Pinterestissä törmäsin toinen toistaan hienompiin helmistä pujoteltuihin ötökkäaiheisiin. Pitipä mennä heti hypistelemään omaia vanhoja aarrekätköjä. Onneksi on tullut taltioitua käytöstä poistuneet helminauhat. Myös tyttäret ovat muistaneet äidin näpertelyharrastuksen aina, kuin ovat olleet aikeissa heittää vanhat hajonneet korujäämänsä hukkaan. Siispä jälleen kerran, kierrätys kunniaan!
Siinä on koossa ensimmäiset kolme helmihämähäkkiä. Pientä viilausta ovat vielä vailla, mutta kuvat piti saada jo napattua.
Vanhasta kynttilälyhdystä löytyi sopivasti metallilankaa, niin kokeiluun pääsi heti käsiksi. Ei tarvinnut jäädä turhautuneena odottamaan arkipäivään kauppaliikkeiden avautumista.
Pitkän loman aikana tuli askarreltua myös hevosenkengästä unisieppari. Hevosenkengän sanotaan jo sinällään tuottavan onnea omistajalleen (hevoselle sitten varmaan nelinkertaisen määrän), ja siihen kun lisätään vielä unisiepparin positiiviset vaikutukset, niin onhan siinä seinällä taikakalua kerrakseen. :)
Joululahjakääröistä saattoi hyvinkin löytyä unisieppari jossakin muodossaan.
Iltapuhteina piti kokeilla vielä decoupage-menetelmää. Alkosta olen käynyt muutamia kertoja kyselemässä viinipulloista vapautuvia puulaatikoita. Ehkä en ole ollut riittävän hyvä asiakas, kun laatikot ovat olleet tosi tiukassa. Lopulta kuitenkin lykästi ihan kahdella laatikolla. Maalasin pohjamaalit valkoisella kalkkimaalilla ja kiinnitin servettikuviot erikeeperi-vesiseoksella. Kalkkimaali on mainio peitevärituttavuus. Puupinnalle ei tarvitse tehdä mitään alkuvalmisteluja, sen kuin vaan sivelee maalin pintaan. Maali kuivuu myös nopeasti, jolloin säilytyslaatikot ovat hetkessä koristeltavissa ja sitä myöten valmiit.
Pienemmästä laatikosta tuli superhempeä mutta sopiva säilytyspaikka minun helmiaarteilleni.
Tässä kuvat ennen...
ja jälkeen.
Jolulahjaksi meni myös kirjasta taiteltu ja koristein täydennetty kortti-/lasku-/tai "muut tärkeät paperit"-teline.
Ihanissa joulutunnelmissa vietettiin leppoisat pyhäpäivät tyttären perheen ja hulvattomien hauveleitten kanssa. Harmi, kun lapsenlapsemme porukka ei nyt ennättänyt meidän jouluumme. Eihän toki muutenkaan kaikkea haluamaansa voi aina saada, ei edes jouluna.
Perinteiset jouluherkut tuli taas nautittua, mutta pisteenä iin (tai ehkä joulun kunniaksi, jiin) päälle. tytär keksi, että lakkaparfait saattaisi kruunata aterian. Eikä niin täynnä voi vatsa koskaan olla, etteikö tuollainen herkku vielä uppoaisi - viimeistä murua myöten tuli kinuskikoristeltu lakkajäädyke syödyksi, nam!
Vanha puinen tähtivalo luo kaunista pehmeää tunnelmaa ympärilleen.
Ulkona puhalteli, tälle talvelle niin kovin tyypillinen, vinhakka tuuli. Kanervat pysyivät hyvin aloillaan, kun ne tuli ankkuroiduiksi ulkovaloilla tuulenkestäviksi.
Lasten kanssa pongasimme päiväkodin pihalta ilmiselvät tontun jäljet.
Petteri Punakuono on tehty jo muutama vuosi sitten liimaamalla langanpätkiä poron turkiksi.
Ikkunaan sapluunamaalattiin lumihiutaleita tähtilyhdyn seuraksi.
Lapset askartelivat joulutonttuja.
Säkenöiviä lumihiutaleita syntyi käsipaperihylsyjen renkaista.
Poroaiheiset väritystehtävät olivat tällä kertaa kovasti suosiossa.
Kuulamaalauksena saatiin näppärästi joulun värejä seinälle.
Myös lasten omat inspiraatiot kukkivat mukavasti.
Yleisön pyynnöstä järjestimme taas joulupukinpajan muutamaksi päiväksi. Lapset rakentelivat joululahjoja suuresta "sitä sun tätä" sisältävästä askartelulaatikosta.
Joulujuhlaan kokosimme lauluja ja leikkejä, mitä ollaan syksyn aikana ja joulun alla leikitty. Tällä kertaa punaisena lankana ohjelmassa toimivat joulurunot, joita etsitiin kuuseen ilmestyneiden tonntulakkien takaa. Muun ohjelman lomassa jokainen lapsi sai vuorollaan kynttilän käteensä, ja kuusesta haettiin oma tonttulakki. Sitten juhlallisesti luettiin jouluruno aikuisen avustuksella.
Orgideat innostuivat jälleen, tapansa mukaan, kukkimaan joulunpyhien aikoihin.
Pari vuotta sitten kerholapselta saamani tulilatva näyttää puhkeavan kukkaan taas tänä talvena. Koko kasvi on pörhistynyt valtavan hienoksi "viherkasviksi", kuten syksyllä vielä sitä nimitin. Nyt siis hieno viherkasvini ryhtyy kukkimaan.
Granaattiomenan tarina jatkuu. Kuten aiemmin kerroin, meillä on tämän omapäisen pikku kasvin kanssa selkeä näkemysero granaattiomenalle kuuluvasta kasvutavasta. Tämä kun haluaa kasvaa mahdollisimman nopeasti mahdollisimman pitkäksi. Minä taas näkisin puussani mielelläni myös muutamia oksia. Viimeeksi riitamme näytti jo ratkeavan, kun katkaistun latvuksen tilalle oli kasvamassa kaksi haaraa. No, toinen alku ottikin huolekseen latvaverson tehtävät ja kasvoi puolessatoista kuukaudessa 20 senttiseksi pikku puuksi. Tämä omppu näyttää pelleilevän minun kanssani. Päätin kuitenkin vielä kerran leikata sen saatesanoilla, että minä todellakin toivon sen tekevän edes yhden oksan. Sinnikkäitä ollaan molemmat.
Pihan kataja on koristautunut pakkashuurteeseen ja kylpee sinisenhetken mystisessä valossa.
Yhden joulukuisen iltapäivän auringonlasku värjäsi taivaanrannan ennennäkemättömiin pinkin sävyihin.
Taivas oli auringon vastaisellakin puolella henoissa violetin väreissä. Myös jääpeite heijasteli pinkkiä auringonlaskua. Tuulen nostattamat jäälohkareet toivat omaa dramatiikkaansa rantamaisemaan. Merenranta on aina niin kaunis. Kiinnostavaa siinä on, että se voi olla niin monella tavalla kaunis. Se voi vaihdella pinkistä karamellinmakeasta unelmasta ärjyvän äkäiseen myrskyn mylvintään, ja kaikea siltä väliltä - mutta aina se jaksaa sykähdyttää. Harmi, kun kameralla ei saa tallennettua kaikkia värisävyjä sellaisenaan, mutta sentään jonkinlaista dokumenttia jää muistin tueksi.
Lumipeitteen alla on kokonaan oma maailmansa, jota kameran linssi ei tavoita lainkaan. Siitä maailmasta on vain pieniä viitteitä näkyvissä.
Kommentit