vihreyttä.

Kuhmotaloon päädyimme ystäväporukan kanssa kuulemaan Jyrki Anntilan upeaa tenoria.

Jyrki Anttila on Pro Finlandia palkittu Suomen Kansallisoopperan päätenorisolisti 1998 - 2022. Hän on ollut Ilmajoen taiteellinen johtaja 2010 - 2014 ja Lohjan tenoripäivien taiteellinen johtaja 2007 - 2012. Esiintymisvierailuja on ollut mm. Saksassa, Sveisissä, Yhdysvalloissa, Japanissa, Tanskassa ja Balttian maissa.

Maan laajuinen kiertue juhlistaa Ohjelmatoimisto Operart Anttilan 20 vuotista toimintauraa.

Jyrkin komean tenorin lisäksi on mukava kuunnella hänen hauskaa jutusteluaan.

Viime viikolle mahtui vielä oululaisen ystävän kanssa perinteinen karpaloreissu syksyiselle suolle.

Marjasaalis oli hulppea.

Syksyisen suon värit sävähdyttävät.

Pulleaa palleroporonjäkälää.

Aamusumua tihkuva seittikudelma.

Sumuinen aamu on omalla tavallaan puhutteleva.

Aamupala päihitti hotelliaamiaiset ihan tullen mennen.

Ihana Helmiorvokki!

Kävin myös tapaamassa Hartaansillan tuntumassa asuvaa ystävääni, joka on hienosti toipunut vaikeasta leikkauksesta. Hänen asuinaluellaan on mahtavat ulkoilumaastot, ja pian hän pääseekin niitä hyödyntämään.

Uusi kevyenliikenteen silta on komea.

Sillan kupeeseen on juuri valmistunut hämmästyttävä lasinen rakennus, kelluva Olosauna.

Näinkö oikein, että itse lasisen saunapalatsin suunnittelija ja toteuttaja on paikalla.

Kyllä vain, Ilmari Mäenpää tiimeineen on viimeistelemässä Olosaunaa avajaisviikon juhlallisuuksiin. Kiireistään huolimatta hän ennätti leppoisaan tapaansa esittelemään huikean upeaa luomustaan.

Lämpöä henkivä saunamiljöö.

Ja mitkä maisemat saunanlauteilta!

Olosauna loistaa kuin timantti syysauringon säteissä.

Oulun keskustassa, Vänmannin saarella, sijaitsevat Oulun kaupunginkirjasto ja Teatteritalo.

Saarella on meneillään suuret remontit molemmissa rakennuksissa. Erityisesti minua nyt kiinnosti kirjaston piha-alue.

Kuhmolainen kuvataiteilija ja puutarhuri, Urho Kähkönen, on rakentamassa kirjaston eteen valtavaa kasvitaideteosta lähinnä tulevan "Vuoden Kulttuuripääkaupunki" -hankkeen puitteissa. Aluella on jo nähtävillä paljon valmista kasvillisuutta, mutta se ei ole vielä avoinna yleisön vierailuille.  

Alueelle on istutettu 4600 kasvia ja 75 eri lajiketta.

Sininen saari nousee kukoistukseensa varsinaisesti ensi kesänä, mutta teoksessa on mielenkiintoisia elementtejä jo nyt ja kaikkina vuodenaikoina. Teos avautuu yleisölle 8.10.

 Oulun Taidemuseossa on meneillään 83 vuotiaan Antti Holman näyttely.

Antti Holma käyttää teoksissaan puupiirrostekniikkaa ja jälki on voimakasta ja vahvatunnelmaista.

Taidemuseon tiloissa voisi viihtyä pidempäänkin.

Oulun Polliisia en ennättänyt moikata, mutta ostin lohtusuklaan.

Kotiin ajellessa piti pysähtyä muutamakin kerta ihailemaan maiseman iltavärejä.

Kajaanissa on marjakaverin kanssa ennätetty jo puolukkaan.

Viimeiset kanervankukat.

Torvijäkälää.

Katajanmarjaa.

Omppusatoa ystävän pihapuista.

Omenachutney.

Moozartin perunat ovat kuin sinfoniaa.

Kesäkurpitsoista syntyy monenlaista herkkua. Tässä viipaleiden päällä on aurajuustoa.

Lätyt syntyvät kesäkurpitsasta ja halloumijuustosta.

Metsälammen kesäilme.

Kajaaninjoen värivaihtelua.

Meidän perheen juhlavuosi käynnistyi 29.8. Tasan 50 vuotta aiemmin olemme mieheni kanssa tavanneet. Pian marraskuussa hankittiin kihlasormukset ja muutettiin kämppiksiksi. Ensi kesänä tulee eteen meidän 50 vuotis hääpäivä. Reilu vuosi tapaamisesta päästiin harjoittelemaan ensimmäisen beibimme vaipanvaihtoa. Siis juhlavuodesta on hyvinkin kyse.

Pian juhannuksen jälkeen ilman täytti eriväristen syreeneitten tuoksu. 

Kynskin alppiruusut pääsivät täyteen loistoonsa. Toivoisin kyllä alueelle lisää alppiruusulajikkeita.

Terhakkaat pikku bellikset/kaunokaiset täplittävät nätisti nurmikon mihin vain päättävätkin asettua.

Samalla tavalla kaunokaisilta näyttävät myös nämä heinäkuiset, bellistä suuremmat, mykerökukkaiset päivänkakkarat.

Vanha lääkekasvi, siankärsämö (ei nimi kukkaa pahenna, eikä kukka ainakaan nimeä).

Onneksi tämän kasvin virallinen nimi ei ole rentun ruusu, vaan ihan on maitohorsma tämä.

Lähes neonkeltainen ketoleinikki säilyttää kirkkaan värinsä kuivattunakin.

Kissankelloa kutsutaan myös sinikelloksi.

Täsmälleen samaan kohtaan maastossa ilmestyy joka vuosi kissankellon valkoinen muunnos. Näitä aina mietitään johtuuko valkoinen väri maaperän happamuusasteesta vai esim. geenivirheestä, no siis ehkä geenimuunnoksesta, eihän tuo virheeltä näytä.

Harakankello vaikuttaa vähän huolimattomasti väsätyltä kissankellolta, siksikö tuo nimi.

Ensimmäisen kerran tapasin pyörälenkin varrella oranssikeltanon. Pari päivää aikaisemmin olin lukenut lehdestä, että se olisi tulokaslaji, jonka ei toivottaisi levittäytyvän suomalaiseen maaperään.

Ohdakkeen kaunista violettisävyä.

Puna-apilan palleroita.

Muutaman kerran kesässä käyn ihailemassa Ensilän palstaviljelmiä. Itse en enää jaksaisi isommin syventyä hyöty- ja koristepuutarhuroinnin saloihin, mutta sitä suuremmalla kunnioituksella katselen asiaan paneutuneiden viljelijöiden upeita aikaansaannoksia.

Lehtosinilatva kukoistaa puutarhaolosuhteissa.

Sinilatvan valkoinen muunnos.

Päivityskuvia Ensilän tilanteesta 15.8.

Kaiken kauniin lisäksi korea täplätupsukkaan toukka.

Metsäisen hiekkatien varteen on siirtynyt oranssi liljakasvi, ehkä ruskolilja.

Sopivana kesänä se näyttää viihtyvän soratien pientareella lähes yhtä hyvin kuin pihapuutarhassa.

Kaupungin puistot luovat myös viihtyisyyttä ympäristöönsä.

Ystävän pihapiirin kesätunnelmaa.

Tsinnioita.

Hauska olkikukka.

Kesäkurpitsat.

Syöntivalmiit kesäkurpitsat.

Sympaattiset perunankukat enteilevät herkullisten uusien perunoiden satokautta.

Omat puutarhaharrastukset rajoittuvat nykyään lähinnä parvekkeen tomaattikasvuston seurantaan.

Purppurajuoru viehättä värisävyllään ja söpöllä kolmikulmaisella kukinnollaan.

Nyt, näin elokuisessa iltahämärässä syttyy aurinkokennovalo luomaan loppukesän tunnelmaa.

Keväästä lähtien seurailin makuuhuoneen ikkunasta näkyvän lokinpesän tapahtumia. Luulenpa että tämä lokinpoika on juuri siitä pesyeestä, kun se viihtyy hyvin meidän pihapiirissä edelleen. Emo tuo sillointällöin mehevän kastemadon ateriaksi. Odotan, että tuo vauvojen pilttiruoka vaihtuisi jo vähitellen kunnon kalanvonkaleisiin.

Lokkiyhdyskunnan hellepäivänvietto näyttää kuluvan verkkaisesti rupatellen venelaiturin tuntumasssa.

Yllättävä näkymä marjareissulla; haarapääskyt kokoontuivat syysmuuttonsa merkeissä tälläkertaa metsään vanhojen kelopuiden oksille. Nyt, kun perinteiset lankapuhelinlinjat ja muutkin ilmakaapeloinnit käyvät vähiin, niin pääskyset näköjään joutuvat kehittelemään uusia käytäntöjä torikokoustensa pitoon.

Kesäkuisessa Helsingin katukuvassa tapasin tyypillisesti vähän eteläisempiä kasvilajeja.

Hillanpoiminta osui taas kerran kohtuuttoman kuumaan hellejaksoon. Herääminen piti ajoittaa aamuisin jopa kolmenkin aikaan, mutta niin toimien oltiin jo kotona, kun kolmessakymmenissä kieppuneet lämpöasteet ryhtyivät kärventämään suomaastoa.

Hillasadon kerrotaan olleen niukkaa koko Suomessa, mutta marjan laatu oli erinomaista.

Mustikkaa on edelleenkin toisinpaikoin mättäät sinisenään.

Heinäkuun kuivuudesta kärsineen vadelman kannalta sateet tulivat viime hetkellä.

Tällaista - olisiko jäkäläkasvustoa vai sientä - en ole metsäretkilläni ennen tavannut.

Suovillan viimeisiä haituvia.

Kotoinen kukkakimppu.

Kimpun krysanteemit kuivahtivat ihan mukavan näköisiksi kestokukiksi.

Oulun polliisia ja muita oululaisia ystäviäni kävin tapaamassa heinäkuun alkupäivinä. Kun oikein ripeä oli, niin kolmessa päivässä ennätti nähdä ison joukon läheisiä ystäviä Kempele-Keskusta-Haukipudas akselilla. Mutta näyttelyt jäivät siinä kiireessä taaskin katsastamatta, vaikka Taidemuseollakin olisi ollut kutsuvasti avointen ovien päivä.

Entinen kotiranta pitää aina katsastaa.

Rannan lähituntumassa puikkelehtii kivoja lenkkipolkuja. Ystävä Karinkannanniemestä toimii aina oppaana, jos vaikka sattuisin unohtamaan entiset maastomerkit.

Nättiä pientä Rajahaudan uimarantaa en aiemmin ollut huomannutkaan.

Rajahaudan venesatama on vilkkaassa käytössä.

Pateniemen vanhalle saha-alueelle nousee asuntoja kuin taiottuna.

Oulun keskusta on myllerrysten kourissa lähestyvän Euroopan Kulttuurikaupunki 2026 -hankkeen myötä.

Kirjaston ympärille on rakenteilla kuhmolaisen taiteilijan ja puutarhurin, Urho Kähkösen, suunnittelema moniulotteinen kasvimaailma. Heinäkuun alussa näkyvissä oli vielä syviä kuoppia ja korkeita sorakasoja. Siis, perustukset ainakin tulevat tehdyksi kunnolla.

Isonkadun varrella on hetken näkyvissä historiallinen seinänäkymä Sanomalehti Kalevan kirjapainon teksteistä.

Oululaista historiaa näkyy myös aikakausilehti Kaltion teksteinä vanhassa seinärakenteessa.

Nallikarin nimekäs hiekkaranta on kokenut myös mullistavat uudistukset. Rantaan on rakennettu uutta majoituskapasiteettia ja lapsille järeästi kalustettu huvipuisto. Varsinkin norjalaiset ovat pitäneet aluetta pienenä rivieerana jo vuosikymmenten ajan. 

Leppoisaa kotoilua ystävien seurassa eri kyläilypaikoissa.

Siililläkin oma koti.

Ihana kehräilevä Helmi Orvokki.

Lähes trooppisissa tunnelmissa.

Kajaanin taidemuseossa on 14.9. saakka esillä Teemu Mäen teoskokoelma. Aihepiiri viipyilee varsin synkissä vesissä. Osa teoksista on muotokuvia, joissa ihminen kuvataan rehellisesti mutta myötätuntoisesti. Toisissa teoksissa on näkyvissä filosofinen ja poliittinen ote. Sodan teemaat ovat vahvasti esillä.

Tämä maalaus esittää tsetseenialaista pariskuntaa, "Goznyin enkelit", jotka perustivat orpokodin Tsetseniaan sisällissodissa kärsineille lapsille. Lopulta he joutuivat pakenemaan lasten kanssa Liettuaan ja myöhemmin Suomeen.

Kajaanin pääkirjastossa on heinäkuun näyttelyssä esillä Jukka Savilammen ja Paula Lackman-Korhosen mielenkiintoisia töitä.

Ennätin muutaman kerran käydä kuuntelemassa kauniin kirkkomme udistettujen urkujen musiikkiesityksiä.

Murriinilasien työstötekniikka vaatii tekijältään vahvaa ammattitaitoa. Miran ja Karin vaasirivistö on kunnioitusta herättävä.

Karin jännittävää muotokieltä.

Miran maljakko tarjoaa katsojalle erikoisen liikkeilluusion.

Karin avaarusnäkymää.

Miran revontulivalaisin. Kolmen lampun ryhmä tuo tästä eteenpäin revontulten säihkettä myös meidän kotiin. 

Tyytyväiset taiteilijat valtavan työurakkansa jälkeen. Lämpimin sanakääntein toivoteltiin lukuisa avajaisvierasjoukko tutustumaan uusiin teoksiin. Näyttely on avoinna 19.7. saakka (Rauhankatu 7).

Ylemmässä kerroksessa oli samaan aikaan hauskat näyttelyavajaiset Mari Savion luoman veikeän Eukko hahmon puitteissa.

Töölössä ennätin piipahtaa ennen kuin Marja Hepo-Ahon ja Aino Simolan näyttely päättyi. Aino on pitkänlinjan vaatesuunnittelija. Hänen ateljeessaan syntyy mm. taidokkaita huopakankaasta muotoiltuja asuja. 

Huopa ja lasi voivat täydentää toisiaan.

 Marja nimekkäänä lasitaiteilijana on loihtinut kauniit kukkaisvalaisimet

Helsingin keskustassa Citycentteri kakkoskerroksessa avautuu hersyvän keveä kesätunnelma. Mira tiimeineen on toteuttanut täysin kierrätysmateriaaleista satojen kukkasten ja perhosten maailman siltä varalta, että Suomen kesä unohtaisi syventyä lämpöisen suvitunnelman luomiseen. Täytyy sanoa, että juuri tänä kesänä Miran apu on ollut todellakin tarpeen. Sateisen päivänän ilonpisarat löytyvät täältä.

Liukuportaiden valokäytävässä lentelee upeita, siipien kärkiväliltään kolmimetrisiä, perhosia.

Loppukesän varalle voi olla aiheellista napata perhosselfie mukaan.

Muutaman päivän pääkaupunkiseudun vierailuun mahtui tutustuminen HAM -museoon (Helsinki Art Museum). HAM esittelee taiteentekijöitä kansainvälisestä suurtapahtumasta Helsinki Biennaalista Vallisaaressa. Merelliseen luontokohteeseen osallistuu 37 taiteilijaa eri puolilta maailmaa. Sateiseen Vallisaareen emme nyt Liisa ystäväni kanssa lähteneet, mutta pääsimme kuitenkin pienessä määrin tutustumaan taiteilijakaartiin. Näyttelyyn voi tutustua vielä 21.9.2025 saakka.

Japanilaisen Yayoi Kusaman teos Huomenna kukkivat kukat.

Guatemalasta kotoisin oleva Edgar Calelin tutkii mayakulttuurin maailmankuvaa.

Virolaisen taiteilija Laura Pöldin  luonnon väreillä värjätyissä villaraanuissa kohtaavat pehmeys ja kovuus.

Taiwanilaiseen alkuperäiskansaan kuuluva Aluaiy Kaumakan ottaa kantaa oman heimonsa elinolosuhteisiin. "Perheen tie" teoksessa käytetään orgaanisia ja kasvillisuutta kuvaavia muotoja.

Oslolaisten Thale Blix Fastvoldin ja Tanja Thorjussen teoskokonaisuus koostuu lasikukista, Itämeressä kasvavan meriajokasheinän ja musiikin kombinaatiosta.

Ruotsalainen Theresa Traore Dahlberg poimii vaikutteita kotimaastaan ja Burgina Fasosta.

Carola Graham ottaa kantaas saamelaiskulttuurin puolesta. 

Brasialaisen Maria Thereza Alvesin eläinhahmoja.

Jenni Laiti ja Carl-Johan Utsi ovat saamelaisia taiteentekijöitä, joiden videoteos lappilaisesta elämänmuodosta kantaa huolta ympäritön ja elintilan nopeasta muutoksesta.

Espanjalaisen Regina de Miguelin poikkitaiteellista tuotantoa.

Huikean kaunis ja yllätyksellinen monimetrinen teos on nigerialaissyntyisen Otobong Nkangan toteuttama.

Tamara Hendersonin kastematoja erikoisissa taulukehyksissä.

Vapaan Taidekoulun 90-vuotis juhlanäyttely HAM:n tiloissa tarjoaa katsauksen entisistä koulun opettajista ja oppilaista.

Unto Pusan vahvaa viivaa.

Tove Jansson.

Elga Sesemann: Omakuva keltaisen ruukun kanssa. 

Sesemann.

Rafael Wardilta räiskyvää väri-iloittelua.

Amos Rexin takapihan uutta ilmettä.

Kajaanin Paltaniemessä Eino Leino -talon pihapiirissä on taiteilijakaksikon Mira Haverisen ja Johanna Sulan hiekan ja kiven inspiroima yhteisnäyttely.

Mira Haverisen akrylimaalauksissa toimii hiekka upeana teosten elävöittäjänä.

Tauluissa on nähtävissä myös runsaasti kultaisia korostuksia.

Johanna Sulan kauniin eteerisissä akvarellitöissä nousevat hänen vuosien varrella keräämänsä kivet päärooliin.

Ärjän pukki.

Mira ja Johanna näyttelyavajaisten juhlahumussa.

Lasinpuhaltajamestari Kari Alakoskella on pitkä ja ansiokas taiteilijaura Suomen lasitaiteenkentällä. Hän on kokeellisesta tuotannostaan kiitelty ja vuosien varrella taiteestaan palkittu suupuhaltamisgenren ammattilainen. Mira Ollila puolestaan on siirtynyt lasitaiteen pariin toteutettuaan menestyksekkään tanssiuransa Suomen kansallisbaletissa ja päästyään siitä työstä 44 vuotiaana eläkkeelle. Löydettyään lasin omaksi unelmien taidemateriaalikseen ja opiskeltuaan lasitaiteenalalla neljättä vuotta Mira on pitänyt monia näyttelyitä ja menestynyt alan kilpailuissa. Galleria Laterna Magican näyttely (Rauhankatu 7) on avoinna 19.7. saakka. 

Miran luomisvoima on noussut siivilleen myös Helsingin  Citycenterissä 20.6. avatussa kierrätysteemaisessa näyttelyssä. Hän on tiiminsä kanssa rakentanut talon toiseen kerrokseen tilan, josta löytää suven sateisimpanakin päivänä pelkkiä kesäisen säkenöiviä ilonpisaroita.

Miran "solmima" laakeriseppele kesäkuun alun taidennäyttelystä Riihimäen vanhalla lasitehtaalla.

Sotkamossa on nähtävillä myös mielenkiintoinen taidenäyttely Jaakko Leppäsen moni-ilmeisestä tuotannosta.

Jaakko Leppäsen tytär, Maiju Leppänen, on koonnut isänsä taulukokoelman ja toimittanut näyttelyn ripustuksen. Hän on myös paikanpäällä kertomassa isänsä taiteilijaurasta ja vie kuulijansa mielenkiintoisiin ajan kuviin menneiden vuosikymmenten saatossa.   

Aatos-talo on sinällään jo tutustumisen arvoinen kohde. Alunperin Sotkamon nimismies on rakennuttanut talon omaan käyttöönsä vuonna1924. Huvila on arkkitehtoonisesti arvokas taidonnäyte. Myöhemmin nimismies möi rakennuksen seurakunnalle. Pappila vaiheen jälkeen Aatos siirtyi kunnalle ja nyttemmin se on toiminut kulttuurin ja sivistyksen keskuksena. Viime talvena Aatos remontoitiin perusteellisesti, ja upeaan lopputulokseen kannattaa todellakin käydä tutustumassa.

Tilat edustavat harmonista huvilatyyliä.

Jaakko Leppäsen tauluihin on usein ikuistettu sotkamolaista maisemaa. Tässä yksityiskohta Sotkamon kauniista kirkosta. 

Naisfiguuri.

Omakuvatutkielmia.

Leppäsen maalauskohteina on ollut useinkin kukko. Joku tauluista oli saanut nimekseen "Kukkoperkule". Olisiko kysymyksessä ollut vähän äkäisempi kanalintu.

Koiperhonen. Leppänen käytti mielellään kultasävyä maalauksissaan. Häntä kiinnosti myös kokeilla töissään omia kehittämiään tekniikoita.

Taulussa on kuvattuna vanha Hirvensilta.

Aatoksen komeista maisemaikkunoista näkyy nykyinen silta Pirttijärven vastarannalla.

Leppänen toimi Sotkamossa keskikoulun kuvaamataidonopettajana. Näihin maalauksiin on vangittu oppilaiden tunneskaalaa.

Sotkamolainen kulttuuripersoona, Aila Flöjt, oman kuvaamataidonopettajansa töiden äärellä.

Talon sisäänkäynti ja portaikko ovat nekin huolella suunniteltuja.

Vanhojen ikkunalasien patina on säästetty näihin raameihin.

Sotkamon kirkko vietti 12.6. rakennuksen uudelleen vihkimisen 70-vuotis päivää

Kirkon suunnittelu on Oulun ensimmäisen lääninarkkitehti Johan Oldenburgin käsialaa. Kirkko on otettu käyttöön vuonna 1870. Rakentaminen tapahtui ankarien nälkävuosien aikaan. Tällöin jo nähtiin sotkamolaisen mielenlaadun kestävyys ja sitkeys; kirkko rakennettiin, vaikka nälkävuosina kuoli neljännes sotkamolaisesta väestöstä.

Taiteilija Paavo Tynell on toiminut osaltaan kirkon valaistussuunnittelijana.  

Tilaisuus oli juhlallinen mielenkiintoisine puheineen kirkon historiasta ja upeine musiikkiesityksineen. Yksi mieleenpainuvista esityksistä oli heleäsointuinen esitys laulusta Maankorvessa kulkevi lapsosen tie. Kulttuuripersoonamme, Aila Flöjt, oli jälleen mukana tapahtumassa sytyttäen kynttilät arvokkaaseen 11-haaraiseen kynttelikköön. Hän esitti myös isoäitinsä, emäntä Anni Jaakolan, aikoinaan pitämän kiitospuheen kynttelikön lahjoittaneille Maatalousnaisille. 

Nykyistä kirkkoa edeltänyt puukirkko oli otettu käyttöön 1737.

Vanha kynttiläkruunu.

Myös Kuhmossa on monia mielenkiintoisia tutustumiskohteita. Tuupalan museo avattiin yleisöälle 50 vuotta sitten. Tilaa on viljelty jo 1600-luvulla. Talomuseo kertoo herrasväen elämästä 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. Tilalla on toiminut myös mm. kestikievari, posti, apteekki, kauppa ja kirjasto.

Tuupalan päärakennus.

Herrasväen olohuone.

Kestikievarin vierashuone.

Museon esineistö kertoo omaa tarinaansa maatilan arjesta.

Kievarin hevosmiehellä piti olla kunnon susiturkki talvipakkasille.

Käydessämme kesäkuun alussa Kuhmossa eivät kaikki kiinnostavat paikat olleet vielä auki, kuten esim. Kulttuurikeskus Juminkeko. Kaupungin kulttuurielämä herää kiihtyvässä tahdissa vuosittaista Kuhmon kamarimusiikki -tapahtumaa kohden. Tänä vuonna musiikillista ohjelmasisältöä on tarjolla jokseenkin vuorokauden jokaiseen hetkeen 13.-26.7. välisenä aikana. Tuolloin 7500:n asukkaan kaupunkiin virtaa tuhansia ihmisiä kuulemaan kansainvälisten muusikkoryhmien virtuositeettiä.

Piipahdimme hulppeassa Kuhmon kaupungin kirjastossa. Pääarkkitehtina vuonna 1988 valmistuneessa kirjastossa on toiminut Jyrki Tasa.

Kiinnostava sisäänkäynti.

Ylätasanteelta avautuu vaikuttava näkymä kirjastosaliin.

Rakennuksessa on runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Kirjasto sijaitsee vuolaasti virtaavan Pajakkakosken rannalla.

Loppuun on ihan pakko laittaa luonnosta bongattava vaihtuva taidennäyttely. Kevään ja alkukesän kukkasten lajirunsaus on uskomaton - kasveilla on kiire valmistamaan syksyn siemen-, marja- ja hedelmäsato. Tähän yhteyteen liitän vain pienen otoksen tielleni sattunutta kukkarunsautta.

Kissankäpälän kohdalla kannattaa kumartua vilkaisemaan tarkemmin pientä vaatimattoman oloista kukkaa!

Puolukka.

Bellisten maanvalloitus.

Metsätähti.

Luultavasti aho-orvokki.

Mesimarja.

Mustikka.

Raate.

Lakka, hilla, suomuurain, valokki...

Suopursu.

Ahomansikka.

Oravanmarja.

Metsäkurjenpolvi.

Kurjenpolven versioita.

Nurmitädyke.

Lemmikki.

Kaunis voikukka, joku niistä sadoista Suomessa kasvavasta lajikkeesta.

Puna-ailakki.

Koristeomenapuu Rantapuistossa.

Herkkä omenankukka ystävän pihapuussa.

Kevätkaihonkukka, tässä tapauksessa tienpientareelle eksynyt viljelykarkulainen. Suomessa tämä kasvi on lähinnä puutarhaperenna.

Kullero on tähän poimittu ystävän puutarhasta. Kulleron ominta kasvumaastoa ovat lappilaiset luonnonniityt, joissa tämä voipallo kukoistaa alkukesästä kirkkaan keltaisina ketoina.